Usein palstalla ihmetellään miksi tässä kaupungissa on niin junttia porukkaa, siis nuoriso.
Syitä kannattaa etsia kauempaa vanhemmista. Vuosikymmenten ajan kaikki kyvykkäät ihmiset on lähteny muualle opiskelemaan, koska täällä ei korkeakoulutusta tarjota, ja jääneet sinne.
Sen sijaan vähemmän lahjakkaat ja jopa kouluttamattomat ovat päässeet paikallisen metsäyhtiön palvelukseen hyvällä palkalla.
Näiden jälkikasvu on pienestä pitäen tottunut hyvään elintasoon ja saamaan kaiken haluamansa, ts. hemmoteltu piloille.
Nyt samat lapset ovat nuoria aikuisia ja mielestään kaikkitietäviä maailmannapoja. Valitettavasti enää ei metsäyhtiöön pääsekkään töihin kuka vaan, eikä geenit riitä lukemaan pidemmälle, tai lähtemään muualle.
Ihmettelen mitä ne tekee siinä vaiheessa kun isät ei enää osta pojille autoja ja anna pissistyöille biletysrahaa.
Kauhulla odotan mitä tapahtuu, kun tämä porukka tajuaa että niillä ei ole tulevaisuutta.
Syitä kannattaa etsia kauempaa vanhemmista. Vuosikymmenten ajan kaikki kyvykkäät ihmiset on lähteny muualle opiskelemaan, koska täällä ei korkeakoulutusta tarjota, ja jääneet sinne.
Sen sijaan vähemmän lahjakkaat ja jopa kouluttamattomat ovat päässeet paikallisen metsäyhtiön palvelukseen hyvällä palkalla.
Näiden jälkikasvu on pienestä pitäen tottunut hyvään elintasoon ja saamaan kaiken haluamansa, ts. hemmoteltu piloille.
Nyt samat lapset ovat nuoria aikuisia ja mielestään kaikkitietäviä maailmannapoja. Valitettavasti enää ei metsäyhtiöön pääsekkään töihin kuka vaan, eikä geenit riitä lukemaan pidemmälle, tai lähtemään muualle.
Ihmettelen mitä ne tekee siinä vaiheessa kun isät ei enää osta pojille autoja ja anna pissistyöille biletysrahaa.
Kauhulla odotan mitä tapahtuu, kun tämä porukka tajuaa että niillä ei ole tulevaisuutta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Miksi kaikista pitäis tulla jotain -nomeja?
Ei se kerro ihmisestä ja sen fiksuudesta, onko käynyt korkeakoulun / yliopiston. Sen tieto ja fiksuus voi olla aika suppeeta.
Ja mitä sitten jos vanhemmat ostaa tavaraa ja jos biletys on pääasia.
Niistä kuule tulee ihan elämään tyytyväisiä aikuisia niistä biletysnuorista.
Ei tuska / vaikeudet kasvata. Ne saattaa pikemminkin katkeroittaa.
Tää on kuule aika pitkälti valintakysymys-moni asia peruskoulun jälkeen.
imatralaisen nuorison ajatusmaailma tasosta ja yleensä fiksuudesta. Eipä ollut kovin laajalti päässyt ajatusmaailma kehittymään. Täällä tarvitaan yritteliäitä fiksuja monipuolisesti asioita ymmärtäviä nuoria ihmisiä ottamaan "hommat hanskaan". Ei sellaisista ihmisistä ole pitämään yhteiskuntaa pystyssä tässä kovassa nykymaailmassa, joilla vaan oma hyvinvointi ja "itsensä viihdyttäminen" on saatu perinnöksi kotoa. Eivät kaikki voi ajatella niin, että MINULLA ON KYLLÄ OIKEUS AJATELLA VAAN ITSEÄNI JA OMAA VIIHTYMISTÄNI ja KYLLÄ YHTEISKUNNAN TÄYTYY MINUT ELÄTTÄÄ sittenkun PAPPA INTE BETALAR ENÄÄ. AHKERIA tekijöitä, YRITTELIÄITÄ LANNISTUMATTOMIA NUORIA(joilla ei ole pelkkä oman edun itsekkyys ainoana asiana mielessä) heitä aina tarvitaan enemmän ja enemmän. Se kun ei tunnu olevan enää itsestään selvyys EIKÄ TRENDIKÄSTÄ. Toivottavasti näitä vielä löytyy Suomesta tarpeeksi pitämään pystyssä niitäkin, jotka ovat saaneet vääränlaisen opin perinnöksi kotoaan.Pappa lever inte alltid för att betala för laiskat lapset.
No jo on typerää ajattelua.
Kyllä Imatralla on kaiken koulutuksen omaavia ihmisiä siinä missä muuallakin.
Ja jos Imatralla on vajaa 30 tuhatta asukasta niin eihän siitä ole kuin murtoosa storalla töissä joten se siitä.
Ja näitä ns.pilalle hemmoteltuja tapauksia on varmaan ihan yhtä paljon kuin muuallakin suomessa.
Kyllä pääosa vanhemmista ja nuorista on ihan tavallista porukkaa.
Ja töihin pääsee kuka vaan joka töihin haluaa ja on valmis sen eteen jotain tekemään.
Saankos muuten kysyä mitä sinä viisas "maisteri" täällä Imatralla teet ?
eli en tarkoittanut kirjoituksellani arvostaa enempää korkeakoulutettuja ihmisiä vastaan ns duunarit, niin kuin täällä Imatralla aina halutaan ymmärtää. Ei duunari ole mielestäni yhtään vähäarvoisempi kuin "maisterikaan"(sinä muuten arvelit minua maisteriksi????).Alemmuudentunnettako vai mitä varten???. Kaikenlaisen työn tekijöitä tarvitaan. ONGELMAHAN VAAN ON SE, ETTÄ OSA meidän nuorista ihmisistä on saanut kotoaan perinnöksi ajatusmaailman, että täällä voisi elää ja voida hyvin kun vaan saadaan se kansalaispalkka tähän maahan ja että ihmisellä on oikeus vaan BILETTÄÄ ja odottaa että joku muu sen biletyksen vielä maksaakin, sen kun vaan kättä ojentaa. SE EI TULE KOSKAAN ONNISTUMAAN NIINKAUAN KUN MEILLÄ ON TÄMÄ DEMOKRATIA ja onneksi on. KAIKKI LAISKUUTEEN JA LIIALLISEEN BILETYKSEEN OPETETUT NUORET ( ja vanhemmatkin) TÖIHIN JA VÄHÄN SASSIIN: TEKEMÄTÖNTÄ TYÖTÄ ON MAAILMA PULLOLLAAN. Kenenkään velvollisuus ei ole elättää omalla työllään LAISKOJA.
aina korkea-asteelle saakka:http://www.scp.fi/
vaan oma moka. Yritetään uudestaan:http://www.scp.fi/
http://www.scp.fi/
Ootko vähän katkera, kun sulla on ollu vittumoinen lapsuus ja persaukiset dokaavat vanhemmat...ensolle duuniin vaan vaikka ei koulutusta ookkaa. ja iskä makso ajokortin ja auton osti, ja bensatki maksaa. mä voin kuluttaa omat rahani baarissa tai miten huvittaa. asuminen ja ruoka on ilmaista. näin aion tehä niin kauan kun vanhempani ovat elossa.
Jospas ei ollutkaan niinkuin ajattelit, jospas päinvastoin olikin sinulla sellaiset vanhemmat, jotka rahalla hoitavat sen vanhempain rakkauden ym huolenpidon. Näin sitä juuri kasvatetaan ihmisiä, joilla "menee lujaa" niinkauan kun joku sitä rahaa vaan heille syytää. AJattelepas sitä, että moni ihminen ihan tykkää työstään ja saa siitä paremmankin tyydytyksen kuin sinä, joka olet ja tuolla ajatustavalla aina tulet olemaan jostain toisesta riippuvainen elääksesi ja ostaaksesi edes ruokaa, sitten kun pappa inte betalar enää. Minun vanhempani tekivät töitä, elättivät itsensä ja kouluttivat lapsensa , myöskin työtä kekemään ja arvostamaan omaa työtään. Mutta sitähän ei kaikki ihmiset valitettavasti ymmärrä eivätkä osaa kasvattaa lapsiaan oikein. Toivottavasti isäsi elää pitkään, koska kukaan muu ei halua sinua riesoikseen, jos ajatusmaailmasi on noin kieroon kasvanut.Säälinpä vaan vanhempiasi minkälaisen loisen ovat itselleen kasvattaneet.En muuten ole ensolla työssä, en sentään, en ole katkera, en vaan voi sietää sinunlaisiasi yhteiskunnan loisia, joilla jo kielenkäyttökin on sivistymätöntä, eivätkä vanhempani dokanneet(sinun on ehkä mahdoton ymmärtää että sellaisiakin ihmisiä on), lapsuuteni ei ollut v-mäinen ja kaiken huipuksi minulla on korkeakoulu-tutkinto ja olen parikymmentä vuotta ollut arvostetussa työssä. Niin, että arvailustasi ei mikään osunut oikeaan. Toivottavasti elämäsi voisi saada tämän jälkeen paremman suunnan....itsestäsihän se riippuu. Iskä kun ei ehkä ole sitä ajoissa opettanut, miten elämässä pärjätään ja tullan onnellisiksi.
oletko ikinä kuullut esim imatran nuorisovaltuustosta? tai muusta nuorten fiksusta toiminnasta? eikö ole käynyt mielessä että ehkä nämä fiksummat eivät ole kulmilla ryyppäämässä kuten kuvailemasi kaltaiset pissikset! Yleistä pois mutta asia ei ole niinkuin luulet
tai sitten itselläsi ei ole tulevaisuutta.vanhempani ei ole koskaan työskennelleet kyseisessä firmassa.autot ja bensat olen aina itse maksanut.itse olan kolme kesää siellä ollut kesätöissä ja tottunut saamaan hyvää palkkaa.nyt töitä siltä alalta en enää saa ainakaan tältä paikkakunnalta.alan vaihto on edessä.kuka on juntti ja kuka ei....
miulle on pääasia et isi antaa rahaa joka perjantain et pääsee onnelaan. Vielä se miljonäärimies joku päivä korjaa mu pois kuleksimasta.
Nim. Paris H.
Vitun pissis!
Tosissaan EI KUKAAN NAINEN voi olla tänä päivänä noin TYHMÄ. Sillä kukaan miljonääri tai yleensäkään TODELLINEN OIKEA MIES ei voisi ajatellakaan vilkaistakaan(ainakaan aamulla enään toista kertaa) noin aivotonta oliota. EI SELLASII OOKKAAN. Kirjoituksesi täytyi olla provokatoorinen(jos tiedät mitä se tarkoittaa). Mut kyllähän niitä rahattomia sossumiehiä riittää näille pissiksille. LIKA BARN LEKAR BEST.
juu...oon kyllä sitä mieltä et joka kaupungista löytyy työttömiä ja avuttomia ihmisiä ihan samal taval ku imatraltaki...toivottavasti itse oot joku itsetäydellisyys...jos et niin ole hiljaa:) ikävä pilata mielesi mutta........ KYLLÄ MEILLÄ IMATRALAISILLA NUORILLA ON TULEVAISUUS IHAN ILMAN ISUKIN RAHAPUSSIAKIN...ja bailaamaankin pääsee ;) T:pissis X)