Tässä pähkinää. Mikä mielestänne paras kone/runkoyhdistelmä uuten JunnuTAGiin? Kiinnostaa kuulla kommenteja teiltä jotka olette autoja edes nähneet, mielummin ajaneet.
Tulemme siirtymään ko. luokkaan, hankintapäätökset valmistajien suhteen vielä auki.
Tulemme siirtymään ko. luokkaan, hankintapäätökset valmistajien suhteen vielä auki.
Vastaukset 57
Vanhimmat
paras esitelty yhdistelmä on ehdottomasti TOP KART/
COMER. Osaavissa käsissä nopein ja lienee myös halvimpia. Poika kokeillut esittelyissä olleet muut merkit ja todennut varsinkin moottorin luonteen olevan aivan omaa luokkaansa. Runko toimii loistavasti, vaikka moottorilla on painoa huomattavasti enemmän kuin raketissa.
Mielipiteeni on hieman puolueellinen, sillä tällä yhdistelmällä me tulemme ajaman ensi vuonna
Terv. Freygeir
Keväällä tulee uudet nopeemmat mallit. Ei kannata ostaa vanhentuneita. Ei voida vielä sanoa mikä moottori on ensivuonna nopea.Vanhalla ei ole mahiksia kun kuitenkin suurin osa hankkii tuoreen version. Testaamme useampaa moottoria kun lumet ovat sulaneet. Luulenpa että Vortex on aika kärjessä. Kesän mittaan varmaan voimasuhteet taas tasoittuu kun tulee uusia päivityksiä.
Meille hankitaan ainskin nopein kone. Hinnasta ei oo kii.
Kyseessä on sentään 10v ja allekin olevien lasten harrasteluokka. Kilpaluokat ovat erikseen. Mitä väliä pienillä koneen eroilla on kun suurin osa eroista syntyy jo osaamattomuudesta -sekä ratin takana että huoltoteltassa.
Älkää vaan tappako lasten innostusta noilla loputtomilla kiihkeilyillä konetesteistä. Antakaa sen olla hubaa.
Seuraavaksi sitten renkaat käsittelyyn.
Eikös tämän jrTAG jutun pitänyt olla tosi tasapuolinen, halpa ja napista käyntiin.
Kun ne raksut on niin hirveen kalliita ja vaikeita.
Nyt siis jo tarvitaan uusimmat mallit a'1100e. Ja toi päivitys tarkoittaa taas uutta mallia a'1100e. Mihin nämä vanhat koneet siis sitten menee, kun kukaan ei niillä enää pärjää. Roskiin. Ja nythän niitä on siellä vain jo 3 kpl (3300e), eikä edes ekakausi ole loppunut.
Lopetaan vaan raksuilla ajo ja katsellaan kimpassa kun paksut myyjät meitä vedättää.
Ai niin jrTAG teltoissahan on vain niitä mikrouuni kebabbeja ja kylmäkaapista RedBullii. Eli sekin sitten täytyy muuttaa ..
Hei perustetaan Kart-historic luokat raksuille. Ja muistellaan mennyttä aikaa, kun ne kult-muna-koneet siirtyi isältä-pojalle ja varikolla oli hauskaakin. Rahaa kun riitti kaljaan ja makkaraan. Ja suuriin tunteisiin.
yx raksulover
päivity sen kummemmin kuin Raketitkaan, kunhan luokitukset pidetään samoina. Turhaa hysterian lietsontaa.
Päivittyy. Jokaiselta valmistajalta tulee joka vuosi uusi versio, parhaimmilta useampikin kauden mittaan, aivan kuin esim. icajun luokassa. Täähän on on juuri sitä kehitystä mitä porukat ovat vailla. Kaikkein nopimmat laitteet luonnollisesti tulee erikoistilauksena jostain italialaiselta virityspajalta.
niin ja enkä minä oikein ymmärrä miks jonkun 10v vauhdin pitäisi olla nopeampaa ja tekniikan kalliinpaa. Kyllä niitä rahoja voi ihan mieluusti säästellä sinne icajr yms luokkiin.
Ja voi mennä katsomaan mitä jälkeä tulee icajr kisoissa, kun kolahtaa, siis jossei jo sitä ole nähnyt. Eikös sinnekin jo toivottu kokeneenpia kuskeja, eli ikärajan nostoa ?
Tässä ei kyllä hysteriaa lietsota, mutta joku ainakin yrittää bluffata.
Raketit päivity kerran kuussa. Tämä uusi luokka on eri tyyppinen kuin esim. ICA Junior. Siellä nimenomaan pyritään saamaan kilpailuetua myös moottoreilla. Tässä luokassahan suorituskykyerot tasataan painoilla tai muilla keinoilla, joten ylettömään virittelyyn ei ole aihetta. Ei niin tehdä tuolla isossa TAG-luokassakaan.
päivityksiä tulee koneisiin mutta ei se tarkoita sitä että se on ehdottamasti nopeampi kuin vanha, yleensä kone kehityksessä on sitä että kun jokin osa alue paranee niin toinen heikkenee, testasimme Junnu-A:ssa vuoden 2004 parillaa ja 2006 parillaa, samat kaasuttaja,putket ym. Ja ero oli kokonaista 8 sadasosaa 2006:sen hyväksi, toki on toi lähes kymmennyskin on tärkeä, mutta mutta......onko 1300 € arvoinen,
Monta konemerkkiääää? Eiks siinä ny yks merkki riittäs ainakin alkuun, hirveeksi rahastukseksi muodostumassa koko sarja het alkaapäälle (niin sitä vaan täs yritin sanoa et ahneilla on paskanen loppu)
Siksi ettei kukaan maahantuoja saa monopoliasemaa. Sekö olisi oikein, että yksi kauppuri veisi kaikki rahat Tag jr kone myynnillä ja muut eivät saisi osallistua luokan kone myyntiin lainkaan. Monopolit hyödyttää vain monopoliaseman saanutta tahoa. Kuluttajat hyötyvät kilpailusta.
kesänaikana taitaa tulla useita konehankintoja kun huomataan jonkun konemerkin olevan ylitse muiden, kuten ica-j ja ica , valtamerkkinä on parilla , (monopoli on sillä joiden koneet kulkee loppujen lopuksi) alkukesä menee monella ihmetellessä mikä merkki toimii parhaiten ja loppukaudesta kaikilla on samat remeleet
ollut puhetta, että koneiden eroja tasataan painoilla samaantapaan kuin isossakin TAGissa. Älkää nyt hötkyilkö, kyllä asiat vielä selviää.
Kyllä tässä jokin hiertää ja on tämä jotenkin aika kummallista keskustelua.
Hirvee kiihko ja vouhkaus. Ja jopa jossain määrin yleisöä kosiskelevaa populismia. Ihan niinkuin AKK:takin yritettäisiin pakottaa yleisön mielipiteellä uutta kisaluokkaa luomaan.
Eihän kukaan ole kieltänyt esim. ajattamasta nopeampia kerhokisoja ilman prikkaa. Kaikkien järki on kuitenkin tähän asti sanonut, että kokemusta ensin ja sitten nopeutta. Eli eipä ole ollut prikaton harrastaja-kisoja!
Eikös nämä jutut pitäisi mennä siten, että ensin joku luova tyyppi perehtyy sydämellä asiaan. Ja luo kokonaisen ehdotuksen AKK:lle (lajiryhmä) ja sitten hankkii siellä tarvittavan kannatuksen.
Sitten tuo kokonainen ehdotus lanseerataan yleisölle, jolloin myös kaikki voivat nähdä asiat oikeesti niinkuin ne ovat: säännöt, kisojen määrät/paikat, kustannukset, kauppiaat jne. Ja ottaa perustellun kannan asiaan.
Nythän tällä puhutaan jo uusien jrTAG 2007 koneiden päivittämisestä ja ties mistä. Eikö kukaan todella käsitä, että näihin menee ihan tolkuttomasti rahaa ja kaikki se vie myös pois lajin pienituloisia harrastajia.
Halutaanko muuttaa koko karting homma Elitistien hupailuksi, vaiko mistä tässä oikeesti on kyse ???
Sehän on tehty selväksi että karting ei ole persaukisten harrastus. Rahaa pitää olla jos kerran yritetään kehittää lajia. Helpompihan siellä sitten on pärjätä kun on vaan viisi kilpailijaa per luokka.
ja kaikki kilpailijat mahtuu yhteen mega-Wagoniin ja samaan teltaan.
miten niin pitää olla rahaa jos yritetään kehittää lajia - itselleskös meinaisit sitä rahaa kehityspalkaksi saada. taidat olla kauppias. enkä ole persaukinen.
Tarkoitin Suomeksi sanottuna että jos tulee tällaisia kalliita moottoriluokkia niin laji tulee vääjäämättä näivettymään eikä se ole varmasti kenenkään etu.
Taitaa sinulla olla Raketin koneita myynnissä aika monta? Pelkäätkö että jää käsiin.
Monellakin nopeita Raketin koneita myynnissä. Niistä vielä kannattaa maksaakin ihan hyvä hinta. Puolivuotta vanhoja Tag-koneita ei huoli kukaan edes verkonpainoiksi.
itse vasta cadetin huoltaja.minun mielestä ei mitään järkeä vaihtaa moottoreita,vaikka itse en ole vielä ostanut räpsyjä tai parillaa.
Mekin ajateltiin pojan kanssa ensin hankkia Tag-moottori. Viisaampia kuunneltuamme ollaan tultu siihen johtopäätökseen että ei kannata. Ajotyyli menee täysin sekaisin jos ajaa kahdella erityylisellä moottorilla. Raksu kuitenkin on pääluokka. Siitä saa nousupisteet ja tarvittavan kovemman kisakokemuksen.
Asiallinen kommenttisi tyssäsi viimeisen lauseesi mainintaan kovemmasta kisakokemuksesta. Olisi asiallista odottaa ja katsoa ketkä ko. luokkaa ensi kesänä ajaa ja vasta sen jälkeen kehua perinteistä Raket sarjaa.
Vaikea ymmärtää miten tasaväkisillä moottoreilla kisaavat junnut olisivat toisilleen heikompitasoista kilpaseuraa kuin Raketilla ajavat, joissa koneiden eroilla leivotaan voittajapoikia.
eikö kaikki paskan jauhajat olekkaan ranskassa????????????????????
Nyt on ne viisaat M..kauppiaat sotkenut pääsi oikein kunnolla, ajotyyli tulee rungosta, ei taatusti jostain mosasta. Täällä on joku puhunut näistä pienistä rattaista, parempi mitä pienenpi ratas, mutta jos kone kerran jaksaa kiertää isolla rattaalla suoranpäässä, niin höntti se on joka ei sitä hyödynnä. Vanhan kansan sanonnat voi myös joskus kyseenalaistaa jos haluatte, tekeekö mestarit asioita niin, empä usko, he kokeilee!!!!
Siitä pienestä rattaasta kun puhuttiin, oli kyse ajotaidon harjoittamisesta mutkissa. Kisassa on aivan toinen tilanne, taktiikka ja iskukyky yritetään tehdä rattailla kuskille niin hyväksi kuin mahdollista.
Niin, että ei kai niitä hönttejä ihan hirveesti ole, jotka aina vaan jollain määrätyllä ajaa. Mutta kyllä siitä pikkuluokissa harjoitusetua tulevalle saa, jos vaan kuskilla muuten kisävääntöä pienemmille rattaille riittää.
Eikä ehkä kannata niin hirveesti tuijottaa minissä ja raketeissakaan niitä voittoja. Kuskin hyvää vääntöä ja onnistumistaitoa, niitä kyllä tarvitaan jatkossa.
tottakai. Kuten Italiassa Birel ja siihen istutettu Parilla tulevat olemaan lyömätön yhdistelmä ensi kaudella TAG Jr sarjassa.
Kirjoitin alkuperäisen kysymyksen. Kiitokset ensimmäiselle vastaajalle, joka oli Top Kartin kannalla. Muutoin keskustelu vajosi juuri niin alas kun pelkäsinkin.
Muutama huomio:
Tämä on HARRASTESARJA. Älkää nousupisteidenmetsästäjät pelätkö. Ainakaan vielä.
Ilmeisen suuri osa vastaajista ei ollut jrtag autoa nähnytkään, saati ajanut.
Jrtag ei ole keneltäkään mitään pois, vaan uusi vaihtoehto harrastaa.
Jos vaikka olisi niin, että isä/huoltaja ei ole hankkinut siviilikannuksiaan rasvanäppihommissa, tai kuljettaja on saanut geeneissä lähinnä NHL-pakin geenit. 10V kuski auto 113 kg. Mielenkiintoista kansallisessa minissä yrittää. No Way. Heh.
Jos jrtag luokkaa ei olisi tullut, meillä 5v iässä alkanut, upeita fiiliksiä antanut kartingharrastus olisi ikävä kyllä loppunut tähän kauteen.
Tällä paketilla meidän kuski kokeili. Naama loisti, auto meni kun juna, jarrut otti kuin seinään (pyörähdys). Kuski hinkuu Birelliä, mutta vertailukohta on vain oma (kylki edellä) Kosmic. Onko muilla kokemuksia.
Birel on ollut tänäkautena runkona susi??? sinänsä hienoa porukkaa ja ovat kisoisssa mukana, katotaan EVOA :)
Muistanko väärin.. Oliko Evo Suurajopätkä muinoin..? Sitä mieluusti silmittelisin.
Onko perusteluita, vai perustuuko mutuun.., vai jo tehtyyn ostopäätökseen?
mene rahat hukkaan kun lapsi ei tykkää ajaa isin määräämää peliä
Ei mene hukkaan, koska muutaman Raket85 vuooden jälkeen kun pääsi kokeilemaan oikeaa kilpamoottoria tykästy heti...ja ei sen takia koska olisi muka jo ostettu. Nehän kannattaa hankkia vasta kevätjäille kun tietää säännöt...... :-) Ainakin nyt kaikki suomen Parillat väärällä kaasarilla.....sen tähden muita hitaampi.
Sovitaanko pari juttua. Ei pahalla!
Kun olet kerran hyvän fiiliksen harrastaja, anna myös arvoa toisten mielipiteille. Älä alenna toisten kommentteja, vain siksi että niissä on eri painotukset tai arvostukset yms.
Älä sorru tekniikka painotteiseen harrastamiseen tai tekniikalla lapsesi lahjomiseen. Huono karma. Jos lapseltasi loppuu fiilis, ei ole kyse moottorista tms. Useimmiten, joku muu homma voisi sopii mielenkiintonsa menettävälle paremmin. Näitähän riittää. Tärkeää on myös, että on hyviä kavereita.
Älä käsittele kartingia lelujen hankkimisen tyylisellä tavalla. Aivan liian vaarallista. Lisäksi laji vaatii lapselta todella paljon oikeaa kovaa työtä. Onnistuessaan opettaa lapselle keskittymistä ja muutoinkin työteliästä ja rehtiä asennetta elämän varalle.
"Mitään tärkeää, arvokasta ei saa ilmaiseksi. Ja jos sen sattuisikin saamaan, et osaa arvostaa sitä" - tuntematon kinkki.
En tiedä onko paras, mutta ainakin ainoa Suomessa tähän mennessä ostettu ja radalle ehtinyt yhdistelmä. Upeeta oli meno. Ensi kausi ajetaan jrTag-sarja ja sitten minikisoja. kaikista varoituksista huolimatta ajetaan samalla rungolla kahdenlaista konetta. Miksi pitäisi 10 v kuski lokeroida ajamaan vain suoravetoista ja vain karting-autoa? Poika haluaa ajaa kaikilla laitteilla, joilla ylettyy ajamaan. ja kartingissa on meillä tässä vaiheessa tärkeintä että ajaa kierroksia ja kisalähtöjä mahdollisimman paljon. ensi kesä menee minissä ylipainoisena, joten kiva välillä ajaa jrTagissa, jossa ei ole paino-ongelmaa!
Kangasalan Lentolassa ajetuissa testeissä oli huoltajan kannalta hienoa se, että laite hyrähti napista käymään. Upeinta oli se tunne, kun kuskin pyörähdettyä radalla pikapyrähdyksen saattoi keskeyttää ekaan askeleeseen . Heh, eihän sinne tavikkaan juosta;-)
Ja kuski ainakin haluaisi jatkaa kautta vielä vaikka kuinka, mutta eiköhän talvi tule ja lopeta meilläkin kauden.
Vöyhkätkää vaan ja kohkatkaa noista moottoriversioista ja kauppiaiden hyötymisestä. Ihan vapaaehtoisesti olen ollut "huijattavana". Mieluummin pelaan 2000 luvun vehkeiden kanssa kuin alan perehtyä "mataliin alakertoihin", 9 J sylintereihin ym. sahasalatieteeseen, vaikka saatetaan parin vuoden päästä raketeissakin ajella. silloin tietty tarvitaan raket-osaajien apua - kuten tähänkin asti, jotta laitteet laulaa ja on laillisia!
eli älkää jauhako joutavia vaan ostakaa laitteet ja kokeilkaa - sittenhän sen tietää! ja mikä tärkeintä: antakaa poikien ja tyttöjen ajaa, siitä kai tässä on kysymys!?
hienoa että kuski ja huoltaja on tyytyväisiä. Kierroksia vaan ja treeniä - hyvä tulee.
En oikein usko, että kukaan haastelee täällä jrTag:sta joutavia. Asiasta kun ollaan ilmeisesti aika montaa mieltä ja hyvä niin.
Mini tai Raket kansallisten AKK kisojen aktiivi ajaminen ja jrTag sarjaa siinä sivussa - hmmm - tuleepa kiirus. Myös kuskin motivointi ja kisaan keskittyminen jne voivat helposti tulla ongelmaksi. Tekniikan ylläpito on myös iso haaste/kustannus, jos tarkoituksena pitää useita erilaisia moottoreita kisakunnossa.
Mm. näistä syistä, emme lähde jrTagia ajamaan.
Kuten joku viisaasti totesi, jrTag on vielä harrastelu luokka ja kestää vielä hetken aikaa, ennenkuin niillä ajetaan Raket-luokkia vastaavia kansallisia kisoja. Mutta odotellaan..
Raketeissa ei ole mitään salatiedettä, on vaan perehtyneitä ja wanna-be tyyppejä, ja sitten niitä, jotka eivät oikein ole perillä asioista
- ja näillähän sitten niitä ihme juttuja riittää.
Missäs ne on ne minimipainot kerrottu? Jos joku luulee että painot määräytyvät muutamien ylipainoisten mukaan niin varmasti erehtyy, vai ollaanko jr tagista tekemässä luokkaa pullamössöpojille ?
jos tietäisin kuka olet, tekisin kuten Ministeri Saarelan mies kehui IMAGE-lehdessä....vetäisin turpaan. Paikalla esittelytilaisuudessa ei ollut yhtään ylipainoista pullamössölasta, muutama hiirulainen tosin. Siellä oli kaikki lapset aivan normaaleja.
Mainittava on tosin myös että jos ei pikkuminin, niin ainakin Minin painorajat ovat alakantissa Suomalaiseen keskivertolapseen verrattuna.
Tämä ei liity mitenkään JR: tagiin, mutta tuon äskeisen viestin lukeneena "...minin paino sijoittuu alakanttiin..." olen kyllä sitä mieltä, että kaikkien luokkien painorajaa voisi nostaa 5kg varsinkin junioe ica ja mini/raket luokkien painorajat ovat liian alhaisia. Ica junnussa kuskin pitää olla todella pieni jottai painot eivät menisi ylitse, Esim. Esa Pekka Lappi ei todellakaan ole mikään isonkokoinen kaveri ja hänellä ei ollut yhtään painoa autossa kiinni.
Ei missään tapauksessa pidä nostaa painorajoja.
ICA-j on juuri esimerkkiluokka siitä miten kuljettajat erottuvat toisitaan tuon painon suhteen. Katsokaapa Eurooppalaisia kuskeja, ei mitään ongelmia. Jos nyt Suomessa sattuu muutama kuski kärsimään ylipainosta, niin ei se mitään.
Jos on jo ekella kaudella ylipainoa luokassa missä hyvänsä pitää katsoa peiliin. Kasvukäyrien mukaan painot ovat ihan kohdallaan. Eli matkatkaa neuvolaan tai kouluuterveydenhoitajan luo ja katsokaa käyriä ellette usko.
Sitten vielä runkoasiaa liittyen painoihin. Miksi pitää esimerkiksi Mini ja Raket luokkiin ostaa rungoksi huippupainavia runkoja. Ihan sama pätee myös isommissa luokissa. Merkeistä viis, mutta jos teillä on ongelmia voisitte miettiä myös tätä asiaa. Kyllähän kauppiaat ja tehtaat rakentaa runkoja jotka ovat kevyitä jos halutaan. Luokittelemattoman rungon voi jopa jalostaa kevyemmäksi jos on halua.
Muistakaa myös että luokille on määrätty painojen alarajat, ei ylärajat. Elävä paino on aina parempaa kuin kuollut paino, siis kartingissa.
Mites luokissa joissa on pakko ajaa luokitellulla rungolla? Sitä on helvetin paha mennä muuttamaan.
ei kuskit varsinaisesti ole syy painorajojen nostamiseen, vaan muutokset autossa. autot on nykyisin paljon painavampia kuin ennen.
ennen (15-20v. sitten) käytettiin hyvin pitkälle kaikissa luokissa 28mm runkoputkea, nykyään ei välttämättä minissäkään ole noin ohutta. jossain vaiheessa tuli 30mm putki käyttöön, nykysin on 32mm putki ja kohta on vielä paksumpia vai onko niitä jo. ennen runkot oli oikeastaan pelkkiä putkikehikkoja, ainoastaan moottoria varten oli toinen putki moottorin puolella. nykyään taas putkiviritelmiä on jos jonkinlaisia (edessä, sivulla, takapuskurin alarauta jne...)
joskus on ajettu 25mm ontolla akselilla, nykyään ajetaan jo 50mm akselilla. Jos kehitys jatkuu samaa rataa, niin pian voi laittaa takarenkaat suoraan akselissa oleviin uriin, niin voi takavanteet jättää pois.
katteita ei ennen vanhaan ollut minkäänlaisia, sitten tuli rattikate, sen jälkeen sivuponttoonit, sitten etukate, nyt on takaponttoonitkin saapuneet suomeen, tulevaisuudessa tulevat korkeat penkit tai joku semmonen turvakaarihässäkkä siihen penkkiin.
ei noi tiedonkeruulaitteetkaan mitään kevyitä ole, jos vertaa aikaan jolloin kaikilla oli pelkkä mittari, josta näki koneen kierrosluvun.
pakko noita painorajoja on varmaan jossain vaihees nostaa taas.
Esappi olisi tänä vuonna saanut ajaa jo ICA:ta, ei painorajoja voida tehdä sen mukaan että siellä ajaa vanhempia kuskia joilla olisi ikää siirtyä isompiin luokkiin
painavat rungot on yleensä jäykenpiä ja pito parempi, pikkuluokkien ikirengaille hyvä asia ??? pulla vähemmälle niin kulkee
Milloin on ollut 25 mm onttoja akseleita ? ei milloinkaan. muutenkin kirjoittajasta huomaa ettei tiedä kartingista ei entisestä eikä nykyisestä yhtään mitään. Ja sille joka uhkasi vetää turpaan totean että todennäköisesti sieltä tulee ylipainoinen huoltaja jolla on ylipainoinen kuski ja urheilijat lähtee karkuun...
hyvä juttu että olette tyytyväisiä, ja sehän tässä on harrastuksessa on tärkeintä että on kivaa. Keep going !!!
Me tehtäisiin ihan samoin mutta jrtagia tai parillaa ei näillä seuduilla juurikaan taideta ensi kesänä ajella. Seuraavana vuonna ehkä jos hyvin käy mutta homma jäisi meillä parhaimmillaankin sitten yhden kesän jutuksi. Kuski kertoi mekaanikko-sponsorille (minulle) että "katseet on käännetty jo junnumaxiin tai jammuun mutta siihen asti on vaan ajettava rakettia"
kyllä noita 25mm onttoja on ollut. itsellä ollut käytössä ja muillakin olen nähnyt. no siihen aikaan paksuimmat akselit oli 30mm ja yleisin oli 25mm umpiakseli.
sääntökirja näyttää ne nykyään kieltävän. ei ne tietysti isoissa luokissa kauan kestäisi, mutta raketilla niitä vois käyttää (itse käytettiin), vaikka eihän ne mitään kestäviä silleen olleet.
JUU ON IHAN SAMA MINKÄ MÖÖPELI RUNGON LAITAT POJALLES TOTUUS ON SE ETTÄ TÄSSÄ JUNNU TAGISSA EI OO MITÄÄN JÄRKEÄ ... ONKO KUKAAN AJATELLU KUN MOOTTORI PYSYY SAMANA 6-15 VUOTIAANA NIIN VAUHTI IÄN (JA SEN MUKANA TUOMIEN KILOJEN ) HIDASTUU... VOIPA KÄYVVÄ ETTÄ PIKKUVELI AJELEE TÄSIN SAMANLAISELLA KALUSTOLLA KARKUUN 3VUOTTA VANHEMPAA JA 15 KILOA PAINAVAMPAA ISOVELJEÄÄN ... YLEENSÄ IÄN MYÖTÄ SAAHAAN "ISOMPI JA KOVEMPI PELI ALLE " MUTTA TAGISSA KÄY NIIN ETTÄ SAAT HITAAAMMAN JA HÖMPELÖMMÄN AUTON !!!
LAIHAT RULESS... ;)
ei tarvi huutaa, (pienet kirjaimet riittää)
meillä ajetaan millä tykätään ja annetaan muiden ajella millä tykkäävät.
ottaa se nyt joillakin tiukille, kun joku valitsee auton, josta kuski tykkää kun hullu puurosta, jossa kuskilla ei ole ylipaino-ongelmaa, huonojalkaisen huoltajan ei tartte työntää ja moottori on oikea kilpamoottori. meillä 3 v. nuorempi pikkuveli taitaa haluta jo ensi keväänä sen pienemmille tarkoitetun vortexin 60 cc koneen, kun ei kuulemma viitti ootella, että joku tulis nykiin käyntiin. ja kun suuri osa karting-väestä on huolissaan siitä, että 60 cc nykyaikainen moottori maksaa ja niistä hyötyy vain kauppiaat, niin kyllä meilläkin on kokemuksia mitä raket 85 ja 60 koneilla ajaminen maksaa. eikös niitä nouspinnoja saa vasta raket-junnuissa 12 v vanhana? ainakin yksi kausi pitää tässä vielä keksiä muuta ohjelmaa ennenkuin isompi poika on siinä vaiheessa. yksi kausi on sekin tärkeä, että mielenkiinto säilyy. meillä kun pojat haluu ajaa niin annetaan niiden ajaa...keneltä se on poissa jos rakettien rinnalla kokeillaan 2000 luvun laitteita?
ja lässyn lässyn (huomaatko nyt en huuda... )
mikä tuossa uudessa sarjassa on sun raksuilta pois? Pärjäättepähän paremmin, kun vähemmän kuskeja.
ny sitten millä huvittaa ja oo hiljaa
nii en tullut tuota ajatelleks... KAIKKI VAAN INOLLA JUNNU TAGIIN ... huom! ilmoitus koski häntäpään kuskeja joiden iskät ei jaksa enään kiinnostua lajista tai kamppeiden säätämisestä... terve menoa vaa teijjänkin pojalle ... sinne ne luuserit siirtyyy ...=D
JUU JU SE JUST NIIN NIIN JUURI SE NO KYL SÄ TIIÄT HEI ... JA NIIN SE TOINEN NIIN NIIN SE SE ON PARAS ... JUU JUU USKO POIS
JAA A tälläkin näitä ruottalaisia jotka osaa vaa pari tärkeintä suomen kielen sanaa... hyvä hyvä
Tossa linkissä ainaski hyvä paketti joka on maailmalla mennyt lujaa www.dtracingteam.com