Galaxy

Olimme työporukan kanssa Galaxylla ja yllätyin, kun hyteissämme (A-lk) ei ollut lainkaan puhelinta. Porukan kokoonsaaminen aamulla olisi käynyt paljon helpommin puhelimitse, kuin juoksemalla koputtamaan hyttien oviin. Olisin todellakin mieluummin ottanut hyttiini puhelimen kuin hienon "flat screen" television!

Omakohtainen kokemukseni yleensä palvelusta oli surkea. Esimerkiksi kun menin syömään aamiaista kahvilaan buffetaamiaisen sijasta, ei aamiaislippuani meinattu hyväksyä. Kassahenkilö sanoi aamiaiskortissani olevan väärä päivämäärä, mikä pitikin paikkansa. Aamiaiskortti oli päivätty lähtöpäivälle Helsingistä, eikä seuraavalle aamulle kuten olisi pitänyt. Lopuksi kuitenkin aamiaiskortti hyväksyttiin pitkin hampain osamaksuksi.

Lounaalle menimme syömään Grill House ravintolaan, johon meillä oli yhteinen lounaskuponki. Olisimme halunneet käyttää myös käyttämättömiä aamiaiskuponkeja osamaksuna, mutta niitä ei hyväksytty. Pyysimme hovimestaria paikalle, jonka mukaan aamiaisliput pitää käyttää ennen klo. 12. Tämä joustamattomuus palvelussa alkoi loppujen lopuksi tuntumaan jo huvittavalta. Menetimme siis maksamamme aamiaisten hinnat Tallinkille. Tällaista joustamattomuutta en ole kokenut matkustaessani muilla varustamoilla Itämerellä. Mm. Siljalla voin ostaa käyttämättömillä aamiaiskupongeilla vaikka kahvilasta tuotteita mukaan tai niitä voi käyttää juomiin ruokailun yhteydessä.

Mielestäni pelkästään uusi hieno laiva ei välttämättä takaa onnistunutta risteilyä, jos palvelu tökkii. Mieluummin matkustan vanhemmilla laivoilla, joissa olen tottunut saamaan asiallista ja osaavaa palvelua. Toivon sydämestäni, ettei kyseinen palvelukulttuuri tartu tulevaisuudessa Siljaan!!
101741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi tyrkyttelette vanhoja kuponkejanne jokapaikassa ja kun ei onnistu,niin sitten tänne valittamaan.

Äänestä
  • Odotiko palvelua - ei ne sellaista sulle lupaa.

    Kallis ja huono on Tallink

    Äänestä

  • Tallinkin meininki kirjoitti:

    Odotiko palvelua - ei ne sellaista sulle lupaa.

    Kallis ja huono on Tallink

    Odotin saavani edes kohtuullista palvelua, mutta eipä herunut.

    Tämän kokemuksen perusteella voin sanoa, että en ainakaan omia rahojani siihen puljuun laita. Ei varmaan ole minun vikani, että heidän tietojärjestelmä on niin heikko, ettei osaa edes oikeaa päivämäärää kuponkiin printata. Mielestäni Tallinkin kannattaisi todellakin käyttää tilanne hyväkseen ja yrittää saada "tietotaitoa" ostamastaan Siljasta, ennenkuin kaikki osaavat työntekijät ovat sieltä kaikonneet.

    Sitä paitsi jos lähden risteilylle, lähden rentoutumaan ja tietääkseni Galaxya mainostetaan viihdelaivana???

    Äänestä

  • ekakertalainen kirjoitti:

    Älä pelkää, tietotaito kävelee parhaillaan ulos Siljasta, parhaat lähtee muihin töihin, puolet irtisanotaan ja mitä jää jäljelle Siljasta?

    Äänestä

  • SiljaTallink kirjoitti:

    Älä pelkää, tietotaito kävelee parhaillaan ulos Siljasta, parhaat lähtee muihin töihin, puolet irtisanotaan ja mitä jää jäljelle Siljasta?

    Jäljelle ei Siljasta varmaan jää muuta kuin kuoret ilman sisältöä. Toivotan osaltani jaksamista Siljan ja Vikingin henkilökunnalle sekä tsemppiä asiakaspalvelussa, joka merkitsee meille matkaajille kaikista eniten!

    Äänestä

  • ekakertalainen kirjoitti:

    Jäljelle ei Siljasta varmaan jää muuta kuin kuoret ilman sisältöä. Toivotan osaltani jaksamista Siljan ja Vikingin henkilökunnalle sekä tsemppiä asiakaspalvelussa, joka merkitsee meille matkaajille kaikista eniten!

    kun on Tallinkin risteilyt kalliita. Vähintään kolme kertaa kalliiimpia kuin Vikingillä tai Eckeröllä ja jos palvelu laivalla vielä tökkii noin pahasti, niin kovin pitkää ikää en Tallinkille enää usko...

    Äänestä

alaarvoista. Tuskin lähden enää galaxy laivalle seilaamaan. Virolaiset ei sitten osaa hoitaa asiakaspalveluhommia. Edes juomia ei osata tarjoilla pauhtaista laseista. Meni monta minuuttia selittäessä että eihän sitä pelkkää lasia vaihdeta vaan kaadetaan uusi juoma uuteen lasiin. Joka paikassa ne myi Eioota. Edes sikaari-baarissa ei ollut henkilökuntaa koko matkan aikana.

Äänestä
  • Satuin käymään samassa baarissa tarkoituksenani ostaa pullo shamppanjaa ystävilleni. Lasit heitettiin tarjottimelle ja shamppanjapullo baaritiskille. Ei puhettakaan, että oltaisi tuotu pullo laseineen pöytään, vaan itse sai viedä. Pullolle ei edes annettu syylaria, kuin erikseen pyytämällä. Syylarin saannin jälkeen piti taas erikseen kysellä siihen jäitä, että juoma pysyisi viileänä.

    Äänestä

Itsekin ihmetellyt tuota puhelimettomuutta.

Kerran olisi pitänyt ottaa yhteyttä infoon... No hyttioppaassa oli puhelinnumero sinne "9000" ei pal auta mun kännykän kanssa

Äänestä

On se kauhiata, kun ei sulle rullattu punaista mattoa eikä odotettu samppatarjottimella!

Kyllä mahdoit pettyä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ekakertalainen kirjoitti:

Olimme työporukan kanssa Galaxylla ja yllätyin, kun hyteissämme (A-lk) ei ollut lainkaan puhelinta. Porukan kokoonsaaminen aamulla olisi käynyt paljon helpommin puhelimitse, kuin juoksemalla koputtamaan hyttien oviin. Olisin todellakin mieluummin ottanut hyttiini puhelimen kuin hienon "flat screen" television!

Omakohtainen kokemukseni yleensä palvelusta oli surkea. Esimerkiksi kun menin syömään aamiaista kahvilaan buffetaamiaisen sijasta, ei aamiaislippuani meinattu hyväksyä. Kassahenkilö sanoi aamiaiskortissani olevan väärä päivämäärä, mikä pitikin paikkansa. Aamiaiskortti oli päivätty lähtöpäivälle Helsingistä, eikä seuraavalle aamulle kuten olisi pitänyt. Lopuksi kuitenkin aamiaiskortti hyväksyttiin pitkin hampain osamaksuksi.

Lounaalle menimme syömään Grill House ravintolaan, johon meillä oli yhteinen lounaskuponki. Olisimme halunneet käyttää myös käyttämättömiä aamiaiskuponkeja osamaksuna, mutta niitä ei hyväksytty. Pyysimme hovimestaria paikalle, jonka mukaan aamiaisliput pitää käyttää ennen klo. 12. Tämä joustamattomuus palvelussa alkoi loppujen lopuksi tuntumaan jo huvittavalta. Menetimme siis maksamamme aamiaisten hinnat Tallinkille. Tällaista joustamattomuutta en ole kokenut matkustaessani muilla varustamoilla Itämerellä. Mm. Siljalla voin ostaa käyttämättömillä aamiaiskupongeilla vaikka kahvilasta tuotteita mukaan tai niitä voi käyttää juomiin ruokailun yhteydessä.

Mielestäni pelkästään uusi hieno laiva ei välttämättä takaa onnistunutta risteilyä, jos palvelu tökkii. Mieluummin matkustan vanhemmilla laivoilla, joissa olen tottunut saamaan asiallista ja osaavaa palvelua. Toivon sydämestäni, ettei kyseinen palvelukulttuuri tartu tulevaisuudessa Siljaan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu