tytot arestissa

Samperi, se tapahtui meillekin, vaikka kuinka oltiin varovaisia. Passi vietiin,luultavasti bussissa. Olisi sittenkin tullut halvemmaksi investoida tallelokeroon. Ovat ne taitavia.
Kului paiva poliisilitoksilla juostessa, ensin Kultahietiolla, missa eivat tehneet mitaan, Varnassa kirjoittivat romaanin verran tapahtumista. Viela pitaa menna kolmanteen paikkaan ja neljanneksi Suomen suurlahetystoon Sofiaan.
Varnassa katseltiin sivusilmalla, miten asemalle tuotiin nuoria naisia autolasteittain. Olivat modernisti pukeutuneita tyttoja vaalennetuin hiuksin, ettei olisi mustalaisiksi tunnistettu. Heidat kuulemma kerataan laitokselle varmuuden vuoksi pois kaduilta pahaa tekemasta ja paastetaan taas illalla vapaaksi. Iltapaivaan mennessa heita oli jo keraantynyt n. 25. Puhuivat jotain ihme kielta, omaansa.
Virkavalta oli kylla erittain ystavallinen meille. Valittivat resurssejaan ja sanoivat, etta paperitkin ostavat itse ja tietokonekin oli tuotu kotoa. En tieda yrittivatko kerata jotain sympatiapisteita, jotta olisimme heittaneet jonkun lantin, mutta me tyhmat emme ymmartaneet.
Lentokentalla kerroimme tapahtuneesta virkailijoille. He kertoivat heti, etta bussilinja 409 on kaupungin vaarallisin, yhdelta virkailijalta oli viety bussissa henkilollisyystodistus, toiselta kassillinen tomaatteja.
81236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tosiaan näitä sattuu itse kullekkin , mutta miks ottaa passi mukaan?ja vielä paikalliseen bussiin?? missä oli teidän maalais järki???
itse heti hotellin tallelokero joka makso 30levaa.ja rahan sai pois kun luovutti lokeron ,sinne laitoin passin ,puh, rahat ja kulta korut jotka ostin sieltä.
ei mennyt mun loma pilalle vahtiessa tavaroitani.
joten maalais järki mukaan meni mihin maahan tahansa lomailemaan

Äänestä

Ensiksikin on ihan turha valittaa, jos rahat tai tavarat viedään, jos on kerran niin hoopo ja pihi ettei ota tallelokeroa.

Toiseksi: Mihin ihmeen "asemalle" näitä blondattuja manneja on tuotu ? Kerro !

Kolmanneksi: Mihin laitokseen heidät kerätään ja illalla päästetään vapaaksi ?

Neljänneksi: Virkavalta alemmalla tasolla on niin huonosti palkattua, että heillä ei todellakaan ole varaa omaan tietokoneeseen, jonka toisivat kotoa virastoon ja vielä paperitkin !

Viidenneksi: Virkavalta Varnassa alemmalla tasolla on 95 prosenttisesti jokseenkin kielitaidotonta, jopa sillä tasolla, kun turistitkin heidän kanssaan joutuvat tekemisiin.
Puhutko siis hyvinkin bulgariaa, että heitä ymmärsit, vai kuka näitä lennokkaita juttuja kertoi sinulle, vai keksitkö ihan omasta päästä ?

Kuudenneksi: Tomaatteja kasvaa niin hemmetisti jokaisen puutarhassa, aivan yli tarpeen, että niitä ei kellekään tulisi mieleenkään varastaa, eikä tarvitse !

Äänestä
  • Poliisiasema

    Äänestä

erittäin vaarallinen, olkaa varovaisia. Bulgarian tasoisessa maassa ei pelkkä maalaisjärki riitä, roistot ovat muutaman askeleen edessä turisteja.

Äänestä
  • Sinä itse taidat olla vielä vaarallisempi, juttusikaan eivät ole tästä maailmasta !

    Äänestä

  • Pitkään nauranut kirjoitti:

    Sinä itse taidat olla vielä vaarallisempi, juttusikaan eivät ole tästä maailmasta !

    Maailma on ihmeellisempi kuin uskottekaan.

    Äänestä

  • busbusjotain kirjoitti:

    Maailma on ihmeellisempi kuin uskottekaan.

    sen jälkeen, kun huomaavat rahojensa hävinneen. Siinä huudetaan apua ulkoministeriötä myöten. Ei näitä varoituksia kukaan tänne huvikseen kirjoittele. Totisinta totta.

    Äänestä

  • ovat suurimpia valittajia kirjoitti:

    sen jälkeen, kun huomaavat rahojensa hävinneen. Siinä huudetaan apua ulkoministeriötä myöten. Ei näitä varoituksia kukaan tänne huvikseen kirjoittele. Totisinta totta.

    ns. uhooja-asian-tuntijat.
    olet oikeassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


busbus567765 kirjoitti:

Samperi, se tapahtui meillekin, vaikka kuinka oltiin varovaisia. Passi vietiin,luultavasti bussissa. Olisi sittenkin tullut halvemmaksi investoida tallelokeroon. Ovat ne taitavia.
Kului paiva poliisilitoksilla juostessa, ensin Kultahietiolla, missa eivat tehneet mitaan, Varnassa kirjoittivat romaanin verran tapahtumista. Viela pitaa menna kolmanteen paikkaan ja neljanneksi Suomen suurlahetystoon Sofiaan.
Varnassa katseltiin sivusilmalla, miten asemalle tuotiin nuoria naisia autolasteittain. Olivat modernisti pukeutuneita tyttoja vaalennetuin hiuksin, ettei olisi mustalaisiksi tunnistettu. Heidat kuulemma kerataan laitokselle varmuuden vuoksi pois kaduilta pahaa tekemasta ja paastetaan taas illalla vapaaksi. Iltapaivaan mennessa heita oli jo keraantynyt n. 25. Puhuivat jotain ihme kielta, omaansa.
Virkavalta oli kylla erittain ystavallinen meille. Valittivat resurssejaan ja sanoivat, etta paperitkin ostavat itse ja tietokonekin oli tuotu kotoa. En tieda yrittivatko kerata jotain sympatiapisteita, jotta olisimme heittaneet jonkun lantin, mutta me tyhmat emme ymmartaneet.
Lentokentalla kerroimme tapahtuneesta virkailijoille. He kertoivat heti, etta bussilinja 409 on kaupungin vaarallisin, yhdelta virkailijalta oli viety bussissa henkilollisyystodistus, toiselta kassillinen tomaatteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu