"Toukokuussa surmatun veroprofessori Kari S. Tikan murhajutun käsittely alkoi tiistaiaamuna Helsingin käräjäoikeudessa. 24- ja 20-vuotiaille miehille luettiin syytteet murhasta ja törkeästä ryöstöstä.
Aamupäivällä oikeudessa kuultiin syytettyjä, jotka perustelivat tekoaan vahvalla humalatilalla. Syytetyt kertoivat juoneensa illan aikana kahdestaan lähes kokonaisen viskipullon.
- Pää ei oikein toiminut. Kai te tiedätte kun juo viinaa tulee välillä töpättyä pahemman kerran, toinen syytetyistä perusteli.
- Joimme itse viskiä ja Tikka joi vain coca colaa, niin eihän se suunnitelma sitten onnistunut. Tikka ei humaltunut, ja me humalluttiin senkin edestä, 24-vuotias sanoi." - IL 26.9.06
Niin että painakaa vaan villaisella kaikkien känniurpojen toilailut. Toisilla ei vaan ole moraalia eikä rajoja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
vain raakaa murhaa tai tappoa siihen että hiplaa umpikännissä vieressä olevaa muijaa. Kertoo jotain suhteellisuudentajustasi.
Väitän että joka vuosi vastaavia hiplailuja tapahtuu satoja tai tuhansia kun baarista mennään kämpille ja toinen sammuu. Vähän aikaa voi hiplata mutta sitten se siihen loppuu kun ei saa vastakaikua ja toisaalta tulee itsellekin uni. That's life -sanotaan.
Jos homma olisi ollut toisinpäin, eli Mika olisi sammunut ja tämä Sorella vähän hiplaillut ei kukaan kohisi täällä yhtään mitään.