ei tule aina

Hei
Olen vasta alkanu seurusteleen tämän miehen kanssa ja alusta asti on ollu ongelmia vaikka ollaan molemmat alle kolmekymppisiä.

Ekalla kerralla mieheni jyysti niin pitkään että sain tulehduksen kun paikat oli ihan rikki. En halunnut sillä että alan heti valittaan. Miehellä ei siis tullu ei millään. Kalu oli kova mutta ei mitään tullu ainakaan tunnin jyystämisen jälkeen. Tein kaikki temput otin suihin, takaa ja eestä mutta ei. Välillä miehellä lerpahti yks kaks ja sitten taas koveni mutta mitään ei mälli lentäny.

Haluan vielä mainita että miehellä on vaan yksi kives, voiko olla syynä tähän? No ajattelin että eka seksi kerta on kummallekkin jännitys ja laitoin kaiken sen syyksi. Mutta nyttemmin on oltu yhdessä kohta puoli vuotta ja olen yrittänyt olla kannustava. Hän ei koskaan ole puhunut että hänellä olis mitään ongelmaa. Se on kuulemma ihan normaalia ettei tule joka kerta.

Suuseksi tuntuu miehestäni tosi hyvältä mutta sekin on aika raskasta. Puolituntia jaksaa mutta ei enempää ja lopuksi hänen pitää jatkaa itse käsin jotta tulis. Eiks tässä nyt oo jotain vialla? Olenko liian kiltti kun suostun moiseen.
Miten mä voisin auttaa?

En ehkä aina osaa tehdä kaikkea just oikein mutta olen ainakin yrittänyt kaikkeni. Mitä mun pitäis tehdä että pelastan suhteen?
114060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Moi.

Älä vaan loukkaannu tästä. Kunhan huumorilla pistin tulemaan, siis tämän postin. Ei mulla tuu ku höyryä, jos sitäkään. Kyllä se Maija on kaikkensa yrittänyt. Joskus vaan tekee mieli oikein kunnolla. Ymmärrät varmaan tämän minun huumorin. Mukavaa päivän jatkoa. Minä meen peiton alle tekemään sitä?

Tässä muuten vielä minun oikeat sähköposti osoitteet: [email protected] ja toinen: [email protected] Näitä käytän.

Ja vielä. Älä tosiaan loukkaannu. Tää on sitä mun huumoria.

Äänestä

Ei tuo homma varmaankaan kiveksestä ole kiinni, spermahan muodostuu eturauhasessa. Minusta kuulostaa pahalta tuo tunnin jyystäminen. Ainakin itselläni tahtoo käydä sillä tavalla, että jos homma kestää liian kauan, niin siitä tulee "työtä". Sitten se on jo aika toivotonta. Jos vaikka siihen esileikkimiseen ja rentoutumiseen panostais? Ei tuo varsin iso ongelma ole, jos kerran kaverilla tuntikin stondaa yhteenmenoon. ...niin, saatkos itse joka kerta?

Äänestä
  • Nyt voi olla niin että kaveriltasi puuttuu tunto esim terskan alueelta. Minulla oli sama vika tai on.... ja sitten päälle tuli vielä myöhemmin erektio-ongelmatkin. Kävin erikoislääkärissä jossa tämä todettiin ja johan helpotti. Sano kaverillesi että pari päivää ennen rakastelua herkistelee eli aiheuttaa itselleen erketioita muttei loppuun asti ja tehkää rakastelusta kiireetön. Pientä fantasiaa ehkä....Mutta vaikea juttu tuon on. Kun kalu seisoo niin juttu viittaa fysiologiaan enemmä kuin psyykkiseen ongelmaan.

    Äänestä

Perskutarallaa jopa on pulman lykänny neitoselle
Tunti kovaa kalua ja viel rutistaa entäs sitte kun törmäät sekunti seisojaa?
Tosiasia on kuitenkin se et sun kaveri haluaa jotain sellast mitä teiän suhtees ei ole tällä-hetkel.
Jos mies kiihottuu todella niin siltä tulee kun palokunnan hevoselt ,paljon ennen tuntiaOtappa selvää minkä alan miehii ukkos on,ja toteuta sen fantasia.
Seuraavan kerran kun jyystätte niin otappa siit
ainoost kulkuses hyvä veto ja työnnä sormi pako-putkee hieromaa eturauhast.
Loppu tulos voi olla mielenkiintone ,kerro meil

Äänestä

kyllä nyt vaikuttaa siltä että tuo mainitsemasi puutteellisuus, yksi kives, on se joka aiheuttaa tuon pitkittyneen erektion ja laukeattomuuden.tarkastelepa vielä onko se puuttuva oikean puoleinen kives sieltä nimittäin kulkee suoraan aivoihin kiihottumishermo (clanissae nervodeum)ja lienee syytä olettaa että juuri tämän poissaololla on vaikutusta siihen etteti miehellä irtoa, ei sitten millään.mikäli olemassa oleva kives on kovin surkastunut (noin rusinan kokoinen) lienee syytä epäillä myös aineenvaihdunta-ongelmia.tarkastelepa vielä partnerisi näkö sillä jkos olet vähänkään kaunis niin kyllä normaali mies tunnissa jo saa jos on saadakseen.

Äänestä
  • Kun ottaa viagran niin ei meinaa millään laueta seisoo vaan kovana ja sitten nainen laukeaa. Hyvähän sekin on, mutta mun pitää odottaa uutta yritystä tunti tai pari ja sitten onkin jo aamu ja täytyy lähteä kotiin!

    Äänestä

  • Hänellä on tosiaan yksi suuri kives. En osaa sanoa kumpiko kives puuttuu. On syntymästään puuttunut. Hän kertoi kun kysyin että toinen kives ei ole laskeutunut (mitä sekin tarkoittaa ?).Rakastelu on tosiaanki aivan tuskaa kun kestää niin kauan.
    Joudun tekemään kaikki temput ja sittenkään ei tahdo tulla. Mies vielä tulee hyvin vihaiseksi jos lerpahtaa kesken. Minun on välittömästi alettava hieromaan käsin tai otettava suuhun. Olen tästä saanut joskus melko läksytyksen kun en ole sitä heti älynnyt tehdä, että miehen on pitänyt käskeä.
    Hänelle on myös tärkeää että minä laukean joka kerta. Saan kyllä usein joskus monta kertaa samalla yhdynnässä, mutta joskus ei jaksa kun yrittää vaan tyydyttää toista. Sillon hänelle on yleensä riittänyt, että olen tullut ensin ja hän on lopettanut siihen itse laukeamatta.

    Äänestä

  • oona kirjoitti:

    Hänellä on tosiaan yksi suuri kives. En osaa sanoa kumpiko kives puuttuu. On syntymästään puuttunut. Hän kertoi kun kysyin että toinen kives ei ole laskeutunut (mitä sekin tarkoittaa ?).Rakastelu on tosiaanki aivan tuskaa kun kestää niin kauan.
    Joudun tekemään kaikki temput ja sittenkään ei tahdo tulla. Mies vielä tulee hyvin vihaiseksi jos lerpahtaa kesken. Minun on välittömästi alettava hieromaan käsin tai otettava suuhun. Olen tästä saanut joskus melko läksytyksen kun en ole sitä heti älynnyt tehdä, että miehen on pitänyt käskeä.
    Hänelle on myös tärkeää että minä laukean joka kerta. Saan kyllä usein joskus monta kertaa samalla yhdynnässä, mutta joskus ei jaksa kun yrittää vaan tyydyttää toista. Sillon hänelle on yleensä riittänyt, että olen tullut ensin ja hän on lopettanut siihen itse laukeamatta.

    kaikki kohallaan,miten se voi sanoa että ei oo toinen laskeutunu,jos ei oo ku yks kives.jos ei pysty keskusteleen,niin eise oo sun ongelma,pistähän äijä tiukalle...
    ps. missä sen toinen kimmo on?

    Äänestä

  • lääkäriin mars kirjoitti:

    kaikki kohallaan,miten se voi sanoa että ei oo toinen laskeutunu,jos ei oo ku yks kives.jos ei pysty keskusteleen,niin eise oo sun ongelma,pistähän äijä tiukalle...
    ps. missä sen toinen kimmo on?

    Näin hän väittää ja kai siihen on uskominen kun mies on itse lääkäri ammatiltaan?!

    Äänestä

  • oona kirjoitti:

    Näin hän väittää ja kai siihen on uskominen kun mies on itse lääkäri ammatiltaan?!

    Noin peppatuntumalta kuulostaa ongelma olevan henkisellä puolella, olkaahan vielä yhdessä jonkin aikaa ja kun tunnette toisenne paremmin niin toivottavasti helpottaa.

    Äänestä

  • Jos toinen kiveksistä on laskeutunut ja muuten seisoo OK ei asialla ole mitään tekemistä laukeamattomuuden kanssa. Kiveksillä on ihan muut tehtävät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oona kirjoitti:

Hei
Olen vasta alkanu seurusteleen tämän miehen kanssa ja alusta asti on ollu ongelmia vaikka ollaan molemmat alle kolmekymppisiä.

Ekalla kerralla mieheni jyysti niin pitkään että sain tulehduksen kun paikat oli ihan rikki. En halunnut sillä että alan heti valittaan. Miehellä ei siis tullu ei millään. Kalu oli kova mutta ei mitään tullu ainakaan tunnin jyystämisen jälkeen. Tein kaikki temput otin suihin, takaa ja eestä mutta ei. Välillä miehellä lerpahti yks kaks ja sitten taas koveni mutta mitään ei mälli lentäny.

Haluan vielä mainita että miehellä on vaan yksi kives, voiko olla syynä tähän? No ajattelin että eka seksi kerta on kummallekkin jännitys ja laitoin kaiken sen syyksi. Mutta nyttemmin on oltu yhdessä kohta puoli vuotta ja olen yrittänyt olla kannustava. Hän ei koskaan ole puhunut että hänellä olis mitään ongelmaa. Se on kuulemma ihan normaalia ettei tule joka kerta.

Suuseksi tuntuu miehestäni tosi hyvältä mutta sekin on aika raskasta. Puolituntia jaksaa mutta ei enempää ja lopuksi hänen pitää jatkaa itse käsin jotta tulis. Eiks tässä nyt oo jotain vialla? Olenko liian kiltti kun suostun moiseen.
Miten mä voisin auttaa?

En ehkä aina osaa tehdä kaikkea just oikein mutta olen ainakin yrittänyt kaikkeni. Mitä mun pitäis tehdä että pelastan suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu