Tervehdys kaikille.
Alkuun haluan painottaa että en hyväksy väkisinmakaamista millä tavoin. BB:n tapauksessa käy kyllä mikaa hieman sääliksi.
Sorella oli liehitellyt Mikaa koko illan ja hakeutui vielä samaan sänkyyn nukkumaan. Tämä ei tietenkään oikeuta Mikaa käyttämään Sorellaa hyväkseen jos tämä on tiedottomassa tilassa.
Sorella ei omien sanojensa mukaan ole ollut hereillä, eikä muista tilanteesta mitään. Omituista tässä on se että hän itse on ilmaissut että ei ole sammunut, vaan nukkunut sikeästi. Eikö normaali terve ihminen herää unesta, jos hänen housujaan riisutaan? Ei välttämättä, mutta kuinka hän sitten on herännyt ja vetänyt housut ylös kun Mika on kuulutuksen jälkeen poistunut päiväkirjahuoneeseen. Suhteellisen valikoivat herätysimpulssit kyseessä.
Mikäli oletetaan että Sorella on todella ollut sammuneena/nukahtaneena, housujen riisumisen aikaan, niin onkohan Mika tajunnut asiaa? Tuskinpa.
Kun Sorella tuli päiväkirjahuoneesta videon katsottuaan, niin jos hän todella olisi murtunut, niin on oletettavaa että ihminen siinä tilassa hakeutuu syrjään. Hän kuitenkin paineli talon keskeisimmälle paikalle, eli sohvalle. Muutaman päivä sen jälkeen hän hermostui siitä että häntä ja Miraa ei valittu pelijoukkueeseen ja meni keräilemään itseään makuuhuoneeseen. 2 aika ristiriitaista toimintamallia ja olisi olettanut että "raiskauyrityksestä" olisi aiheutunut se vahvempi reaktio.
Olisiko nyt kyse siitä että Sorella on ollut koko ajan asiassa mukana, mutta häpeää edellisen illan käytöstään niin paljon että väittää toista. Mikäli näin on, niin hänen tulisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ajatella että pilaa oman ylpeytensä takia Mikan tulevaisuuden.
Tapahtuneet asiat ja Sorellan toimintamalli luovat väkisinkin sellaisen kuvan että hän filmaa.
Voin toki olla väärässäkin, mutta 24/7:asta ja tv-lähetyksistä saadun näytön perusteella se on aika epätodennäköistä.
Ps. En hyväksy moista toimintaa, jos asia todella on niin kuin Sorella on antanut ymmärtää. Se vaan häiritsee että hänen käyttäytymismallinsa kertoo toista tarinaa ja hänen muistamattomuutensakin jättää aukkoja tarinaan. Jokainen vetäköön oman johtopäätöksensä. Jos ei hän moisella muuta saavuta, niin ainakin vaikuttaa jatkossa edes aavistuksen tunnollisemmalta opettajalta ja lasten esikuvalta. Tai sitten ei

Vastaukset 10
Vanhimmat
Samaa mieltä. Sanoit asian kauniisti ja asiallisesti ja näin se on . Luulisi aikuisen Sorellan uskaltavan ottaa osavastuu tapahtuneesta eikä sysätä sitä Mikan niskaan. Asia ei ole ollenkaan niin musta-valkoinen ku monet luulevat.
ottaa vastuuta omasta tekemisestään? Ei se niin nuori ole??
Missä kohtaa Sorella on sysännyt vastuun Mikan niskaan?
muuta omituista kun se...ihmeellinen tarve, miksi tähän jupakan syylliseksi pitää yrittää väkisin vääntää Sorella..eikä Mika. Tai oikeestaan sä itse vastasit siihen..eli että sua käy Mikaa hieman sääliksi?!
Minusta tossa tapahtumassa ei ole mitään epäselvää, enkä minä voi käsittää mistä ihmeestä Sorellalle olisi tullut tarve esittää nukkuvaa...tai mistä hän edes tietäisi Mikan yrittävän häntä, jos hän teesketelisi nukkuvaa! Nämä on ihan UFO teorioita!
Ei ihminen tiedä voimakkaan huomalatilan jälkeen, onko hän nukahtanut vai kansankielellä sammunut! Ei kukaan muista sen enempää nukahtamishetkeään, kuin sammumishetkeään!
Jos puhutaan raiskaustapauksista, niin monet naiset jopa syyllistää itsensä siitä huolimatta, että heidät on raiskattu. Tämä on varmasti todella yleistä, kun kyseessä on esim. aviopari. Ei se ole mikään ihme, kun lukee näitä juttuja, jossa nainen leimataan tällaisten tapahtumien syylliseksi!
Sorella veti ns. överiksi tuona ryyppyiltana, eikä varmaankaan ollut ylpeä toilailuistaan, mutta miten tahansa ajattelenkin tapahtunutta, en voi mitenkään hyväksyä Mikan toimintaa! Siinä ei ole mitään puolusteltavaa! Oli kännissä tai ei...
-----muuta omituista kun se...ihmeellinen tarve, miksi tähän jupakan syylliseksi pitää yrittää väkisin vääntää Sorella..eikä Mika. Tai oikeestaan sä itse vastasit siihen..eli että sua käy Mikaa hieman sääliksi?!
Minusta tossa tapahtumassa ei ole mitään epäselvää, enkä minä voi käsittää mistä ihmeestä Sorellalle olisi tullut tarve esittää nukkuvaa...tai mistä hän edes tietäisi Mikan yrittävän häntä, jos hän teesketelisi nukkuvaa! Nämä on ihan UFO teorioita! -------
Se mitä olen nähnyt ja kuullut on saanut minut vetämään ensimmäisessä viestissäni kirjoittamani johtopäätökset.
En väitä että Sorella on millään tavoin syyllinen mihinkään muuhun kuin siihen (mahdollisesti) että häpeän takia yrittää saada huomion siirrettyä pois omista toilailuistaan.
Miltä olisi näyttänyt Sorellan kannalta katsottuna se jos hän olisi ilmoittanut että kyllä hän oli tietoinen puuhista ja hereillä ainakin osittain. Kuva olisi ollut paljon huonompi kuin jos hän ei olisi ilmoittanut että ei muista mitään, kun sellaista vaihtoehtoa hänelle suorastaan tyrkytetään. Omituista on myös se että hän heräsi Mikan poislähtöön ja nosti housut, mutta ei herännyt niiden riisumiseen.
Kun ihminen on tuollaisessa suljetussa tilassa, niin hän elää vahvistuneiden tunnetilojensa mukaisesti. Eli toimintamallit kärjistyvät. Tämä myös tukee sitä että jos päiväkirjahuonekäyntinsä jälkeen olisi ollut todella murtunut ja järkyttynyt, niin hän ei olisi ensimmäisenä hakeutunut keskipisteeseen, vaan ensin murtunut itse ja vasta sen jälkeen hankkinut tukea muilta tai vaihtoehtoisesti hän olisi voinut syöksyä oman "uskotun henkilönsä" puoleen. On hyvin epätavallista että ihminen, tällaisessa tilanteessa toimii kuten Sorella toimi, ellei hän sitten tehnyt moista tarkoituksellisesti.
Säälin Mikaa sen takia että Sorellan toimintamalli, reaktiot ja eleet viittaavat näyttelyyn. En voi väittää tätä varmaksi, mutta koska joudun päivittäin paneutumaan ihmisten henkisen puolen asioihin, niin tällaiset johtopäätökset voin vetää näkemäni ja kuulemani perusteella.
Me ihmiset olemme aistimme varassa eläviä eläimiä ja kun meidät suljetaan johonkin, niin reaktio on se että aistinvarainen toimintamallimme korostuu. Sorellan viimeaikainen toimintamalli on ristiriitainen ja päinvastainen. Tämän takia vilpittömyys epäilyttää suuresti.
En syytä tai moiti itse tapahtumista ketään. Se ei oikeastaan ole minun tehtäväni tai asiani.
Olen myös miettinyt asiaa. Sorellaa luultavasti hävetti oma käytös, kiehnäsi kaikkien kimpussa, myös varatun Tatun (olisi hävettänyt minuakin!) Helpompi ottaa uhrin osa, kuin kestää oma mokailu. Mika oli muuten tosi humalassa silloin, kun kutsuttiin pk-huoneeseen, hyvä kun kieli suussa vielä kääntyi, ei ollut ajatus hänelläkään ihan kohdallaan. Humaltuminen ei yksityistiloissa vielä ole rikos.
luultavasti tätä?!
Miksi voi olla niin ihmeellistä tajuta, että Mika mokas?
'Humaltuminen ei yksityistiloissa vielä ole rikos'
Kuka täällä on muuta väittänyt? Mitä sitten? Tekeekö se Mikan teosta yhtään sen hyväksytymmän?
----Miksi voi olla niin ihmeellistä tajuta, että Mika mokas?
'Humaltuminen ei yksityistiloissa vielä ole rikos'
Kuka täällä on muuta väittänyt? Mitä sitten? Tekeekö se Mikan teosta yhtään sen hyväksytymmän? -------
Millä perusteella Mika mokasi? Toivon kovasti että jos asia menee oikeusasteelle, niin tällöin tutkinnassa käytetään apuna koko kuvamateriaalia ja asianmukaisen ammattikoulutuksen (psykologia) saaneita henkilöitä.
Tällainen ammattimainen raati osaa suurella todennäköisyydellä päätellä että vaikuttaako Sorellan toiminta vilpittömältä vai ei. Oma näkemykseni on se että nyt on kyse näyttelemisestä. Sitä ei edes ole kovin vaikea tunnistaa, jos asiaan on perehtynyt.
Tarkennan vielä edellistä:
Eli Sorellan toimintamalli, koskien hänen epätietoisuuttaan tapahtumista vaikuttaa vilpilliseltä ja sitä ei ole edes vaikeata huomata. Sitä tarkoitan edellisessä vilpillisyydellä. En muuta.
puhut asiaa.
on täyttä asiaa...ihan samoilla linjoilla olen!