meillä takana yritystä yli 4 vuotta, ivf, pas jne. hoidot taas alkamassa alusta, nenäsumutteella... melkein 32 vuoden elinaikanani en ole koskaan päässyt niin pitkälle kun plussaamaan, en edes ole koskaan tarvinut varaltakaan ostaa testiä. koskaan milloinkaan ei ole tarvinnut tosissaan jännätä mitään.
olen todella ahkera palstan lukija ja monina vaikeina hetkinä olen saanu korvaamatonta tukea ja ymmärrystä ihmisiltä jotka tietävät mistä puhuvat.
välillä tämä mieletön yrittäminen ja epäonnistumiset ovat vieneet pohjalle mutta sieltä kuitenkin on aina noustu.
nyt olisin jälleen kerran teiltä vaatimassa viisaita vastauksia siihen että mitä tehdä kun mikään ei enää lohduta? mitkään sanat tai asiat eivät enää ilahduta? kun elämä tosiaan kaikin tavoin maistuu suoraan sanoen paskalle? ja sieltä pohjalta kun on aina vain vaikeampi ja vaikeampi nousta? pelkään päivää milloin en sieltä enää nouse...
en tarvitse kliseisiä vastauksia "mene ulos, lenkkeile, ole syysilmassa, tapaa kavereitasi..." bla bla bla. jos siihen malliin jo masentaa että ei edes ulos jaksa lähteä kuin pakosta ja töihin hampaat irvessä. turha ehdottaa tauon pitämistä sillä jokainen kuluva päivä tuntuu vuodelta.
kavereittenkin jutut liippaavaat yhä kauempaa ja kauempaa sitä mukaan kun heidän lapsilukumääränsä perheessä kasvaa.
voiko tästä asiasta todellakin sairastua henkisesti ja vakavasti. siis oikeasti masentua ja sairastua depressioon.
onko kellään kokemusta näistä asioista? olisin erittäin tyytyväinen asiallisista vastauksista ihmisiltä joilla todellakin on omakohtaisia kokemusta asiasta.
olen todella ahkera palstan lukija ja monina vaikeina hetkinä olen saanu korvaamatonta tukea ja ymmärrystä ihmisiltä jotka tietävät mistä puhuvat.
välillä tämä mieletön yrittäminen ja epäonnistumiset ovat vieneet pohjalle mutta sieltä kuitenkin on aina noustu.
nyt olisin jälleen kerran teiltä vaatimassa viisaita vastauksia siihen että mitä tehdä kun mikään ei enää lohduta? mitkään sanat tai asiat eivät enää ilahduta? kun elämä tosiaan kaikin tavoin maistuu suoraan sanoen paskalle? ja sieltä pohjalta kun on aina vain vaikeampi ja vaikeampi nousta? pelkään päivää milloin en sieltä enää nouse...
en tarvitse kliseisiä vastauksia "mene ulos, lenkkeile, ole syysilmassa, tapaa kavereitasi..." bla bla bla. jos siihen malliin jo masentaa että ei edes ulos jaksa lähteä kuin pakosta ja töihin hampaat irvessä. turha ehdottaa tauon pitämistä sillä jokainen kuluva päivä tuntuu vuodelta.
kavereittenkin jutut liippaavaat yhä kauempaa ja kauempaa sitä mukaan kun heidän lapsilukumääränsä perheessä kasvaa.
voiko tästä asiasta todellakin sairastua henkisesti ja vakavasti. siis oikeasti masentua ja sairastua depressioon.
onko kellään kokemusta näistä asioista? olisin erittäin tyytyväinen asiallisista vastauksista ihmisiltä joilla todellakin on omakohtaisia kokemusta asiasta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi!
Itse olen ollut melkein samassa jamassa, takana vuosia lapsettomuutta 2icaiä tehty ja niissä VAIN yhteen siirtoon päästy.
Molempien hoitojen jälkeen olen ollut aivan rikki, mutta viimeinen hoito 4/06 (vaikka silloin saatiin yksi siirrettävä alkio, eka meni täysin pieleen) vei totaalisesti "maton alta".
Mikäkö on auttanut että olen vielä "järjissäni"?
Alussa jouduin turvautumaan sairaslomaan töistä, koska yksinkertaisesti minusta ei ollut tekemään mitään, tuntui että millään ei ole mitään väliä sortukoon vaikka koko firma. En myöskään saanut nukuttua, tuntui että kokoajan kävisi "ylikierroksilla" ja ajatukset eivät pysähdy.
Lääkärini määräsi minulle myös masennus/nukahtamis lääkkeitä, joita en kylläkään koskaan aloittanut käyttämään.
Kun ajattelee kevättä ja kesää niin siihen verrattuna minulla menee nyt hyvin, mutta vieläkin on päiviä viikottain jolloin työmatkatkin menee itkua niellessä niin pahalta tuntuu sisällä, lisäksi tuntuu kuin joku painava olisi rinnan päällä ja ei saisi kunnolla hengityteksi vaan hapen otto on haukkomista.
Meillä oli tarkoitus tehdä nyt loppu vuodesta vielä yksi hoito, mutta en usko että siihen ainakaan vielä aletaan, en varmaankaan uusia pettymyksiä kestäisi näin pian.
Asiaa on vaikea selittää, mutta ehkä se on aika joka on auttanut. Kun oikein alhaalla tarpeeksi rypee niin suunta ei voi olla kuin ylös päin.
Kaikkea hyvää sinulle ja toivon että vastaukseni ainakin vähän auttaa sinua, et ole yksin!
ja sain apua keskusteluterapiasta .Olin ihan selkeästi masentunut eikä mikään tuntunut miltään.Sen sijaan että mulle olisi lääkäri antanut nukahtamis tai rauhottavia rohtoja,hän kirjotti lähetteen psykiatrian päiväpolille.Tuo oli minun ja meidän liiton pelastus.
Tuntui todella hyvältä niin sanotusti itsepuheluna ammatti ihmisen ohjaamana käydä kriisiä läpi.Kävin istunnoissa vuoden verran ainakin kerran vkossa.Sain paljon auki sisältäni.Varmaan eniten kävin läpi kateuden tunteita ,koska ne ahdistivat eniten .Tähän terapia jaksoon sattui sitten se vihdoin onnistunut hoitokin.En tiedä ,oliko noilla tunteiden käsittelyillä sitten jotain positiivista vaikutusta kehoakin aatellen. Varmaan kaikista tärkein asia on saada pidettyä parisuhde kunnossa.Siihenhän masennukset sun muut nakertaa aikamoisia koloja.Varsinkin jos lapsettomuuden käsittely on eri tasolla .Vaimo suree esim enempi.
Minä toivon voimia ja jaksamista :)
Enkä todellakaan mitään hirveää "unohtakaa koko juttu" fraasia,niin alkaa tärpätä.Koska se on naivinta mitä lapsettomuudesta kärsiville voi sanoa.
vaikkei minulla ole omaa vastaavaa kokemusta aiheesta. siis takana on vajaa kahden vuoden toive saada perheenlisäystä ja takana on yksi tuoresiirto, josta nega ja yksi pos. pas, josta keskenmeno.
mutta alan ihmisenä omaan kokemusta monenlaisten kriisien "hoitamisesta ja kohtaamisesta" ja suosittelen sinun/teidän hakevan apua ammattilaisilta, psykologi/psykiatri/terapeutti tai jokin muu vastaava. saat varmaan yhteystietoja hoitopaikastasi.
kovasti voimia!