Voi voi sentään. Onhan toi nyt maalaisjärjelläkin täysin naurettavaa raahata jätkä talosta pois Espoon Poliisilaitokselle kuulusteluihin. Sorella oli ollut talossa muutaman päivän ja otti alkoholia. Jonka seurauksena suurin piirtein oli jalat levällään ja kokoajan "vaihtamassa" eritteitä. Kyllä Mika oli sen verran humalassa että tuskin edes tajusi sen lehmän nukahtaneen. Kukas muuten sen tutkinta pyynnön jätti? Taisi olla Sorella itse siellä päiväkirja huoneessa...? Muistaakseni Suomessa laki muuttui sen osalta että jos kumpikaan asianomaisista ei halua tehdä juttua niin silloin edes yleisellä syyttäjällä ei ole oikeutta nostaa siitä juttua. Kuulin tuon lakimuutoksen POLIISILTA poliisilaitoksella!
Voi voi...
Joulupukki
7741
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hänen asiansa! Mikalla on oikeus nostaa Sorellaa vastaan syyte, jos keksii jotain syytä, miksi sellaisen voisi tehdä!:D
Eli Mika teki tyhmän tempun ja nyt joutuu mahdollisesti maksamaan seurauksista...se on voi voi?!:D
Riippuu paljon mitä on tehnyt! Esimerkiksi väkivaltatilanteessa poliisi tutkii tapauksen aina vaikka kumpikaan osapuoli ei sitä haluaisi!
Nyt tulee paksua...
Itse olin joskus tilanteessa jossa löin kaveriani kaksi kertaa lapiolla päähän. Kaverini taksikuski soitti paikalle poliisin. Kaverini sanoi poliisille että juttu sovittu, eikä hän halua nostaa siitä mitään juttua. Seuraavana päivänä poliisit soittivat kaverilleni ja kysyi miten kaikki oli tapahtunut. Sen jälkeen ne soittivat minulle ja sanoin mäjäyttäneeni kaksi kertaa... Poliisi totesi että sulla kävi jätkä tuuri kun kaverisi ei nosta juttua ja poliisi/yleinen syyttäjä ei voi uuden lain mukaan tehdä juttua kun kumpikaan osapuolista ei ole halukas oikeuteen ja juttu sovittiin käden puristuksella.
Tiedoksi teille jotka luette tän tekstin!
Kaverilleni ei tapahtunut mitään muuta kuin tuli pieni kuhmu ottaan... Noi 30min tapahtuneesta istuimme keskenämme juomassa kaljaa ja nauroimme koko jutulle.
TODELLA ASIALLINEN KIRJOITUS!
K I I T O S JOULUPUKKI........
joulupukki http://www.adressit.com/monkey
Räplääjän puolella ovat siis jopa kavereitaan lapiolla hakkaavat tyypit. Tämä kertoo jotain? :)
joten jatka vaan poronpanemista ja jätä lakiasiat ammattilaisille.