Kertokaa millä aseella aloititte, mitä aseita sinulla on ollut ja paljon olette käyttäneet airsoft harrastukseen. (tää on tämmöne gallup tavallaan)
(gallup) kertokaa...
joku aloittelija
7609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juu oma harrastukseni alkoi noin 6 vuotta sitten, kun näin joidenkin itseäni silloin monta vuotta vanhempien poikien softaavan metsässä talomme takana. Menimme pikkuveljen kanssa katsomaan ja seurasimme peliä jonkin aikaa.
Muutaman päivän päästä kävimme ostamassa aseet ja silloin sain ensimmäisen pyssyni. (Marui Omega 10mm Auto) 35 € Kyllästyin siihen kuitenkin jo samalla viikolla.
Pian käteen ilmestyikin jo uusi tykki. (Marui M92F Military Hop Up) 55 € Sillä sitten pelailin noin yksi ja puoli vuotta.
Seuraavana vuorossa oli hieman isompi peli. (Marui H&K MP5 A3) 105 € Kolme vuotta oltiin tällä.
Sitten se harrastus todella alkoi. Mukaan tarttui Oulusta varsinainen snipu. (Marui VSR-10 Pro Sniper, Black Stock Type) 230 € Ai että olin ihan onessa. Tälläkin pelillä pelailtiin yli vuosi.
Ja jälleen oli aseenvaihdon aika. Oli aika siirtyä rajan yli eli moottoripyssyjen pariin. (Marui AK-47) 235 € Halpa hinta johtuu siitä että ostin aseen käyettynä.
Näiden lisäksi varusteisiin ja kuuliin on uponnut pieni omaisuus. Lasit 25 €, Tetsarit 40 €, Lippaanlataaja 15 €, Lumipuku 10 €, Maski 10 €, Hellehattu 5 € ja Kuulat noin 300 €.
Kun kaikki lasketaan yhteen niin lopputulos on 965 €!!!
Joten kalliiksi on tullut, mutta voin rehellisesti sanoa että näille rahoille on saatu vastinetta. Tuhansia tunteja hauskanpitoa.
En kyllä pidä tuota kovinkaan kalliina. Itselläni on mennyt ensimmäisen puolen vuoden aikana jo tuo sama summa, luultavasti enemmänkin.
Aika halvalla olet päässyt.
Itse olen harrastanut 1,5 vuotta ja rahaa on mennyt näihin kamoihin:
Aseet: TM Vz 61 Scorpion 65€
KJ M9 GBB 100€
TM M3 Shorty 195€ 3 hylsyä 20€
TM MP7 A1 235€ lisäakku 25€
Yht.640€
Vaatteet:
Mil-tec Od takki 29€
Teesar Inc. OD RS housut 39€
Teesar Inc. 3-col puku 69€
Bw Flecktarn parka 17€
Yht. 154€
Muut Varusteet:
Q-vision ritilälasit 40€
3-col Kenttälakki 9€
OD Marine Corps kenttälakki 12€
Mil-Tec Viidakkomaiharit 39€
Chestrig Flecktarn 39€
Mil-tec "Us taisteluliivi" 60€
Musta Lc-3 vyö 9€
2x ranger vyötasku 10€
Yht. 218€
Kaikki yhteensä:
1012 kuulat (joista tulee paljon).
No aloitin harrastuksen perus halpis vempulla jonka jälkeen minulla oli muutamia Maruin vemppuja.
Vemputteluiden jälkeen ostin ensimmäisen Maruin sähkökäyttöisen aseen jota seurasi Maruin GBB-pistooli. Sen jälkeen myin vanhan sähköni ja ostin uuden. Sen jälkeen minulla on palanut rahaa enemmän varusteisiin kuin aseisiin. Ostin myöhemmin toisen GBB-aseen sekä toisen sähkökäyttöisen jonka tosin myin piakkoin oston jälkeen ja ostin toisen sähkökäyttöisen. Aseita tällä hetkellä minulta löytyy kaksi Maruin sähköasetta sekä yksi GBB-pistooli.
Rahaa harrastuksessa on kiinni tällä hetkellä noin 3000€ aseissa noin 1000€ ja varusteissa 2000€.
huhhuh aika paljon on maksanu harrastus teillä :D mä alotin n. 12v semmosella vemppu pistoolilla mikä makso n. 35e a nyt on hankinnassa joku hyvä sähkö ;D
asdasdasdasd
Ensin ostin maruin glock vempun jolla pelasin suunnilleen vuoden, sitten maruin scorpion (vemppu) ja kolmas ase oli joku uhc:n vemppu ämpäri. Ämpärin ostin jotta voitaisiin kavereiden kans mökillä softata. :P Ne on yhteensä about 140€. Varusteisiin ja kuuliin on mennyt 45€ eli yhteensä 185€. :D Aika vähän verrattuna toisten kamoihin...