Mitä on taide?
Mikä on taide?
Mikä on hyvää ja mikä huonoa taidetta?
Täytyykö taidetta määritellä?
Voiko taidetta määritellä?
Onko taide vain järjestelmä muiden joukossa?
Kuka on taiteilija ja mitkä hänen tehtävänsä ovat?
Kenelle taidetta tehdään?
Onko taiteilijalla vastuuta muista kuin itsestään ja työstään?
Miksi taidetta tehdään?
Onko se kaupallista?
Kuuluuko taiteen olla kaupallista?
Vai onko taide itseisarvo?
Tarvitsemmeko taidetta?
Onko taidekeskustelussa mitään päämäärää?
Onko päämäärän tavoittelu edes olennaista?
No, tässä nyt muutamia...
Itse kyllä voin sanoa olevani hyvinkin hämilläni taidekeskustelusta ja näistä kaikista kysymyksistä. Välillä joku asia voi tuntua siltä että : "Vau! näinhän tämä asia on, näin se menee!" Mutta jälkeenpäin huomaan, että ajatukseni taas kerran kiertävät kehää.Ei noista kysymyksistä pääse mihinkään....Kysymykset ovat usein rakentavampia tapoja ajatella kuin vastaukset.
Mutta luulen, että niin se taitaa olla.... (en nyt tässä sano, että "Vau, näinhän tämä asia on" etten mene taas samaan lankaan) ;)
Ei noihin kysymyksiin voi löytää oikeita vastauksia. Meitä on niin monia vastaajia ja niin monia erilaisia vastauksia. Miksi juuri minun kantani olisi oikea?
Olen tällä palstalla törmännyt hyvin ehdottomiin mielipiteisiin, hyvin perusteltuihin ja järkeviin.
Itse en oikein perusta siitä tunteesta, että tiedän asioiden olevan tietyllä tavalla jonkin aikaa ja huomaan nopeasti erehtyneeni.Olen enemmänkin ajelehtija tyyppiä.
Mukavaa on tosin lukea muiden jämptejä mielipiteitä, vaikka aina tosin on jokaisella varaa katsoa peiliin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Taidekeskustelussa usein on valttia jos olet kovaääninen niin fyysisesti kuin henkisestikin.Kaikki kuitenkaan eivät ole keskustelevaa tyyppiä.Se ei tee kenestäkään huonoa taiteilijaa.
Usein keskustelu ei ole edes kovin rakentavaa vaan kovaa valtapeliä mikä ei johda mihinkään.
Jonkin verran ihmisellä on tottakai oltava elämälleen suuntia, ei se loputon ajelehtiminen ole kait hyväksi....
Nämä kaikki ajatukset ovat minullekin tosin vain osittain käytäntöä.
Opiskellessani taidetta olen huomannut, että oma arvomaailmani ei onneksi ole muuttunut paljoakaan, vaikka ympärilläni on tätä nyky-taidetta pursuavaa informaatiota ja ajatuksia, joita minun pääni ei sulata.
Olen mieluusti ennemmin vaikka "erakoituva taiteilija juntti, joka on jämähtänyt omiin maneereihinsa" kuin "aivopesty supertrendikäs nykymediataiteilija" (vain koska ympäristö sen vaatii). Minulla ei ole mitään nyky- tai mediataidetta vastaan, en vain itse mukaudu siihen muottiin. Ei minulla taida edes valmista muottia vielä ollakaan...
Yritän lähteä ennemminkin fiiliksestä kuin teoreettisesta pohjasta liikkeelle. Taideteoria voi olla hyvinkin kahlitsevaa."Taide kuuluu kaikille" sanonta on sinänsä aika hyvä, mutta toisaalta taiteen ei pidä olla helpotettua valmiiksipureskeltua viihdettäkään.
Arvostan toki kovasti sitä, että taiteilija viitsii paneutua historiaan ja taidon hallintaan.
Ennenhän taide käsitettiin samaksi asiaksi kuin taito. Nykyään kuitenkin voidaan verrata käsityöläisiä ja taiteilijoita toisiinsa ja todeta, että he eroavat toisistaan. Itse kait taituroin näiden kahden välimaastossa.
Taide on minulle enemmänkin tekoja kuin sanoja.
(pyydän anteeksi kömpelöä ulosantiani) ;)
Toivottavasti saan vastakaikua ajatuksilleni.
Kiitoksia arvon ihmiset :)
Mikä on taide?
Mikä on hyvää ja mikä huonoa taidetta?
Täytyykö taidetta määritellä?
Voiko taidetta määritellä?
Onko taide vain järjestelmä muiden joukossa?
Kuka on taiteilija ja mitkä hänen tehtävänsä ovat?
Kenelle taidetta tehdään?
Onko taiteilijalla vastuuta muista kuin itsestään ja työstään?
Miksi taidetta tehdään?
Onko se kaupallista?
Kuuluuko taiteen olla kaupallista?
Vai onko taide itseisarvo?
Tarvitsemmeko taidetta?
Onko taidekeskustelussa mitään päämäärää?
Onko päämäärän tavoittelu edes olennaista?
No, tässä nyt muutamia...
Itse kyllä voin sanoa olevani hyvinkin hämilläni taidekeskustelusta ja näistä kaikista kysymyksistä. Välillä joku asia voi tuntua siltä että : "Vau! näinhän tämä asia on, näin se menee!" Mutta jälkeenpäin huomaan, että ajatukseni taas kerran kiertävät kehää.Ei noista kysymyksistä pääse mihinkään....Kysymykset ovat usein rakentavampia tapoja ajatella kuin vastaukset.
Mutta luulen, että niin se taitaa olla.... (en nyt tässä sano, että "Vau, näinhän tämä asia on" etten mene taas samaan lankaan) ;)
Ei noihin kysymyksiin voi löytää oikeita vastauksia. Meitä on niin monia vastaajia ja niin monia erilaisia vastauksia. Miksi juuri minun kantani olisi oikea?
Olen tällä palstalla törmännyt hyvin ehdottomiin mielipiteisiin, hyvin perusteltuihin ja järkeviin.
Itse en oikein perusta siitä tunteesta, että tiedän asioiden olevan tietyllä tavalla jonkin aikaa ja huomaan nopeasti erehtyneeni.Olen enemmänkin ajelehtija tyyppiä.
Mukavaa on tosin lukea muiden jämptejä mielipiteitä, vaikka aina tosin on jokaisella varaa katsoa peiliin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Taidekeskustelussa usein on valttia jos olet kovaääninen niin fyysisesti kuin henkisestikin.Kaikki kuitenkaan eivät ole keskustelevaa tyyppiä.Se ei tee kenestäkään huonoa taiteilijaa.
Usein keskustelu ei ole edes kovin rakentavaa vaan kovaa valtapeliä mikä ei johda mihinkään.
Jonkin verran ihmisellä on tottakai oltava elämälleen suuntia, ei se loputon ajelehtiminen ole kait hyväksi....
Nämä kaikki ajatukset ovat minullekin tosin vain osittain käytäntöä.
Opiskellessani taidetta olen huomannut, että oma arvomaailmani ei onneksi ole muuttunut paljoakaan, vaikka ympärilläni on tätä nyky-taidetta pursuavaa informaatiota ja ajatuksia, joita minun pääni ei sulata.
Olen mieluusti ennemmin vaikka "erakoituva taiteilija juntti, joka on jämähtänyt omiin maneereihinsa" kuin "aivopesty supertrendikäs nykymediataiteilija" (vain koska ympäristö sen vaatii). Minulla ei ole mitään nyky- tai mediataidetta vastaan, en vain itse mukaudu siihen muottiin. Ei minulla taida edes valmista muottia vielä ollakaan...
Yritän lähteä ennemminkin fiiliksestä kuin teoreettisesta pohjasta liikkeelle. Taideteoria voi olla hyvinkin kahlitsevaa."Taide kuuluu kaikille" sanonta on sinänsä aika hyvä, mutta toisaalta taiteen ei pidä olla helpotettua valmiiksipureskeltua viihdettäkään.
Arvostan toki kovasti sitä, että taiteilija viitsii paneutua historiaan ja taidon hallintaan.
Ennenhän taide käsitettiin samaksi asiaksi kuin taito. Nykyään kuitenkin voidaan verrata käsityöläisiä ja taiteilijoita toisiinsa ja todeta, että he eroavat toisistaan. Itse kait taituroin näiden kahden välimaastossa.
Taide on minulle enemmänkin tekoja kuin sanoja.
(pyydän anteeksi kömpelöä ulosantiani) ;)
Toivottavasti saan vastakaikua ajatuksilleni.
Kiitoksia arvon ihmiset :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Taidetta tarvitaan, sanotaanhan eräässä suhteellisen paljon siteeeratussa kirjassa, että "ihminen ei elä vain leivästä". Jos taiteelle ei ole välinarvoa, eli sitä ei voi muuttaa rahaksi, niin sitä tarvitaan nostamaan keskustelua, sekä nostamaan paheksunnan aiheita. Lisäksi sille, joka tekee tai harrastaa taidetta se antaa sen mitä me kaikki tarvitsemme eli mielekkyyden tunteen elämälle.
ja olen korostanut vanhemmille,että kaikista ei tule taiteilijoita, mutta osasta lapsista tulee taiteen ostajia ja niitä jotka käyvät näyttelyissä. Molempia tarvitaan; sekä taiteilijoita että taiteen arvostajia.
Olen yrittänyt jo lapsille herättää tätä keskustelua, mikä on taidetta, mikä on HYVÄÄ taidetta.
Mielestäni taide on eräänlaista taiteilijan päiväkirjaa, laittaahan hän jokaiseen työhön omia näkemyksiään. Jos teos herättää keskustelua, on taiteilija osannut ilmaista tuntemuksiaan ( oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia ).
Onko sitten kaunis , realistinen kukka-akvarelli taidetta vai TAITOA kuvata kasveja realistisesti. Onko mummon tekemä matto ( johon hän on suunnitellut värit ja raidat )itse, taidetta? Lattialla ko. matto on käsityötä, mutta jos se nostetaan seinälle, on se taidetta?
Onko siis teoksen käyttötarkoitus, se mikä tekee siitä taide-esineen?
Näistä asioista voisi keskustella vaikka kuinka kauan... Enemmän kuitenkin rakentavaa keskustelua kaivattaisiin.
Taiteilijat, kuvantekijät keskustelevat keskenään ja silloin astuu usein mukaan myös ammattikateus. Mielenkiintoista olisi mielestäni kuulla "tavallisten" ihmisten mielipiteitä taiteesta...
Tämä on mielestäni myös ongelma, että taiteen tekijän ja- katsojan välille syntyy hirveä kuilu, ei enää puhuta samaa kieltä.
Minkä vuoksi taide pitäisi eristää vain taidekentällä olevien yhteiseksi temmellyskentäksi.
Taiteen kieli on usein liian vaikeaa näille ns. perusihmisille.(olen huomannut tämän keskustellessani ystävieni kanssa, jotka eivät ole taiteilijoita)
Toki on hyvä, että on ihmisiä, jotka ovat alansa ammattilaisia, mutta jossain vaiheessa homma menee aina liian ylimieliseksi.(vaikka nykyään puhutaankin paljon osallistuvasta- ja yhteisötaiteesta.)
Kun esitin liudan noita kysymyksiä, tarkoitukseni oli nimenomaan herättää keskustelua.Taidekeskustelu on loputonta, eikä se mielestäni anna koskaan lopullisia vastauksia.Keskustelu on tärkeää, koska se antaa uusia näkökulmia, mutta sen tulisi olla myös vapaaehtoista.
Kaikki eivät pohjaa tekemistään taideteoriaan eivätkä osaa sanallisesti perustella motiivejaan.Se ei kuitenkaan tee heistä huonompia taiteilijoita.
"Ajan henki" ei saisi liikaa määrätä kuinka taidekentäällä toimitaan vaan tekemisen tulisi lähteä itsestä.
Taidekenttä toimii kuitenkin järjestelmän kaltaisesti, suosii joitakin ja polkee toiset jalkoihinsa.Tässä taas voi tietenkin miettiä onko edes tarvetta olla tunnustettu taiteilija vai riittääkö oma tyytyväisyys omaan työhön.Tarvitseeko siihen järjestelmään edes mennä mukaan...
Itse olen kyllästynyt järjestelmiin ja taide-eliittiin (viiden vuoden taideopiskelun seurauksena).Aioin tästä lähtien kulkea omia polkujani....
Tuntuu, että nykyisen kaltaisessa taidemaailmassa suurempi "vallankumous" olisi harjoitella perinteisiä taitoja ja olla välittämättä nykytaiteen trendeistä.Tuntuu, että käsityötaitoa ei enää arvosteta vaan tärkeämpää on olla mediaseksikäs kuin itsekseen puuhaileva taide"käsityöläinen".
No, toivottavasti tämä opiskeluaika ei kerro kaikkea taiteen tekemisestä, en usko.
Tiedän, että parhaat taidevuoteni ovat vielä edessäpäin.....
Taidetta oppii katsomaan katsomalla taidetta. Kysymys on vain siitä haluaako oppia. Jos näkee ensi kertaa elämässään jääkiekko-ottelun tuskin heti ymmärtää mistä on kyse. Vasta ajan kanssa oppii ymmärtämään pelin idean ja sen syvemmät sisällöt, taktiikat ym. Samoin on taiteessa, jos haluaa oppia sen syvemmät sisällöt asiaan pitää paneutua. Tosin joskus se yhteys tekijän ja katsojan välillä syntyy helposti, ilman pohdintoja. Mutta se yhteys syntyy helpommin jos katsoja on valmentautunut. Taiteilija yrittää kuvata "ajan henkeä" joka on materiaalitonta käyttäen materiaalia. (Tässä asiassa musiikki on ylivertaista). Taiteilija yrittää herkillä aisteillaan arvata mitä on luullut, ja tehdä siitä teoksen. Tarkoitan tässä sitä materiatonta, sanoin kuvailematonta yhteistä tajuntaa jonka kaikki jaamme, en taiteen muoti-ilmiöitä. Kuinka vaikea onkaan luoda jotain konkreettista tuosta "ajan hengestä". Itse olen törmännyt tuohon ilmiöön--- no kerrotaan se näin. Mielessäni on ollut joku idea jostain asiasta. Olen miettinyt miten sen ilmaisisi taiteen avulla. Vähitellen tai intuitiivisesti rakentuu kuva jonka voisi toteuttaa. Mutta jään jahkaamaan ja toteutus jää. Sitten jonain päivänä törmään siihen kuvaan jossain ja se on hyvin samankaltainen kuin suunnitelmani. Joskus se yllätys on järkyttävä, kuin joku olisi lukenut ajatukseni ja pistänyt näytteille.
Nuo ovat kysymyksiä, joita jokainen taiteilija miettii aina ja loputtomiin. Valmiita vastauksia ei ole olemassa, eikä niitä kukaan koskaan löydä. Aina miettii, että miksi teen tätä työtä, miksi tehdä yhtään mitään, onko se vain yksi muoto pätemisen tarpeesta vai onko töilläni jokin suurempikin merkitys? Mielen pohjamudissa pitää välillä käydä ja joskus tuntuu, että sieltä ei ylös pääse. Tuskallista synnyttämistä ja syntymistä se useimmiten on. Juuri kun luulet jotain "taidetta" syntyneen, huomaat, että se olikin vain harhaa. Jatkuvaa onnistumisen ja epäonnistumisen vuoristorataa koko ajan. Kaikkein tärkein asia minulle on, että edes yksi ihminen löytää työstäni jotain, joka liikauttaa mieltä. Se riittää. Uskoisin, että näin on myös muilla taiteilijoilla.
Noin se mun mielestäni on. Jos syntyy yhteys katsojan ja tekijän välillä, se on minusta se taiteen syvin merkitys ja olemus.
Olkoon taide mitä sorttia tahansa, jos se minua syvästi liikauttaa, on taideteos puhunut, tullut luokseni. Olen kokenut jotain mystistä yhteyttä jonkun toisen kanssa.
Millään noista kysymyksistä ei ole mitään merkitystä.
Suurin merkitys on sillä, kuinka sinä pystyt takomaan itsellesi skillit tehdä sitä taidetta. Silloin sulle todennäköisesti avautuu myös moni kysymyksistä mitä olet ennen miettinyt.
..yksioikoista toi sun ajattelu. Tottakai nämä kysymykset on tärkeitä minulle jos niitä mietin.
Eriasia on kaipaanko niihin edes vastauksia...Ne ovat kysymyksiä, jonka vuoksi taidetta teen.
Vaikka arvostankin taitoa, on se eriasia kuin taide. Opiskelen taitoja, jotta pystyn paremmin ilmaisemaan taiteellisia pyrkimyksiäni.
Esitin noita kysymyksiä keskustelun herättämiseksi. Taisinkin jo mainita, että mielestäni kysymysmerkkien käyttäminen on usein rakentavampaa kuin huutomerkkien.
äläs nyt luule. Puheittes perusteella et tiedä taidoista kyllä mitään.
...taisit unohtaa sen huutomerkin sieltä lopusta ;)