Pörssiin

Keskimäärin pörssin sanotaan tuottavan n.10% vuodessa. Laiskuuttani olen makuuttanut n.25t€ tuottotilillä vaatimattomalla 2% korolla. Tappiota on siis tullut reilun viiden vuoden aikana melkoisesti. Toisaalta rahat on laitettu tilille helmikuussa 2002, juuri ennen kevään 2002 pörssiromahdusta. OMXH-indeksi pyöri tuolloin 8500 pisteessä, nyt 8600:ssa. Kysymys kuuluukin, millaisella laiskalla sijoitustaktiikalla olisin päässyt tuohon keskimääräiseen tuottoon. Vai onko pörssi sittenkin enemmän arpapeliä. Jos olisin sijoittanut rahani pörssiin muutamaa kuukautta myöhemmin, olisin nyt aika lailla varakkaampi.
1325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Tiettyjä oletuksia tietysti voi tehdä.

No 2002-2003 oltiin lähihistorian pohjalla. Silloin hajautus esim. viiteen yhtiöön 5000 euron panoksella OMX helsingissä olisi hyvällä todennäköisyydellä tuottanut (yhtiöistä riippuen) 80-300% (Rautaruukki jopa 600% kevään huipussa).

Toki yhtiöistä on tehtävä hieman taustatyötä. Jos taas vielä passiivisempi strategia niin rahastoja. Vaikka joku yhdistelmärahasto. Heikoimmatkin tuottaneet noin yleistäen likimääriin 25% p.a.

Nyt korkosi on mennyt inflaation kattamiseen. Huonompi vaihtoehto on tietysti aina mahdollinen ja omistaisit nyt arvottomia osuuksia/osakkeita ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai tilille kirjoitti:

Keskimäärin pörssin sanotaan tuottavan n.10% vuodessa. Laiskuuttani olen makuuttanut n.25t€ tuottotilillä vaatimattomalla 2% korolla. Tappiota on siis tullut reilun viiden vuoden aikana melkoisesti. Toisaalta rahat on laitettu tilille helmikuussa 2002, juuri ennen kevään 2002 pörssiromahdusta. OMXH-indeksi pyöri tuolloin 8500 pisteessä, nyt 8600:ssa. Kysymys kuuluukin, millaisella laiskalla sijoitustaktiikalla olisin päässyt tuohon keskimääräiseen tuottoon. Vai onko pörssi sittenkin enemmän arpapeliä. Jos olisin sijoittanut rahani pörssiin muutamaa kuukautta myöhemmin, olisin nyt aika lailla varakkaampi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu