Olin

Olin ensimmäistä kertaa katsomassa karting kilpailuita, kiitos siitä kuuluu suomi.24 kun olen lukenut juttuja,
ja juttuja ne olivatkin, ei siellä ryypätä ja rällätä, niinkuin kirjoitellaan, siellä oli iloista ja hyvällä huumorilla varustettuja ihmisiä alue aivan täynnä, oli mielestäni tosi hyvä fiilis ja kaikki nautti,
näin myös kuuluisan miehen, jolla oli pipo ja se oli kyllä ainoa, miehellä hyvät jutut ja oli myös kaikkien kanssa juttusilla, joten on välit kunnossa vaikka on ollut vallan muuta tietoa, iloinen naurava mies,
Lähtöjä en käsittänyt, välillä ajoivat kilpaa ja kierroksen jälkeen taas otettiin lähtö, varmaan joku, jota en ymmärtänyt miksi näin kertokaa tulen uudelleenkin kilpailuita katsomaan. mielestäni mielenkiintoista. uusi hieno kokemus.
133502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niissä lähdöissä, joita ihmettelit ollaan määrätty toinen lämmittelykierros, koska ryhmitys ei ole ollut kunnossa. Lähtövaloja, lippua seuraamalla tietää milloin kisalähtö tapahtuu.

Äänestä
  • Älkää valehdelko uudelle seuraajalle.
    Oikeasti valot olivat sekaisin milloin sammui punaiset oranssit jäi palamaan.
    milloin ei syttynyt oranssit mutta lähtö lähti ja sen jälkeen lähettäjä arpoi uuden katkasian.
    Siis ajatus katkoja tai liian monimutkaiset vehkeet, on varmaan kaksi nappia on ja off.
    ei tämän tason kuljettajat mitä esim. ica oli kärjessä lähde, jos näytetään 1 kierrosta.
    Välillä näytettiin sormella 1 ja välillä ei mutta lähtöä ei tapahtunutkaan, kuljettajan vaikea tietää mitä miloinkin näytetään.
    tarvis olla yhtenäistä.

    Äänestä

  • paikkaansa kirjoitti:

    Älkää valehdelko uudelle seuraajalle.

    Kyllä oli ihmeellistä kilpailun johtaja vaihtui muutaman kerran viikonlopun varrella.
    ja oli missä milloinkin ei ainakaan johtajan paikalla keskialueella, missä yleensä hyvä kilp. joht. on.
    Tuomioita ei annettu oikeastaan mistään.
    Suurimmat kolhut pyydettiin kuultavaksi mutta lippuja ei näytetty.
    myös numerotaulu oli lapsellisen epäselvä.
    eihän liitutaulua enää saisi edes käyttää.

    Äänestä

  • paikkaansa kirjoitti:

    Älkää valehdelko uudelle seuraajalle.
    Oikeasti valot olivat sekaisin milloin sammui punaiset oranssit jäi palamaan.
    milloin ei syttynyt oranssit mutta lähtö lähti ja sen jälkeen lähettäjä arpoi uuden katkasian.
    Siis ajatus katkoja tai liian monimutkaiset vehkeet, on varmaan kaksi nappia on ja off.
    ei tämän tason kuljettajat mitä esim. ica oli kärjessä lähde, jos näytetään 1 kierrosta.
    Välillä näytettiin sormella 1 ja välillä ei mutta lähtöä ei tapahtunutkaan, kuljettajan vaikea tietää mitä miloinkin näytetään.
    tarvis olla yhtenäistä.

    Keskialueen sankarit sitten pysäyttivät ICC-lähdön viivalle keltaisella lipulla. Lähdöt olivat sitä samaa paskaa kuin koko vuoden. Pikkuluokissa lähdöt onnistuivat joten kuten niiltä osin mitä seurasin, mutta ICAJ ja ICA olivatkin sitten kauheaa katseltavaa. Se myös pisti silmään, että keskialueella lippua heilutti milloin mikäkin hermanni ja kilp. joht. vaelteli ympäriinsä. Muilta osin ihan hyvät kisat.

    Äänestä

  • IsoHuoltaja kirjoitti:

    Oliko ensimmäistä kertaa 94 vuoden jälkeen kun tulokset ja erä lähdöt olivat oikein.
    hyvä tyyppi hoiti asian ja oikein, hyvä marko.
    jäi kaipaamaan sitä, että sai itse valita paikan finaali lähtöön, sillä olemme taka vuosina saaneet, kun ei mitään tietoa tuloksista, mutta nyt HYVÄ.
    Toivottavasti edellisistä texteistä oppivat taas jotain.

    Äänestä

  • IsoHuoltaja kirjoitti:

    Keskialueen sankarit sitten pysäyttivät ICC-lähdön viivalle keltaisella lipulla. Lähdöt olivat sitä samaa paskaa kuin koko vuoden. Pikkuluokissa lähdöt onnistuivat joten kuten niiltä osin mitä seurasin, mutta ICAJ ja ICA olivatkin sitten kauheaa katseltavaa. Se myös pisti silmään, että keskialueella lippua heilutti milloin mikäkin hermanni ja kilp. joht. vaelteli ympäriinsä. Muilta osin ihan hyvät kisat.

    he ajavat jonossa ennen suoralle tuloa etteivät kerää roskaa radalta ajamalla rinnakkain puolta kierrosta, siksi sinne tulee kärkee ihme sumppu sen takia et kärki ajaa hiljaa ja peräpää kuskit kiihdyttävät, ja kolari on valmis, kärki ei pysty kiihdyttään autoa siihen mennessä kun takaatulevat on jo täydessä vauhdissa, kyllä pöly lentää aina , eiks sitä vois lähtee jonossa?ehkä ei mutta tuosta syystä ne kolarit syntyvät, jos radalla olis vain kymmenen autoa se vois onnistuu

    Äänestä

  • icaj ja ica kirjoitti:

    Keskikastissa jätetään ihmeellisiä turvavälejä ja lähettäjä lähettää aina kun viivalle tullaan. Kyllä nämä kärkipään kaverit ajaa tasan niin kovaa siihen viivalle kuin niitten vaan sallitaan. Punainen esiin ja pieni keskustelu ja jollei senkään jälkeen toimi, niin sitten sanktioita.

    Äänestä

  • icaj ja ica kirjoitti:

    he ajavat jonossa ennen suoralle tuloa etteivät kerää roskaa radalta ajamalla rinnakkain puolta kierrosta, siksi sinne tulee kärkee ihme sumppu sen takia et kärki ajaa hiljaa ja peräpää kuskit kiihdyttävät, ja kolari on valmis, kärki ei pysty kiihdyttään autoa siihen mennessä kun takaatulevat on jo täydessä vauhdissa, kyllä pöly lentää aina , eiks sitä vois lähtee jonossa?ehkä ei mutta tuosta syystä ne kolarit syntyvät, jos radalla olis vain kymmenen autoa se vois onnistuu

    Hieno IDEA ja ihan vois vaikka kokeillakkin sitä jonolähtöö ilman keiloja miten toimisi. Lähtö vain heti suoran alkuun ja urut auki heti kurvista tai miten peiscar.

    Äänestä

  • heti suoralle tultaessa kirjoitti:

    Hieno IDEA ja ihan vois vaikka kokeillakkin sitä jonolähtöö ilman keiloja miten toimisi. Lähtö vain heti suoran alkuun ja urut auki heti kurvista tai miten peiscar.

    yleensä starttaakin

    Äänestä

Hienoa kun tulit itse paikan päälle ja viihdyit.
Eli, jutut on juttuja ja kart-meno on ihan hyvää.

Pipomiehestä sen verran - on muuten tosi hyvä tyyppi ja sillä on kanttii olla ihan oma hyvä itsensä. Kyllä persoonat tähän lajiin kuluu - ehdottomasti!!

Ja siittä kirjoittelusta - joskus on asia jota ei muuten pystytä käsittelemään, ja sitten siittä jutellaan. Ja net jota asia koskee, ottaa onkeen ja asiat on taas paremmin.

On tietty valitettavasti myös niitä, jotka jatkavat aina vain uhmaten samalla itsetuhon tiellä - kavereista viis, me voitetaan keinolla millä hyvänsä ja muut on vain meidän tiellä. Kun pitää oikeesti "kaikki" kavereina, voi ehkä menestyä vielä joskus. Suomi kun on pieni maa.

Pipomies ei osallistunut honka-hylky kirjoitteluun. Eikä se toinen syytetty aloittanut sitä, puolustipahan vain kerran tulevaa kartingliiton mestaria .. turhaanko ?

Äänestä

Kyllä siellä yleensä on hieno ja rento meininki, joskus lajissa kuin lajissa sattuu ja tapahtuu, asioista nousee suurempi meteli kuin se itseasiassa on. Ja täällä foorumissa niitä käsitellään aika kovallakädellä, on muutamia jotka jaksaa jauhaa makkarasta ja oluesta, sit muutama hernekeittotyyppi nostaa siitä hirveen metelin ja sit luullaan et siellä ei muuta tehdäkkään, sit tää tupakka vielä, HIRVEETÄ, siellä poltellaan lasten nähden , hyi hyi, het vaan porttikielto jne...

Äänestä

Kyllähän se näin on! Niitä negatiivi taaveja joita on aina ollut (jotka nitisee jokaisesta pienestä asiasta, ja vika usein oma) niitä tulee aina olemaan. Itse olen sitä mieltä että varikolla näkee paljon enemmän iloisia kuskeja ja huoltajia kuin niitä vähemmistöön kuuluvia murjottajia. Toki on niitä hetkiä kun jää kisa kesken tekniikan tai ajovirheen takia mutta sehän kuuluu lajiin ja kasvattaa luonnetta!
Se että välillä ilmenee sääntöjen vastaisuuksia tai muuta asiattomuutta on toki valitettavaa ja haitallista lajin kannalta. Mutta nauttikaamme niistä iloisista naamoista ja onnistumisen hetkistä!!!

Äänestä

Kun ihmettelit ns. kilvanajoa lähtöjen välissä, kokeneet kljettajat ymmärtää ajaa kylmät moottorit tyhjiksi sisälle pisaroituvasta polttoaineesta, jottei kolmannen lämppärin jälkeen ryydytä lähtöviivalle

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Risto , N kirjoitti:

Olin ensimmäistä kertaa katsomassa karting kilpailuita, kiitos siitä kuuluu suomi.24 kun olen lukenut juttuja,
ja juttuja ne olivatkin, ei siellä ryypätä ja rällätä, niinkuin kirjoitellaan, siellä oli iloista ja hyvällä huumorilla varustettuja ihmisiä alue aivan täynnä, oli mielestäni tosi hyvä fiilis ja kaikki nautti,
näin myös kuuluisan miehen, jolla oli pipo ja se oli kyllä ainoa, miehellä hyvät jutut ja oli myös kaikkien kanssa juttusilla, joten on välit kunnossa vaikka on ollut vallan muuta tietoa, iloinen naurava mies,
Lähtöjä en käsittänyt, välillä ajoivat kilpaa ja kierroksen jälkeen taas otettiin lähtö, varmaan joku, jota en ymmärtänyt miksi näin kertokaa tulen uudelleenkin kilpailuita katsomaan. mielestäni mielenkiintoista. uusi hieno kokemus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu