Just illalla juttelin erään ystäväni kanssa, joka on opiskellut tuon Sorellan kanssa samaan aikaan. Aika kevytkenkäinen on kuulemma sorella ollut jo tuolloin...
Sorella
Juoruja...
91712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä kai kevyissä kengissä on mukavampaa tallustella kuin painavissa?
Mitä pahaa on siinä, jos nainen jakaa omaansa? Ei se siitä kulu ja antaminen tuo iloa sekä itselle, että myöskin saavalla osapuolelle. Jos naiset pihtaisivat vähemmän olisi maailma paljon parempi paikka.
Kukaan ei täältä lähtiessään saa tavaraansa mukaan, niin että täällä elämän aikana sitä on käytettävä, jos sitä yleensä ollenkaan meinaa käyttää.
Sorella kuuluu ilolintulajin munahaukkoihin, jotka kaartelevat ja viettelevät ja saavat haluamansa tavalla tai toisella. Yleensä niitä onnistaa, sillä niillä on älyä ja ulkonäköä ja yrittämisen sitkeyttä.
31v. vanhasta naikkosesta, että se jahtaa paljon nuorempia miehiä. Kaarlostakin sanoi olevansa ulkonäöllisesti ainakin kiinnostunut,eiköhän se sitäkin yritä, ja Kaarlo on kuitenkin 22v. Todella naurettavaa ja "aikuinen nainen" on todella lapsen tasolla.
Aikuinen ymmärtää että silloin on pantava kun on tilaisuus..
"Aikuinen ymmärtää että silloin on pantava kun on tilaisuus.. "
Näinköhän aikuisesti Mikakin ajatteli taannoin kohua herättäneessä tilanteessa?
No luulis sen sitten tunnustavan et teki sen tahallaan..mut kun Sorella haluaa vähän huomiota ja sääliä ja lisäpisteitä.
Kun video näytettiin päiväkirjahuoneessa hänelle ja sen jälkeen tuli ulos, ei onnistunut vakuuttavasti näyttelemään surullista ihmistä. Kova oli yritys krokotiilinkyyneliin, muttei saanut edes silmiään millään tavalla kostumaan. Jo tämä kertoo paljon siitä, millainen luonne kyseisellä henkilöllä on.
Arvoisat teinit: Ei se ole yhdellekään Sorellan ikäiselle naiselle epäselvää, mitä miehet ja naiset tekevät keskenään, kun ovat päätyneet samaan sänkyyn.
Aikuisille seksi on kiva juttu, ei mikään mieliharmin asia.
luuska muistuttaa ”hienovaraisesti” tapahtumasta pitämällä tota ”Love Hurts” t-paitaa jatkuvasti, vaikka mukana on about 500 muutakin vaatekappaletta.