Olen kohta 16 vuotias, ja kuuntelen mielelläni paljon musiikkia sekä koneelta että mp3-soittimellani. Yleensä kuuntelen melko hiljaisella, vain harvoin jos ottaa päähän jokin asia, nostan volyymia merkkinä siitä että "jättäkää rauhaan!". En harrasta konserteissa, keikoilla tai festareilla käymistä juuri lainkaan - olen eläissäni ollut vaan kahdella keikalla.
Kuuloni on melko hyvä, kuulen herkästi jos jossain vain on ääniä, ja erotan äänten lähteet nopeasti ja tarkasti. Kuitenkin minulla on suuria vaikeuksia saada selvää jos joku puhuu - kaverit joutuvat usein toistamaan asiansa vieressäni hitaasti ja selkeästi painottaen, jopa useampaan kertaan ennen kuin tajuan viestin.
Ei siinä kaikki; musiikin tunnit ovat minulle tuskaa. Olen valinnut luokassa paikkani mahdollisimman kaukaa kajareita, vahvistimia ja soittimia. Kukaan muu ei ole koskaan valittanut (opettajankin mielestä meidän tulisi soittaa rohkeammin), mutta minä joudun usein tukkimaan korvani jopa koko tunniksi. Sattuu aivan vietävästi jos joku heläyttää vaikka triangelia tai osuu pehmeillä kapuloilla lautasiin huoneen toisella puolella (heidän tai minun vieressä olevat ihmiset eivät ole huomaavinaankaan). Luokassamme rumpujen eteen on jopa kyhätty jotain läpinäkyvää levyä vaimentamaan ääntä. Lisäksi kovaääninen puhe tuntuu joskus todella pahalta. Ja yleensä jos rakastan klassista musiikkia (silloin tällöin) niin useista erittäin suosituistakin sävellyksistä löydän kohtia jotka särähtävät korviini ja laittavat miettimään miksi niitä oikein kuunnellaan (esim. Sibeliuksen sävellyksiä, joitain opettajani sävellyksiä jne.)
Ja joku varmasti jo rupesi miettimään, niin ei: en soita mitään soittimia tai käy bänditreeneissä kavereita katsomassa. Musiikkiharrastukseni rajautuvat yksinomaan mp3:een ja tietokoneeseen (satunnaisesti radioon).
Auttakaa?
Neuvokaa?
Kertokaa jotain.
Mau odottaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
sinulla on hyperakusia>ääniyliherkkyys,on mentävä kuulon tutkimukselle ,tk,on kautta lähete,sinun on ensin puhuttava opettajalle asiasta että saat vapaata tk,ssa käymiselle,kuulontutkimuksessa paljastuu mikä on homman nimi,suositan mp3 kuuntelemisen lopettamista toistaiseksi, samoin kaikkia kirkaita purske ääniä karta,kaikkia.
Uun.... ei mp3? Awwn, masennus. Depressio. Död...
Oh well, jos se auttaa johonkin ja on vain väliaikaista..
Ja tämä ongelmienkerjääjä on jo päättänykin mennä terkkaria vaivaamaan lukuisine vaivoineen (joo, annoin kertyä liikaa) heti koeviikon jälkeen. Onneski sentään musiikintunnit loppuu - se helpottaa elämää heti ja paljon.
Etsin netistä tietoa hyperakusiasta, ja se tosiaankin vaikuttaisi samanlaiselta kuin maun ongelmat.
Kiitos. ^_^