RAW kuvaus

Suuresti ihmettelen sitä, kuinka tietämättömiä suuri osa täällä joitakin tiettyjä kameroita (lähinnä Canon, Sony ja Panasonic) kehuvat tyypit ovat. Näiden henkilöiden mukaan em. merkkien joissakin zoomi kameroissa muka olisi huipputason kuvanlaatu. Kysyn vain, KUINKA se on mahdollista ellei kamerassa ole EDES RAW ominaisuutta. JPEG ja muut vastaavat formaatithan ovat pakattuja (huononnettuja), RAW:issa puolestaan KAIKKI informaatio on mukana. Tällöin kuvanlaatu on ilman muuta ja ehdottomasti parempi ja kuvan jälkikäteen thhtävä muokkaaminenkin on tarvittaessa paremmin mahdollista
Joissakin Fujin, panasonicin ja Olympuksen paremman pään malleissa RAW sentään on. Esimerkiksi Canonilla taas sitä ei ole ensimmäisessäkään kompaktikamerassa
102152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tiedostomuotojen väheneminen kameroissa on ihan huolestuttavaa. Useimmissa kameroissa on enää vain jpg.

Kuvan "laatu" on kuitenkin jpg:ssä paras pokkaria normaalisti käyttävälle tumpelolle.

RAW-kuvaa joutuu aina muokkaamaan, eikä sillä sellaisenaan tee mitään. Sitä ei edes voi katsella ilman muunnosohjelmia, joten tavalliselle räpsylle riittä jpg, jolle ei yleensä tarvi tehdä mitään jälkeenpäin.
Sitäpaitsi RAW päätyy myös lopulta jpg-muotoon käytössä.

Raw vaatii myös moninkertaisen talletuskapasiteetin kamerassa ja säilytysmediassa.

Raw antaa kyllä paljon paremmat mahdollisuudet sille, joka osaa ja viitsii.

Jpg ei salli juuri mitään korjauksia vähäisen sävymääränsä tähden.
Jpg:tä parempi tiedostomuoto olisi 16 bittinen Tiff, mutta sitä ei enää juuri missään kamerassa käytetä, luultavasti suuren tiedostokoon vuoksi.

Enemmistö on siis väärässä tässäkin asiassa.

Äänestä
  • Ei enemmistö väärässä ole. Enemmistö vain tyytyy vähän vähempään.

    Äänestä

  • jk01 kirjoitti:

    Ei enemmistö väärässä ole. Enemmistö vain tyytyy vähän vähempään.

    ainakin S50 Canonilla sisältää rawin. Ehkä S-sarjan uusissakin malleissa, en tiedä. Tiff on jäänyt pois koska tiedosto on aika hurjan kokoinen.

    Äänestä

  • kompaktissa kirjoitti:

    ainakin S50 Canonilla sisältää rawin. Ehkä S-sarjan uusissakin malleissa, en tiedä. Tiff on jäänyt pois koska tiedosto on aika hurjan kokoinen.

    panasonicin LX1 kompaktikameraksi, jossa löytyy jpg, raw ja jopa tiff. :)

    Äänestä

  • hankkimaan... kirjoitti:

    panasonicin LX1 kompaktikameraksi, jossa löytyy jpg, raw ja jopa tiff. :)

    niin Olympus C-4000, tiff on. Tiedosto jotain 25 megaa ja smartmedian kortti 128 mb, johon mahtuu siis 5 kuvaa, tai 4. Ja sitten vaan viikoksi etelänmatkalle kuvaamaan kortti täyteen!

    Äänestä

  • vanhempaa mallia vielä kirjoitti:

    niin Olympus C-4000, tiff on. Tiedosto jotain 25 megaa ja smartmedian kortti 128 mb, johon mahtuu siis 5 kuvaa, tai 4. Ja sitten vaan viikoksi etelänmatkalle kuvaamaan kortti täyteen!

    "Esimerkiksi Canonilla taas sitä ei ole ensimmäisessäkään kompaktikamerassa"

    niin, S50 ei tainnut olla ensimmäinen Canonin kompakti....sikäli kysyjä on siis oikeassa :).

    Äänestä

  • kysymyksestä kirjoitti:

    "Esimerkiksi Canonilla taas sitä ei ole ensimmäisessäkään kompaktikamerassa"

    niin, S50 ei tainnut olla ensimmäinen Canonin kompakti....sikäli kysyjä on siis oikeassa :).

    ...jos haluaa saivarrella, niin ensimmäisessä canonin kompaktikamerassa kyllä oli raw, nimittäin se käytti filmiä:)

    Äänestä

  • Mika..... kirjoitti:

    ...jos haluaa saivarrella, niin ensimmäisessä canonin kompaktikamerassa kyllä oli raw, nimittäin se käytti filmiä:)

    filmi mikään raw ole. RAW on digitaalitekniikkaa ja filmi analoginen (kai???). Siinä mielessä tuo ei ollut edes saivartelua. Keksi parempi!

    Äänestä

Olenpa pariin otteeseen kokeillut kuvata RAW-tiedostoja Jpeg:n sijasta, mutta eipä vielä ole ainakaan avautunut mitään käytännön hyötyä RAW.sta. Huono kuva on aina huono kuva, käsittelyllä voidaan kyllä korjata paljon, mikäli sellaiseen on edes aikaa ja mielenkiintoa.

Kun lopputuloksena on kuitenkin Jpegiksi tallennettu kuva...

Vaan jokaisella olkoon oma tyylinsä ja mieltymyksesä, oma tavoitteeni on tehdä kuva niin valmiiksi kuin mahdollista jo ennen laukaisimen painallusta.

Äänestä
  • itse taas olen ihan toista mieltä. Kuvaan järkkärillä ja ainoastaan RAW -formaatissa. Olen kokeillut jpg -kuvaamista useaan otteeseen ja todennut joka kerta RAW:n hyödyn olevan kiistaton.

    Aikaisempi kamera minulla oli dimage 7i, jossa oli myös raw -kuvaus. Silloin en saanut yksityiskohtia kuviin enempää verrattuna jpg -kuviin, mutta valotasapainon säätäminen oli helppoa. Jpg:ssä valkotasapainon ollessa pielessä, sen korjaaminen on hankalampaa ja tekee kuvasta helposti huonomman. Eli RAW antaa pelivaraa enemmän.

    Kyllä. RAW -kuvasta tulos on yleensä aina jpg. Näinhän sen tulee ollakin. RAW -kuvasta tehdään "digipimiössä" kuva, aivan kuin aikoinaan filmistä paperivedos.

    Kyllä itsekin pyrin kuvaamaan entisenä dia -kuvaajana kuvan heti valmiiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetyttää kirjoitti:

Suuresti ihmettelen sitä, kuinka tietämättömiä suuri osa täällä joitakin tiettyjä kameroita (lähinnä Canon, Sony ja Panasonic) kehuvat tyypit ovat. Näiden henkilöiden mukaan em. merkkien joissakin zoomi kameroissa muka olisi huipputason kuvanlaatu. Kysyn vain, KUINKA se on mahdollista ellei kamerassa ole EDES RAW ominaisuutta. JPEG ja muut vastaavat formaatithan ovat pakattuja (huononnettuja), RAW:issa puolestaan KAIKKI informaatio on mukana. Tällöin kuvanlaatu on ilman muuta ja ehdottomasti parempi ja kuvan jälkikäteen thhtävä muokkaaminenkin on tarvittaessa paremmin mahdollista
Joissakin Fujin, panasonicin ja Olympuksen paremman pään malleissa RAW sentään on. Esimerkiksi Canonilla taas sitä ei ole ensimmäisessäkään kompaktikamerassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu