LUKEKAA TÄMÄ

Adressit ynnä muut ei tässä auta, naurettavaa lähinnä. Ei ketään meistä voi päättää onko Mika syytön/syyllinen varmasti, poliisilla on tutkimusmateriaali ja ne tutkii. Subtv:tä ei myöskään voi syyttää eikä Sorellaa. Roikkui nainen miten paljon tahansa miehessä illan aikana niin se ei tarkoita automaattisesti jotain eikä oikeuta toisen "kähmimiseen". Tosi törkeetä että Sorellaa syytetään tästä vaikka se ei ole tehnyt mitään. Poliisi päätti yhdessä bb:n tuotannonjohtajan kanssa tämän päätöksen, koittakaa tajuta. Kuvitelkaa itsenne Sorellan asemaan ei varmaan ollut helppoa mennä taloon kesken ja sitten kävi noin että Mika alkoi lähentelemään kun sammuit. On vaikeaa ottaa kantaa asioihin kyseisestä illasta kun ei muista kun sammui.
4544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olisin lukenut jostain aiemminkin kirjoittamastasi tapauksesta..deja vu?oliskohan..

Äänestä

Sorella olisi voinut lähteä sängystä jo vartin aiemmin, ellei olisi tykännyt hyväilyistä. kukahan oikein on varsinainen aiheuttaja...

Äänestä

Sorella on voinut esim. pitää jonkinlaista ääntä ja mika on siten jatkanut. Toki mikan olisi pitänyt tiedustella koko ajan ootko sammunu ootko sammunu. Jos sorella olisi ollut hereillä touhun alussa, mutta kesken nukahtanut olisi se yhtälailla ollut raiskaus.

Äänestä

ettei suomen kytät osaa muuta kuin tutkata ylinopeuksia. ikinä ole mitään tutkineet, eivät siihen kykene.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neitokainen79 kirjoitti:

Adressit ynnä muut ei tässä auta, naurettavaa lähinnä. Ei ketään meistä voi päättää onko Mika syytön/syyllinen varmasti, poliisilla on tutkimusmateriaali ja ne tutkii. Subtv:tä ei myöskään voi syyttää eikä Sorellaa. Roikkui nainen miten paljon tahansa miehessä illan aikana niin se ei tarkoita automaattisesti jotain eikä oikeuta toisen "kähmimiseen". Tosi törkeetä että Sorellaa syytetään tästä vaikka se ei ole tehnyt mitään. Poliisi päätti yhdessä bb:n tuotannonjohtajan kanssa tämän päätöksen, koittakaa tajuta. Kuvitelkaa itsenne Sorellan asemaan ei varmaan ollut helppoa mennä taloon kesken ja sitten kävi noin että Mika alkoi lähentelemään kun sammuit. On vaikeaa ottaa kantaa asioihin kyseisestä illasta kun ei muista kun sammui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu