Sorella

Niin,tämä kansankynttilämme tuli puskista ja vei BB:n uusille urille. Olisihan se kiva nähdä,kun kaikki miehet lempattaisiin ulos. Kuinkakohan kauan kestäisi naiset keskenään talossa?

Mikan ja Sorellan tapaus... Voisi nainenkin vastuunsa kantaa. Toki eihän mika ollut (?) suomenruotsalainen.
5448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ois ihanaa, kun Jenni ja Sorella ottais oikein kunnon matsin. Molemmat naiset ärsyttää toisiaan rankasti, mutta nyt vielä jutustelu on jäänyt oudon kohteliaaksi.
Ihmettelen, kun yksikään vanhoista talolaisista ei ole muistuttanut Sorellaa sen kuuluisan illan alkuillan tapahtumista ja S:n iilimatotouhuista.

Äänestä

Miten se vastuu olisi pitänyt kantaa?

Äänestä

..ei ole mielestäni hyvännäköinen.

Itse en luultavasti koskisi pitkällä tikullakaan jos tuollainen variksenpelätin tulisi tyrkyttämään itseään samalla tavalla kuin mikalle.

Äänestä
  • Sorotin olisi voinut esim. katua omaa käytöstään, mutta kissanviikset. Mähän halusin vaan PUSSAILLA!!!

    Jos tuon ikäinen nainen roikkuu jokaikisen jätkän rinnuksissa pusuja kerjäämässä, niin luulis vähän hävettävän. Muiden talon naisten käytös on ollut ihan eri luokkaa, kännissäkin.

    Oliko se heti alkuillasta niin kännissä, ettei muista edes niitä tapahtumia? Kannattaisi ajattaa Sorolle video kokonaisuudessaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


varasti shown kirjoitti:

Niin,tämä kansankynttilämme tuli puskista ja vei BB:n uusille urille. Olisihan se kiva nähdä,kun kaikki miehet lempattaisiin ulos. Kuinkakohan kauan kestäisi naiset keskenään talossa?

Mikan ja Sorellan tapaus... Voisi nainenkin vastuunsa kantaa. Toki eihän mika ollut (?) suomenruotsalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu