Kuulin että Bodominjärvellä olis joskus sattunut joku verityö?
Onko Bodomilla
Nikke Knakkerton
8846
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
osaisi vastata kysymykseen.
Tekijän nimikirjaimet N.G. Menetti mystisesti
muistinsa murhayönä.Jäi isoimpana ja vahvimpana
henkiin.Oli omien sanojensa mukaan puolustautunut
voimakkaasti,vaikkei siitä mitään muistakaan...ai niin sano Andiamo N:lle terveisiä,ettei liiku
pierussa ihmisten ilmoilla.Saattaapi silloin
se totuuskin lipsahtaa..niinkuin pääsi pari kertaa
käymään aikoinaan..
En muista mitään.
Kyllä siellä vuona 1960 tapahtui kummia. Useita kylän nuoria lähti legendan mukaan ojentamaan kaupunkilaisia nuoria, jotka olivat leirytyneet kartanon kauniille niemenkärjelle, jossa oli lupa virkistäytyä, kunhan ei telttaile.
Tänäpäivänäkään ei tiedtä mitä tapahtui, mutta tuona helteisenä sunnuntaiaamuna ei kukaan kyläläinen uskaltanut mennä aamulla niemeen. Vasta kun kylän ulkopuolinen ihminen siellä kävi, hän huomasi, että nuorten telttaseure oli käytännöllisesti katsoen teloitettu, yhtä lukuunottamatta, joka oli telottu lähes henkihieveriin.
Kukaan ei koskaan nähnyt mitään, poliisin huomio kiinnitettiin ulkopuolisiin, kyläläisille tuntemattomiin henkilöihin. Kaikki alibit pystyttiin vahvistamaan ristiin, tuttujen liikkeistä ei puhuttu, koko kylä suojasi itseään ja vaikeni.(Bodom = kylän tuomio).
Lisätietoja saa legendasta: Paha kylä.
Dom=aitta.
Eiköhän tuo asia ole jo selvä.
tästä nissestä sanoisin vielä että olipa hän tekijä, tai ei niin hänen täytyy olla aika älykäs miea,valtava itsehillintä.lisäksi hän ei tuntenut syyllisyyttä,koska hän ei painanut päätään alas,puhumattakaan että olisi mennyt takin alle piiloon.kaiken lisäksi hänellä mylläsivät kyllä voimakkaat tunteet,silmät olivat välillä kyynelissä,näin telkkaristakin seuranneena sen huomasi,mitä nyt pätkiä näytettiin.kaiken kaikkiaanhan hän esiintyi fiksusti,edukseen.mutta yhtäläistä tälle ja tulilahden jutuille on vahvimmin epäiltyjen suomen ruotsalaisuus.holmström oli myös ruotsinkielinen.suomen ruotsalaisissa perheissä kaunis käytös on yli muun,etenkin kotioloissa,onkohan se aina viisastakaan,jos ei uskalla purkautua,kotiasioita ei saa puhua vieraille....joo nisse on vanha mies hyvin on pärjännyt,jos hänet olisi todettu syylliseksi,ei häntä olisi voinut tuomita,koska teot ovat jo vanhentuneet.mutta jotenkin on tunne että kaikki ei käy ihan näin hyvin.hänellä saattaa tulla perheessä ongelmia,raha aiheuttaa ongelmaa,ja hän on varakkaana ja komeana miehenä naisten suosikki,ja niitähän riittää jos on fyrkkaa.
Eikös Siirukka muista farkkutakin alla kurkistelevaa Jaffa-lippis viiksi nisseä tutkintavankeudesta vapauduttuaan.
Hyväkäytös tosiaan oppinut mistä väkivaltaiselta alkoholisti isältään,. satutäti äidiltään yms ai niin vaimoltaan.
tutkintavankeus on kova paikka,kyllä muistan kun kerroit.sillä karisee kyllä kovempikuorisenkin itseluottamus.joo piiloutuihan se nisse farkkutakin alle,miksi....mutta kun sai oman stylistin,riitukan,niin imitsi kasvoi,ja tyyli muuttui.eikä muistanut enää oliko tunnustus tullut,eikö muka ole fiksu mies mitä.ruskea puku,valkea paita,paidan ylin nappi auki.kiva laukku papruille,nopeet hermosavut.pitkät natsat.punasta mallua..zippo taskussa. pää pystyssä,niinkuin syyttömällä tulee ollakin.puhuu mielummin ruotsia...ja sillä sipuli