Takanani myrskyisiä aikoja, muutoksia täynnä olevia vuosia. Huolimatta nykyisestä onnestani ilman parisuhdetta, lasten kanssa kolmestaan viihtyen, mieltäni askarruttaa eräs mies.. Omistan Tarot-pakan ja tulkitsemista helpottavan kirjan, mutten osaa niitä oikein käyttää. Pitkästä aikaa nyt nostin yhden kortin 2 viikkoa sitten, nousi Erakko. Tulkinta osui nappiin. Eilen sitten nostin taas yhden kortin,(en ole perehtynyt pahemmin erilaisiin pöytiin) nousi Kuolema. Tulkinta osui taas nappiin yleisellä tasolla. Mutta ajattelin tätä MIESTÄ nostaessani korttia, pitääkö siis ajatella että olis unohdettava tämä ihminen? Meillä on ollu muutaman vuoden ajan kummallinen suhde jossa tapaillaan harvoin, tekstaillaan joskus. Aika paljon seksille perustuva juttu. Mutta olen aina ihmetellyt mitä hän oikeasti minusta ajattelee, olenko vain pelkkä panopuu..? Hän on kylläkin varattu, ollut melkein koko ajan kun on tunnettu. Kun tutustuin häneen, hänellä oli breikki tyttöystävänsä kanssa ja he aloittivat uudelleen aika pian ja ovat tietääkseni yhdessä edelleen. Itse olin tavatessamme ensimmäisen kerran varattu, nyt olen vapaa. Tilanteeseen olen muuten tyytyväinen, mutta haluaisin tietää tän vaalean miehen tunteet. Haluaisin tavata häntä aina silloin tällöin.
Ennustajalle
*Loner*
090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.