Palaute BB:lle
Oletteko miettineet omaa vastuutanne näissä kuuluisissa torstaiyön tapahtumissa? Mielestäni teillä on myös osuutta tapahtuneeseen. "Hyvän viihteen" nimissä ja katsojalukujen nousua toivoen annoitte Mikan jatkaa Sorellan hipelöintiä, vaikka peli olisi pitänyt viheltää poikki ainakin 10 minuuttia aikaisemmin. Mietin mikä on teidän arvomaailmanne. Paljonko teidän mielestänne maksaa ihmiselämä? Mikä on mielestänne hyväksyttävää ja mikä ei? Kaarlo kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen välittömästi, kun käyttäytyi Henaa kohtaan "uhkaavasti". Henan naisten loukkaamista ja toisten törkeää simputtamista katsottiin teillä sormien läpi. Te olette epäonnistuneet tämän vuotisen Big Brotherin kanssa täydellisesti. Ensimmäinen Big Brother oli hyvää viihdettä ja siinä homma pysyi teidän hallinnassanne kiitettävästi. Ensimmäisessäkin BB:ssä viinaa asukkaille tarjottiin, mutta Isoveli ei antanut kenenkään kännipäissään tehdä mitään suurta virhettä. Aina kutsuttiin joku toinen asukkaista huolehtimaan humalainen kanssakilpailija omaan sänkyynsä ja vielä vahtimaan, että tämä pysyisi siellä kunnes nukahtaisi. Tämän vuotinen Big Brother on pohjanoteeraus. Mika ei suinkaan ole ainoa, joka on menettänyt maineensa erehtymällä tulemaan ohjelmaanne. Henri teki itsestään ääliön koko Suomen edessä ja näin kävi myös Sorellalle. Kaikissa näissä tapauksissa alkoholia oli nautittu enemmän kuin tarpeen olisi ollut. Teillä olisi ollut mahdollisuus estää tämä. Mielestäni poliisitutkinnan pitäisi kohdistua myös teihin. Teidän olisi kuulunut pitää kilpailijat ojennuksessa. Varmasti taitava asianajajajoukkonne osaa pitää puolianne, mutta miten käy Mikan? Nyt kun olette hänellä rahastaneet, voitte varmasti unohtaa tämän nuoren miehen. Pärjätköön omillaan tästä lähtien.
Kantakaa vastuunne ja myöntäkää, että teitte virheen. Teillä olisi ollut mahdollisuus estää tämä kaikki.

Vastaukset 15
Vanhimmat
TODELLA HYVÄÄ TEKSTIÄ!!!!!!!!!!
kanssasi!
Täysin samaa mieltä ja tätä palautetta pitää nyt pommittaa subille ja tuotantotiimille!!! (Voisko kuitenki olla,että Mika on karanteenissa setvimässä asioita ja tekee comebackin...?)
täysin samaa mieltä.porukan valintakin on jo ihan ihmeellinen,saati se,että viinaa saa koko ajan...tottahan siinä sekoilee sitten,mutta onko se hauskaa...kenen mielestä??
vielä ole lähettänyt. itse haluaisin nimenomaan myös painottaa sitä että kaarlon "uhkaavaan" käytökseen puututtiin heti! hena sai nöyryyttää talon asukkaita miten halusi eikä kukaan puuttunut asiaa esim. kun jenni joutui vaihtamaan henan housut!
Laitoin sen jo menemään. Jos olette samaa mieltä, pistäkää palautetta tekin.
Kyllä on aikoihin eletty.Kurjaa todella kun ihmisten mielenterveydellä leikitään.
Olen 100% samaa mieltä kanssasi.Tilanteessa on kaksi osapuolta ja mielestäni Sorellan olisi pitänyt myös lähettää kotiin,sillä ei hänkään mikään syytön tilanteeseen ole.Periaatteessa hän sen aloitti koko kohtauksen.
sama mieltä, bigbrother on erehtynyt pahasti
En ole teini-ikäinen Mika-fani. Ja palautekin meni ihan omalla nimellä ja oikealla sähköpostiosoitteella.
Mielestäni meidän katsojien on tehtävä selväksi, mitä mieltä me maksajat olemme.
kirjoitusta asiasta, myös BB vastuuseen tai sinä yönä kameroita valvoneet ihmiset. Pilattiin monen elämä sinä yönä.
Todella hyvä kirjoitus. Samoilla linjoilla olen kanssasi ja olen kirjoittanutkin tuosta BBn vastuusta ja siitä että tällaista ei olisi päässyt käymään jos peli olisi puhallettu poikki jo aiemmin, mutta kun tuotatoyhtiö ajatteli siinä tilanteessa varmaan vaan omaa etuaan ja antoi kaiken mennä niin pitkälle kun meni ja seuraukset on nyt sitten nähtävissä.
kirjoittanut vain tänne palstalle? Toivottavasti laitoit menemään myös palautteena BB:lle.
..laittanut palautetta BBlle suoraan, mutta asiasta kirjoitin BBn omaan foorumiin johonkin ketjuun, en muista kyllä mihin. :) Pitänee varmaan kirjoittaa lauselma myös BBlle suoraan.
palautetta myös suoraan SubTV:lle. Uskoisin, että sieltä se tulee varmemmin luettua.