Videopätkä...

No mä nyt katsoin ihan kokonaan sen reilut 20 minuuttisen videopätkän sen yön tapahtumista... Emmä kiellä sitä, etteikö se ois ollu sopimatonta, mutta mä vaan kyseenalaistin sen, että onko Sorella muka oikeasti ollut niin tiedoton, kuin mitä nyt väittää? Että onko tossa nyt semmosta keksittyä juttua kans? Ei se nyt Mikalta ollu fiksu teko, mutta ymmärrettävä siinä määrin, että meno oli aika kiihkee just ennenku Sore "sammui". Joku tästä nyt varmaan alkaa taas riehuu, että vittu mitä pissistelyä, mutta mun mielestä ei ton takia olisi tarvinnut poliisitutkintaan asti mennä, eikä varsinkaan Mikan yksin. Olisi Sorekin voinut lähteä selvittämään asiaa. Vituttaa vaan oikeesti, että ku tossa selkeesti on pientä kaksinaamaisuutta Sorellankin puolelta, ni sitten vaan yhtä rangaistaan noin.
93149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei sorella ole sammunu... suosittelen kuullokkeita kuulee aika yllättäviäkin asioita sammuneen suusta :/

Äänestä
  • No sitä mäkin ajattelin, että puhetta sieltä kuului, ja hereillä se oli vielä siinä vaiheessa, kun käänsi selkänsä Mikalle. Silmätkin olivat mielestäni auki yhdessä vaiheessa, vaikka paha varmaks sanoo. Ärsyttävää. Meni tosi hyvä tyyppi pihalle ton takia. Vaikkei se oikein ollut, ei, mutta ymmärrettävää, ja osittain myös toisen osapuolen, eli Sorellan, aiheuttamaa.

    Äänestä

  • vaiheessa: "Älä, Monkey, älä!"

    Ja älä tarkoittaa oikeasti älä!

    Äänestä

Olin kuulevinani, että Sorella olisi sanonut "ei" ja "älä, Monkey". Eikö se tee tästä aika selvän hyväksikäyttötapauksen?

Äänestä
  • No, oli miten oli, tapahtunut on tapahtunut, eikä sille voi mittään, eikä se meille edes kuulu. Turha alkaa jauhaa tästä, oon aukonut suutani täällä tältä illalta jo ihan tarpeeks... Menee vaan väittelyks, ku kaikilla oma mielipiteensä, joilla tosiasiassa ei ole edes väliä. Ikävä juttu, shit happens. Mut Mikaa kohtaan liian julmaa, näin mä väitän.

    Äänestä

  • Olit kuulevinasi.
    SIIS KUULEVINASI.
    Ei käy todisteesta toi.
    Pitää olla varma, ei kuvitella.

    Sehän tässä pointti onkin

    Äänestä

  • tapaus ole kirjoitti:

    Olit kuulevinasi.
    SIIS KUULEVINASI.
    Ei käy todisteesta toi.
    Pitää olla varma, ei kuvitella.

    Sehän tässä pointti onkin

    niin kuulee myös poliisi. Ja Mikan, Sorellan ja poliisin asia tämä tästä eteenpäin onkin, ei muiden.

    Äänestä

  • Niiiinu kirjoitti:

    No, oli miten oli, tapahtunut on tapahtunut, eikä sille voi mittään, eikä se meille edes kuulu. Turha alkaa jauhaa tästä, oon aukonut suutani täällä tältä illalta jo ihan tarpeeks... Menee vaan väittelyks, ku kaikilla oma mielipiteensä, joilla tosiasiassa ei ole edes väliä. Ikävä juttu, shit happens. Mut Mikaa kohtaan liian julmaa, näin mä väitän.

    Turha spekuloida enää. Juttu mennyt eteenpäin. Todella ikävä juttu on, että nuori mies joutuu käymään tälläsen jutun läpi julkisuudessa. Yleensähän "seksuaalirikollisista" puhutaan nimellä vasta tuomion jälkeen, jos silloinkaan. Vaikka ois syytön, niin leima jää. Toivoisin, että myös Sorellan lausunnot asiasta tuotais julkisuuteen. Itselleni riittäis tuomioks pelkästään morkkis, jota olen joskus potenut ja ilman tv-kameroita, kuten tässä tapauksessa.

    Äänestä

  • saman ja kirjoitti:

    niin kuulee myös poliisi. Ja Mikan, Sorellan ja poliisin asia tämä tästä eteenpäin onkin, ei muiden.

    Luulo ei ole tiedon väärtti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niiiiinu kirjoitti:

No mä nyt katsoin ihan kokonaan sen reilut 20 minuuttisen videopätkän sen yön tapahtumista... Emmä kiellä sitä, etteikö se ois ollu sopimatonta, mutta mä vaan kyseenalaistin sen, että onko Sorella muka oikeasti ollut niin tiedoton, kuin mitä nyt väittää? Että onko tossa nyt semmosta keksittyä juttua kans? Ei se nyt Mikalta ollu fiksu teko, mutta ymmärrettävä siinä määrin, että meno oli aika kiihkee just ennenku Sore "sammui". Joku tästä nyt varmaan alkaa taas riehuu, että vittu mitä pissistelyä, mutta mun mielestä ei ton takia olisi tarvinnut poliisitutkintaan asti mennä, eikä varsinkaan Mikan yksin. Olisi Sorekin voinut lähteä selvittämään asiaa. Vituttaa vaan oikeesti, että ku tossa selkeesti on pientä kaksinaamaisuutta Sorellankin puolelta, ni sitten vaan yhtä rangaistaan noin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu