Aiheita?

Kaipaisin uusia ideoita,mitä voisin kuvata? Tähän mennessä olen kuvannut lähinnä erilaisia maisemia, katuja, rakennuksia. Haluaisin kuvata välillä jotain erilaista, mutta en tiedä mitä? Ihmisten kuvaaminen on vaikeaa, kun kaverit ei oikein tykkää olla kuvattavana. Mistä eläimiäkään löytää? Mitä muuta voisi kuvata? Mitä erityisesti kannattaisi syksyisin kuvata?
3203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...paa se kamera syrjään vähäksi aikaa ja lueskele vaikka jotakin tai käy vaikka taidenäyttelyissä tai elokuvissa. Siellä luonnossakin voi liikkua ilman kameraa. Niitä ideoita alkaa sitten syntyä, kun "tankkaat" päähäsi jotakin mistä niitä voi yleensäkään syntyä. Voi vaikka mietiskellä kuvaamisen motiiveja ja tarkoitusta.

Jos et tiedä mitä kuvaisit, niin älä kuvaa sillä ei se kuvaaminen ole mikään itsetarkoitus. Jos se sinulle on itsetarkoitus, siis kohdetta tärkeämpää, niin eihän silloin ole väliä mitä kuvaa.

Ihmisten kuvaaminen onkin siinä mielessä haastavaa ja kiinnostavaa, että se edellyttää kontaktia ja yhteistyötä kuvaajan ja kohteen välillä. Älä kuvaa kavereitasi vaan mene vaikka kadulle kuvaamaan tuntemattomia. Jos teet sen vielä niin,että otat kontaktin kuvattavaasi vaikkapa vain kysymällä luvan kuvaamiseen (mielellään muutenkin), niin uskon sinun oppivan kosolti uutta eikä pelkästään kuvauksesta vaan muutenkin elämästä.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Ei kannata väkisin alkaa kuvaamaan jos ei ole ideoita. Ideat voi syntyä ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta...

    "Ihmisten kuvaaminen onkin siinä mielessä haastavaa ja kiinnostavaa, että se edellyttää kontaktia ja yhteistyötä kuvaajan ja kohteen välillä."

    Pätee muotokuviin, sen sijaan tuntemattomia kuvatessa voi sattumanvaraisesti syntyä hyvinkin mielenkiintoisia kuvia. Kuten mulla kun joskus räpsin sattuman varaisesti ohikulkijoista kuvia ja vasta myöhemmin niitä paperikuvia kädessä pidellessä ja katellessa tajusin että tuossakin kuvassa on sitä jotain...en sano että välttämättä taiteellista mutta ainakin kuvauksellista. Ihmiset omia itsenään, ei poseeravina, silti kuvauksellisina. Kukaan tuskin edes noteerasi mua ja kameraani, hyvä niin.

    Mistä niitä eläimiä sitten löytää? No, niitäpä löytää elävästä elämästä...vaikka koirapuistoista, kaduilta kun ovat isäntiensä ja emäntiensä kanssa kävelyllä...tai miksei korkeasaarestakin. :)


    Yksi mitä kannattaa kokeilla on ns. oudot kuvakulmat, niillä saa hyvinkin mielenkiintoisia kuvia. Suosittelen. Erityisesti mm. korkeat tornit joita kannattaa kuvata juurikin niin että ikäänkuin makaisin maassa ja katselisi sitä korkeaa tornia maassa maaten. (En tietenkään kehoita menemään rähmälleen maahan mutta voi sen kameran horisontin nostaa niin että linssi sojottaa kohti taivasta, tällöin korostuu sen tornin korkeuskin). Miksi aina pitäisi kuvata vain tikkusuorana seisten ja kameran linssi horisonttitasossa kun voi käyttää niitä "outoja" kuvakulmiakin. :)

    Äänestä

No syksyllä vaikka syksyä, alkutalven tuloa, syysmyrskyjä, vesisateita...
Esimerkiksi voit tehdä näin. Ajattele mitä syksy tuo mieleesi, kun sen keksit niin ajattele miten saisit siitä kuvan. Mene katsomaan esille tulleita kohteita ja kun löydät sellaisen, mieti miksi haluat sen kuvata ja mitä haluat tuoda kuvassasi esille. Ja ota siitä hyvä kuva.
Joku voi sanoa, että hyvät kuvat tulevat sattumalta, ehkä, ehkä eivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ideoita? kirjoitti:

Kaipaisin uusia ideoita,mitä voisin kuvata? Tähän mennessä olen kuvannut lähinnä erilaisia maisemia, katuja, rakennuksia. Haluaisin kuvata välillä jotain erilaista, mutta en tiedä mitä? Ihmisten kuvaaminen on vaikeaa, kun kaverit ei oikein tykkää olla kuvattavana. Mistä eläimiäkään löytää? Mitä muuta voisi kuvata? Mitä erityisesti kannattaisi syksyisin kuvata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu