Mulla on ihan hirveä vauva-kuume, mutta avomieheni ei tahdo vielä vauvaa..tai ei koe olevansa vielä valmis. Minusta tuntuu aivan todella ikävältä katsella raskaana olevia ihmisiä ja lukea joka päivä lööpeistä kuinka se ja se saa lapsen. Tuntuu kuin kaikki muut saisivat lapsia paitsi minä.
Eron partaallakin on lähetulkoon pariin otteeseen oltu tämän minun "jatkuvan painostukseni" takia. Olen kysynyt mitä jos "vahinko" sattuu, niin sepä olisi kuulemma iloinen yllätys. Mutta "tahallaan" ei voi lasta tehdä. Kummallakaan ei tosin ole vakituista työpaikkaa, mutta voiko sitä nyky maailmassa jäädä sitä odottelemaan? Tiedän ihmisiä jotka ovat olleet sijaisina viimeiset 10 vuotta ilman vakipaikkaa. Ja entäpä, jos olisikin vakipaikka..onko sekään enää nykyjään tae sille että on vielä tulevaisuudessa vakituinen työpaikka? Pitäisikö jäädä odottelemaan vakituista työpaikkaa ja hups-hups pian olen 35 vuotias, eikä lasta.
Millä saan avomieheni haluamaan lapsen?
Ja tarkoitan pian, enkä sitten joskus. Sillä kyllä hän haluaa lapsia,muttei vaan vielä.
Eron partaallakin on lähetulkoon pariin otteeseen oltu tämän minun "jatkuvan painostukseni" takia. Olen kysynyt mitä jos "vahinko" sattuu, niin sepä olisi kuulemma iloinen yllätys. Mutta "tahallaan" ei voi lasta tehdä. Kummallakaan ei tosin ole vakituista työpaikkaa, mutta voiko sitä nyky maailmassa jäädä sitä odottelemaan? Tiedän ihmisiä jotka ovat olleet sijaisina viimeiset 10 vuotta ilman vakipaikkaa. Ja entäpä, jos olisikin vakipaikka..onko sekään enää nykyjään tae sille että on vielä tulevaisuudessa vakituinen työpaikka? Pitäisikö jäädä odottelemaan vakituista työpaikkaa ja hups-hups pian olen 35 vuotias, eikä lasta.
Millä saan avomieheni haluamaan lapsen?
Ja tarkoitan pian, enkä sitten joskus. Sillä kyllä hän haluaa lapsia,muttei vaan vielä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
minulla hieman samanlaista vaivaa. noh, keskustelin asiasta ja perustelin miksi haluan lapsen ja miten olen miettinyt yhteiselämämme muuttuvan lapsen syntymästä ja miten siihen voi varautua.
perustelemalla asiat hyvin ja keskustelemalla asiasta kahden kesken,ilman kiireitä. myös se, että kyseenalaistat asioita mistä miehesi on mieltä.
ja mikä on syynä siihen, että vahingolla voi lapsen vaikka saadakin ja miksi ei suunnittelemalla etukäteen, eikö se olisi tulevaisuuden kannalta järkevämpää?
mietit asioita ensin ennenkuin keskustelet asiasta hänen kanssaan.
ketäänhän ei voi pakottaa,mutta voit toki tuoda esille myös, että vaikka hän haluaa elää elämäänsä vielä, niin haluat sinäkin. mielellään esitettynä niin, ettei se ole uhkaus.
en oikein muuten osaa sinua neuvoa,kun en tunne sinua enkä miestäsi.. kyllä sinä oikean keinon ja sanat vielä löydät.
...tapaus, et oltiin seurusteltu mieheni kans sillon puoli vuotta eikä ehkäsynä ollu ku keskeytetty yhdyntä eli tietonen riski. sit mulla rupes olemaan huonoa oloa ja menkat tuli edelleen. tein testin ja näytti plussaa. kyseessä oli kuitenki kohdunulkonen ja tietty olin maassa. ei oltu koskaan puhuttu lapsen teosta "vakavasti". kuitenki tän menetyksen jälkeen mulle tuli itku eikä loppuu meinannu tulla, mies oli ihmeissään. kerroin rehellisesti mikä mieltä painaa ja hän ymmärsi. uskomatonta mutta totta!!! seuraavana päivänä mieheni kysyi haluanko sen lapsen, olin onnessani! nyt meillä on kolme vuotias poika ja toista yritetään! eli kerro miehelles tunteistas rehellisesti, se yleensä kannattaa. vauvakuume on kova kuume!!! ja mie olin sillon työttämänä ja nyt oon pätkätöissä et kyllä sitä pärjää!!! tsemppiä sulle paljon!!! jos haluut kirjotella niin kirjota tänne niin annan sähköpostiosoitteeni.
Joo olis ihan kiva kirjoitella jonkun kanssa joka oikeesti ymmärtää. Avomieheni tosiaan väittää ymmärtävänsä, mutta kuitenkin aina samaan hengenvetoon tulee etten ymmärrä häntä. Ettei vielä halua lapsia, kun:
-Haluaan elää vielä nuoruutta tai kahdestaan minun kanssa
- Kummallakaan ei ole vakituista työtä(hänelläkin kyllä varmaan töitä koko ajaksi riittäisi jos vaan kaikki kelpaisi...)
- Ei ole kunnon kämppää/tarpeeksi tilaa
Hän siis kovasti paljon kuvittelee, että täytyy olla rikas ja asua lähestulkoon kartanossa,että voi lapsia hankkia. Ja aivan kuin elämä loppuisi siihen, että saa lapsia.
Käydään nytkin n.1x/kk baarissa tai jopa harvemminkin, eikä mulla ole mitään tarvetta siellä olla ja usein olenkin kuskina. Olen yrittänyt sanoa, että lapsien kanssa voi matkustaa ja mennä kylään. Jos on lapsi ei se tarkoita käsittääkseni, että pitää kotiin jumittua ja neljän seinän sisällä istua..vai olenko väärässä?!
Hän siis tosiaan kuvittelee miltä tuntuu, kun on vauva-kuume ja miltä minusta tuntuu. Enkä kai osaa oikein miehelle selittää miltä tuntuu, kun kaupassa näkee vain ne raskaana olevat ja/tai pikku lasten ja vauvojen vanhemmat. Lehdestä pistää silmään kaikki vauva-uutiset. Saimme juuri kummi-lapsen ja kävimme heidän luonaan kylässä..mutta tuskaahan se sekin oli, tai siis ihanaa ja tunne oli ihan mahtava. Nyt on sentää joku lapsi jonka elämään kuuluu niin sanotusti, muttei se ole sama asia.
Avomieheni usein ihmetteleekin, että miksi haluan aina olla vapaa ehtoisesti lapsen vahtina ja tarjoudun vahtimaan lähes tulkoon puolituttujenkin lapsia. Miksi ostan kummilapsellemme lahjoja kuin myös muutamalle muulle lapselle, joiden kanssa olen paljon tekemisissä.
Toki olen/olemme nuoria, mutta ei kaise vauva-kuume ikää katso. Mulla on ollut vauva-kuume siitä asti kun olin 16-vuotias. Joo tiedän, että kuulostaa nuorelta. Mutta olen hoitanut pikku-sisaruksiani ihan pienestä asti ja jossain vaiheessa kun vanhemmat erosivat ja äiti oli vuorotöissä olin pikkusisarusten kanssa keskenämme kotona. Laitoin iltapalan, pein pyykkiä, siivosin, silitin ja laitoin pienet nukkumaan.Peittelin ja luin iltasadun. Avomieheni äiti sai laman aikana potkut työstään ollessaan äitiyslomalla eikä ole sen jälkeen töissä ollut, varsinkin kun lasten isä kuoli. Avomieheni mielestä olen elänyt "huonon lapsuuden", kun äiti ei ole ollut koko ajan kotona. Minä taas en vaihtaisi siitä päivääkään. Minusta tuli, kuin myös pikku sisaruksistani (sisko ja veli), itsenäisiä ja osaavia. Kaikki osaavat siivota, pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa, ja ennenkaikkea osaan olla itsekseenkin ja osaa nauttia ollessaan yksin kotona ja omista hetkistä.
Toisin kuion avomieheni, jolle äiti vieläkin tuo ruuan eteen ja hakee lautasen pois pojan syötyä. Avomiheni pikkuveljelle (13v) äiti saattaa pukea jalkaan sukat. Tämä kyseinen veli pompottaa äitiään mennen tullen, eikä äiti saa poikaa läksyjäkään tekemään. Tämä on se "oikea tapa", kuin äiti toimii. Isän ja lasten ei muka tarvitse tehdä mitään..Eli siinä tulee se seuraava ongelma..
En siltikään vaikka tiedän tulevat ongelmat, en muuta toivoisi kuin saavani vauvan. Ja mielestäni olen siihen valmis. Olen nuoruuten juoksut juossut ja jos joskus haluan jonnekin raahautua, niin varmaankaan en ole huono äiti, jos annan lapsen hoitoon ja käyn jossakin.
Mies vakituisesti töissä, minä opiskeluissa loppusuoralla, oma asunto ja naimisissa.
En vaan ymmärrä, että miksi ei. Puhuttukin on monesti ja aina on sanonut(ekan kerran 2005 ja sit nyt taas) että joskus vuoden päästä vois alkaa yrittämään, eli asia menee koko ajan vuodella eteenpäin. lopetin pillerit syyskuun alussa, koska oli puhuttu että voitas yrittää jos vauva olis meillä jo esim. 2007 syksyllä. tiukkoja aikoja on ihan turha ajatella, mutta. nyt en tiedä pitäiskö pilleriresepti sit kuitenkin uusia, koska menkkakivut on kovat ja kestää kauan ja naamakin kukkii välillä nii-in että.
eihän tässä vaihtoehtoja ole, kun odottaa, jotain joskus tapahtuvaksi.
...miun sähkis: [email protected]
Olen yrittänyt s-postia lähettää mutta ei tule ilmeisesti perille, tulee takaisin ja ilmoittaa ettei osoitetta ole olemassakaan.