Ei ole mikään ihme, että epätoivoiset päätyvät itsemurhaan.
Kun sinun on oikein pahaolla, oli syy mikä hyvänsä.
Tietyn ajan kuluttua huomaat, ellet salaa ahdistustasi.
Ystäväsi pakenevat, jäät aivat yksin tyhjän päälle.
Huudat hädissäsi apua joka suuntaan.
Loppuunpalaneena et edes jaksa ajatella, kuinka sen teet.
Huomaat vain sen ettei kukaan halua kuunnella,
eikä myöskään auttaa.
Joku keksii avuksesi uskon, sieltä löytyy se apu.
Pettymys on kahta rankempi kun huomaat,
ettei se näin ei ollut alkuunkaan.
Loputtomat nöyrät kyyneleiset rukoukset,
uskoen ja luottaen jollekkin näkymättömälle.
Saa sinut huomaamaan vain ettei
avunhuutoihisi ei vastata millään tavalla.
Sama mykkä hiljaisuus, ei vastausta
ja tyhjyys, jonka täyttää vain ahdistus jatkuu.
Pahaolo lamaannuttaa sinut niin,
ettet selviä normaalista elämästä,
kun voimia ei ole.
Kaiken taustalla liikuntakyvyn vienyt sairaus,
joka rajoittaa elämäsi pikku aitaukseen,
kipuineen ja tuskineen.
Houkutus on suuri, se kirpaisee vain kerran,
jos sitten kaikki on ohi.
Voi vain toivoa, ettei kuoleman jälkeen odota enää
mikään tuska eikä ahdistus missään.
Tahdon vain pois...pian, pian!
Jäljelle jääville voin sanoa, älkää masentuko,
älkää sairastuko, sellaisille ei tässä maailmassa
ole mitään sijaa, ei paikkaa, vain yksinäisyys ja häpeä.
Heille voisi yhteiskunta järjestää armokuolemat.
Sekin olisi inhimillisempää kuin,
se helvetti mihin maailmanmenosta pudonneet ihmiset
tuupataan ns.kanssaihmisten toimesta maanpäällä!
Kun sinun on oikein pahaolla, oli syy mikä hyvänsä.
Tietyn ajan kuluttua huomaat, ellet salaa ahdistustasi.
Ystäväsi pakenevat, jäät aivat yksin tyhjän päälle.
Huudat hädissäsi apua joka suuntaan.
Loppuunpalaneena et edes jaksa ajatella, kuinka sen teet.
Huomaat vain sen ettei kukaan halua kuunnella,
eikä myöskään auttaa.
Joku keksii avuksesi uskon, sieltä löytyy se apu.
Pettymys on kahta rankempi kun huomaat,
ettei se näin ei ollut alkuunkaan.
Loputtomat nöyrät kyyneleiset rukoukset,
uskoen ja luottaen jollekkin näkymättömälle.
Saa sinut huomaamaan vain ettei
avunhuutoihisi ei vastata millään tavalla.
Sama mykkä hiljaisuus, ei vastausta
ja tyhjyys, jonka täyttää vain ahdistus jatkuu.
Pahaolo lamaannuttaa sinut niin,
ettet selviä normaalista elämästä,
kun voimia ei ole.
Kaiken taustalla liikuntakyvyn vienyt sairaus,
joka rajoittaa elämäsi pikku aitaukseen,
kipuineen ja tuskineen.
Houkutus on suuri, se kirpaisee vain kerran,
jos sitten kaikki on ohi.
Voi vain toivoa, ettei kuoleman jälkeen odota enää
mikään tuska eikä ahdistus missään.
Tahdon vain pois...pian, pian!
Jäljelle jääville voin sanoa, älkää masentuko,
älkää sairastuko, sellaisille ei tässä maailmassa
ole mitään sijaa, ei paikkaa, vain yksinäisyys ja häpeä.
Heille voisi yhteiskunta järjestää armokuolemat.
Sekin olisi inhimillisempää kuin,
se helvetti mihin maailmanmenosta pudonneet ihmiset
tuupataan ns.kanssaihmisten toimesta maanpäällä!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kirjoitat todennäköisesti itsestäsi! Elämä todella tuntuu joskus ylitse pääsemättömälltä, mutta vaikeudethan on sitä varten ,että ne voitetaan!Luulen että, ihminen ei saa enempää vaikeuksia , kuin jaksaa kantaa ! Vaikeuksista kun on sitten päässyt ohi ,oppinut hyväksymään huonot ja hyvät puolet . Tunteekin että sitä on kuitenkin aika voimakas! Luulen että vaikeudet opettaa paljon , kylläkin joskus aika raalla tavalla ! Ihminen on loppujen lopuksi aika sopeutuvainen olento! Pitää muistaa ,että kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa! Kun apua yrittää huutaa, niin ehkä kanssaihmiset ei aina huomaa sitä avun huutoa, että toinen on todella hädässä! Ajattele niin ,että ei ole koskaan niin nekatiivistä , ettei ole jotain positiivistä siinä nekatiivisessä! Toivon tälle asian omaiselle avun huutajalle , pikaista apua! Yritä jaksaa ja jatkaa ! Haleja !
Kiitos lohduttavista sanoistasi.
Niitä ei juurikaan kuule.
Mutta valitettavasti, tuo mitä kirjoitit...
se on paljon helpompi sanoa, kuin toteuttaa
(tässä tilassa) käytännössä.
Olen pahassa noidankehässä/umpikujassa.
Elämä näyttää kaikintavoin kirotulta.
Enkä ole edes itse syyllinen ongelmiini,
niitä vaan tulee...sairautta ja muita vaikeuksia
sen myötä.
Ne on tarkoitettu voitetettaviksi, mutta siihen
voittamiseen tarvitaan hieman edes voimaa.
Sitä tässä olen urheasti etsinyt kaikkialta
kuitenkaan löytämättä.
Yhtä en ymmärrä tässä tilanteessani.
En odota ihmisiltä mitään sympatiaakaan enään,
mutta että jotkut ovat minulle viellä jopa helvetillisen ilkeitä.
Luulin minäkin pitkään sen pitävän paikkansa,
että ihmiselle ei anneta enenpää mitä jaksaa kantaa.
Ihmisen elämä on loppujen lopuksi niin valtavan lyhyt. Liian lyhyt. Mitä sitä suotta lyhentelemään. Jos et jaksa mitään, ilmota se vaikka sairaalaan tai mikset soittaisi ambulanssia. Parempia vaihtoehtoja ne ovat kuin itsemurha. Itsemurhassa kun on kuitenkin riskinsä, mistä sitä tietää että pääsee vaan vapauteen/rauhaan/lepoon, ei ole kukaan tullut kertomaan että niin hyvin kävi.
Jumala on pääasiassa hiljaa, tiedän sen. Hyvin. Omasta kokemuksesta. Liian hiljaa. Kauan saa odottaa usein ennen kuin apu tulee, ja kun se tulee, se voi tuntua niin pieneltä. Mutta onhan tässä koko elämä aikaa. Jumalan apua olen kohta lähemmäs seitsemän vuotta odotellut mutta periksi en ole antanut. Itseäni en tapa. Annan sitten mieluummin vaikka tän elämän jollain tapaa tappaa mut, nälkään, köyhyyteen, masennukseen. Mutta itse en sitä tee. Henki irtoaa joka tapauksessa turhankin helposti. Ja apua olen saanut vähän mutta tarpeiksi. Joskus valonsäde loistaa ja ilahduttaa. Musiikki, elokuvat, kirjat, runot, niistä voi saada apua. Liikuntahan on myös hyvä apu melkein mihin tahansa tuskaan.
Toivon sinulle voimia edelleen. En tiedä kuka olet enkä takerru sinuun, en pakota jäämään tänne mutta nämä sanat halusin sanoa. Et ole yksin. Tässä maailmassa tarvitaan myös murheellisia ihmisiä. Kyllä Jumala joskus lohduttaa jokaista häntä avukseen huutavaa, ennemmin tai myöhemmin, usein myöhemmin, mutta viimeistään sitten kuoleman koittaessa. Tämä maan päällinen elämä eletään vain kerran, ikuisuudessa ehtii sitten kyllä olla.
Ei elämä pääty kuolemaan.
Vaan vaihtuu uuteen, ihanaan
on Luojamme kädessä ihmisen tie
hän polkumme ohjaa
ja kotihin vie.
Näin kirjoittelimme isämme muistovärssyyn, hän olisi vielä halunnut elää, mutta sydän petti kesken.
Epätoivo, ahdistus, ne ovat tämän ajan sanoja.
Pahoja tuntemuksia, mutta aina voi voittaa.
Aina, ihan aina tulee parempi päivä.
Murheellista, ettei ihminen ahdistuksessaan sitä näe.
Kun jaksaa elää, tulevassa on uusi mahdollisuus.
Näin on - varmasti.
Kiitokset ja halit sinullekkin
Leijonatyttö.
Osanottoni Isäsi poismenon johdosta.
Vaikka en tunnekkaan sinua.
Vaikka koitat lohduttaa, kuitenkaan
et tilannettani kokonaisuudessaan tiedä.
Mutta kiitollinen olen välittämisestäsi.
Kaikkea hyvää elämääsi.
Lisäys aikaisempaan viestiini.
Muista. Et ole yksin.
En tiedä, helpottaako se sinua yhtään, mutta et ole yksin.
Jos sinulla on nyt niin toivoton olo, yritä hyväksyä se.
Tuntuu varmaan omituiselta ehdotukselta, mutta hyväksy se tunne.
Seuraavaksi päätä tehdä jotain sen karkoittamiseksi.
Päätä, että sinä itse autat itseäsi.
Ei sitä kukaan muu osaa.
Ota paperia ja kirjoita itsestäsi kaikki tuntemukset pois.Kirjoita ihan kaikki.
Koita tätä, se helpottaa. Olen kokeillut, sitten olen repinyt sen paperin.
Anna itsellesi aikaa.
Mieti, voisitko sinä auttaa jotakuta toista.
Sinä voisit.
Sinusta olisi vielä moneen.
Älä sure, jos tapaat ilkeitä ihmisiä.
Se on niiden tyhmyys, ei sinun.
Tiedän, että ei ihmisellä ole koskaan niin huono,
ettei joku jossain olisi kateellinen.
Sekin vain on niin.
Toivon, että löydät vastauksen, ja voit hengittää vapaammin, onnellisena vielä.
Lämpimiä ajatuksia ja haleja Sinulle.
Olet tärkeä, olet yksi meistä.
Olet aivan oikeassa.
Mutta voin Sinua lohduttaa, että et ole ainoa.
Tältä palstalta voit mitä ilmeisemmin löytää sel-
laisen ystävän, joka voi auttaa.
Minulla itselläni on myös vaikea tilanne, mutta se on vain maallisen mammonan vuoksi. Täällä on
sellainen Teuvan Tiltu ympäristösihteerinä, joka
on jo lähes puoli vuotta tehnyt kiusaa. Asia on
jo mennyt rikolliselle asteelle ja annan asian
ympäristöministeriölle. Mutta kyllä kuule tiedän
nyt tilanteen, koska minulla ei edes asianajaja saa asiaa liikkeelle. Vain pilailuviestejä. Tähän
kuntaan ei kenenkään pitäisi muuttaa eikä ainakaan
alkaa rakentaa tänne.
Ota raamattu ja avaa se.
Lue ja saat vastauksen. Sinua kuullaan. Tulet
voittamaan taistelusi. Jopa sairautesi alkaa väistyä. Käänny vielä kerran puhtain sydämin Jeesuksen puoleen. Jätä itsesi kokonaan Jumalalle.
Saat nähdä ihmeen. Iankaikkinen elämä voi Sinussa
alkaa, kun otat sen vastaan nyt. Sinä saat kokea
ihmeellisen ilon. ---------------vihreille niityille vien minä sinut lepäämään. Ei Sinulta mitään puutu.
Sanoman antoi Pyhä Henki. Ihmeellistä.
Olen avannut raamattuni ensimmäisen kerran jo
vuonna81 ja tehnyt neuvommallasi tavalla.
Sairastanutkin olen jo kauan silti kaikki vain
pahenee.
Vaikka olenkin raamattuni lukenut, olen ihminen
jolla on jalat maassa.
Usko ei todellakaan ole ollut minulle konkreettinen
apu ongelmiini, se valitettavasti täytyy sanoa.
Miten mielelläni toisin todistaisin, mutta höpöjä
en ala puhumaan.
Raamattu/usko kenties auttaa ymmärtämään kaikkea
maailman epäoikeudenmukaisuutta jne.
Mutta ihmeitä ei näinä päivinä enää tapahdu.
Joten samoin synkin miettein eteenpäin mennään...
Tiedätkö minulla on parantajan armolahja.
Pidä vaan sydämesi puhtaana.
niin tapahtuu.
Ihmeitä ei, tapahdu, koska ihmiset eivät usko Jumalaan lähes ollenkaan. Monet ovat hyljänneet hänet. Luepa Room. 1:18-32 ja sieltä löydät vastauksen kysymykseen "Miten Jumala vi olla todellinen/rakastava, kun maailmassa on niin paljon pahaa?". Jumala ei ole pehmo, vaan osaa osoittaa, milloin menee vikaan! Sinun ei tarvitse kuitenkaan jaksaa elämääsi yksin, sillä Hän haluaa auttaa sinua, jos niin vain haluat. Hän on olemassa, etkä sinä sitä voi mitenkään kieltää millään verukkeella. Kokeilepa, niin uskot! Siunausta ja iankaikkista elämää!
joidenkin sivustojen avulla: www.nokiamissio.fi ja www.radiodei.fi
Itsellä on vaikea liikkua, mutta kuuntelen paljon radiota. On myös paljon muita hyviä vastaavanlaisia sivuja. Jeesus on tähän asti auttanut ja auttaa edelleen. Myös sinua Hän auttaa ja muita lukijoita.
Käyn Nokiamission tilaisuudessa
sunnuntaisin ja kuuntelen
kyseistä radiokanavaa(Dei)
Mikään ei vaan muutu.
Olen onnellinen puolestasi, että sinä olet
saanut avun.
Oma ratkaisuni lähestyy.
Varjojen leikki
kadun hämärän täyttää,
varjot tietä pojalle,
isälle näyttää. . .
On pientä varjoa,
pojan pienen astuen.
Iso varjo taas,
isän perässä kulkien.
Varjo seuraa kulkuas aina tuo,
menet tai tulet kenen luo.
Oma varjosi, jota et poies saa,
oma varjo jää aina selkäsi taa. . .
Mutta askel, jos hyvä, oikea lie,
on varjolla silloin myös kaunis tie.
Sillä varjo elämän aina jää.
Niin pitkä ei, ei liene
kulkumme tää.
Sitä pois ei ihminen pyyhkiä voi,
- vasta, kun kellot "lepohon" soi.
Voi sittenkin vielä varjot muistaa,
kun juttua joskus "menneestä" luistaa.
Kenen varjo parhaana
jälkeen jää,
kenen varjo
muistoja
lämmittää.
Olen kärsinyt järjettömiä kipuja ja kouristuskohtauksia jo 15 vuotta ja yhteiskunnasta en saa mitään apua vaan minun on yritettävä selvitä yksin. Selkäni on vaurioitunut ja sille ei voida mitään. Se voi katketa minä hetkenä hyvänsä ja raahaudun pyörätuolillani sängyn ja pöydän väliä ja huudan kivusta vaikka lappaan sisääni erittäin voimakkaita särkylääkkeitä. Silti en osaa edes ajatella henkeni riistämistä koska olen löytänyt avun. Nimittäin etsin itsekin apua kipuihini uskosta, eikä kivut minnekkään kadonneet ja olin luopua pois koko uskon sisältämisestä, kunnes minua alkoi puhuttelemaan ajatus: "Jos Jumala on olemassa ja jos Hän ei syystä tai toisesta tahdo vapahtaa minua tästä helvetistä, niin miksi kiukkuan Hänelle, sillä eihän se mitään hyödytä niinkuin ei kaupankäyntikään eikä huuto eikä itku sillä ellei Hän suo apuaan, niin olen tässä tilassa ja tuolla vastaan panemisellani vain kulutan voimiani turhaan."
Niinpä sanoin sisälläni: "Hyvä on, tyydyn tähän koska en itse kykene muuttamaan tilannetta, mutta haluan tuntea Sinut paremmin jotta ymmärtäisin ja ymmärryksen kautta kestäisin paremmin." Niin alkoi tieni Jumalan tutustumiseen ja ajattelemiseen ja huomasin että kiinnitin liikaa huomiota tuskiini, koska nehän olivat minulla vaikka niihin en niin paljon kiinnittäisi huomiota, ja aloin priorisoimaan asioita niiden tärkeysjärjestykseen ja pian huomasin rakentavani ihmeellisellä avulla elämäni kokonaan uuteen järjestykseen ja nyt entiset kiputuskani meni omalle paikalleen ja aloin löytää syyn elämiseen kivuista ja hylättynä olosta huolimatta.
Näin totesin Jumalan todellakin olevan olemassa ja auttavana, mutta ei minun määrättävissäni vaan siten kuin Hän sen parhaaksi näkee ja tahtoo. Kivut ovat tallella, mutta sydämeni riemuitsee Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalasta joista on tullut elämäni priorisoitu Ykkönen aivan kaikessa ja voin iloisena jatkaa eteenpäin sillä vaikka olen muiden hylkäämänä niin Hän ei minua ole hylännyt ja olen saanut oppia ymmärtämään.
Toivon sinun löytävän saman.
T: Or Tehor
Ihmeellinen kertomus.
Tiedän sen olevan totta, jos tulee muuta ajateltavaa
kipuja ja tuskiaan ei niinkään huomaa.
Muuten ne vaativat kaiken huomiosi ja keskittymiskykysi.
Minullakin oli aika, jolloin eräs ihana asia vei huomioni muualle.
Olin rakastunut ja onnellinen. Rakastan vielläkin,
mutta onni on poissa ja pysyy.
Vastapuoli hylkäsi kylmästi tajutessaan etten ole fyysisesti terve.
Loukkaantumiseni tästä sai hänet pitämään minua kaiken lisäksi,
myös henkisesti sairaana.
Olisi kai vain kiltisti pitänyt hyväksyä ja ymmärtää,
kätkeä oma mielipaha ja pettymys.
Tiedän toki ja olen huomannut, ettei Jumala ole käskettävissäni.
Tällä tilanteellani on pakko olla myös jokin tarkoitus.
Sillä uskon kaikella olevan tarkoituksen.
En vain löydä asioita sisältäni, näitä mitä esim.sinä olet löytänyt.
Näen vain pimeää.
Minulla on vain kaksi vaihtoehtoa, jonkinlainen pelastus ja
apu tulee jostakin, tai sitten ei.
Mitään en silti enää, mistään keneltäkään pyydä enkä odota.
Yksinäisyys ja hylätyksitulemisen kokemukset sattuvat ja loukkaavat.
Toivoisin joskus pääseväni maailmaan missä kaikki on toisinpäin.
Maailmaan missä, ylpeille koppaville hylkääjille opetetaan,
miltä heidän käytöksensä ja asenteensa on tuntunut heistä,
joiden elämä ei muutenkaan ollut ruusuilla tanssimista.
Kenelläkään tässä maailmassa ei olisi raskaita kuormia kannettavanaan,
JOS ns."lähimmäiset" jakaisivat ne kanssamme.
Edes silloin kun voimamme alkavat loppua.
Mutta kiitos sinulle Or Tehor kannustuksesta.
Hienoa että olet löytänyt elämänlangan pään,
mistä minä en näe edes varjoa.
tuollaista opetatte. Ei sitä täällä kukaan tarvitse.
Ilkeä on kuin mikä. Ei ole ihme ettei ole ystäviä.
Ystävä-Kallis
Siis Ystävä-Kallis!!
Meneppä nyt peilin eteen, ja katso itseäsi hyvin tarkkaan!!!
Mitä Näet???
Sinua on ilmeisesti kohdeltu joskus tosi huonosti kun sinusta on tullut noin ilkeä.
Olet oikeassa.
Ilkeä en ole.
Mutta kukaan ei todellakaan tarvitse.
Moikka luin kirjoituksesi. Kyllä oli täyttä asiaa. Kiitos.
Meitä on niin paljon samassa tilanteessa olevia.
Kaikki ovat vain hiljaa. Meidän pitäisi jollain lailla liittyä yhteen. Porukassa saisi edes vähän ääntä kuuluviin. Toivottavasti jotkut aktiiviset päättäjät lukisivat kirjoituksesi. Olisiko Sinulla mahdollisuutta esittää asiaa vaikka 45 minuuttia ohjelmassa. Saataisiin yhteystietoja, joita voisi alkaa kerätä. Ystävämme, ei vielä ole myöhäistä. Tosi moni toivoo julkisuutta asialle.
Joku hyvä toimittaja pitäisi saada asialle.
Mietitään tätä. Tässä voi olla hyviä mahdollisuuksia vielä selvitä elämään. Toivottavasti tavataan joskus. tv ML
usko pois.
Olipa tekstisi surullista luettavaa. Ymmärrän toivottomuutesi. Mutta toivoa silti vielä on, kun tänne kirjoitit. Pienen pieni muren se on, mutta se silti on! Tartu siihen. Taistele! Ota minut mukaan. Jatketaan maallista taivalta täällä hammasta purren, toinen toistamme tukien, prkle!
Uskoa Jumalaan olen minäkin yrittänyt löytää, kun mikään muu ei enää tunnu auttavan. Joinakin päivinä olen epävarma, uskonko ollenkaan, mutta en uskalla myöntää, että en uskoisi.
Vaikeaa on ollut, vaikka paljon olen saanutkin. Terveys pettää, mutta niin häilyvällä tavalla, ettei kukaan osaa auttaa. Hulluksi en anna itseäni leimata, sillä silloin tulevaisuus otettaisiin minulta pois. Pois jäisi toivomani koulutus ja työ.
Lapsien takia minun on yritettävä jaksaa. Yritettävä luottaa siihen, että parempiakin päiviä tulee.
Mitä sinulle on tapahtunut? Haluaisitko kertoa? Lupaisin kuunnella, sydämellä.
Lapsena toivoin, että voisin olla enkeli, auttaa ihmisiä. Voisin yrittää olla sinun enkelisi, tosin siipeni eivät aina jaksa kantaa, mutta ehkä sinä ymmärrät vajavaisuuteni, kun sinua itseäsikin on elämä haavoittanut.
Enkä minä mikään outo ole, vaikka tästä tekstistä tulikin vähän tällainen. Se vain nyt tuli näin.