outo juttu että Big Brotherin Mika joutuu poliisin puhutteluun mokomasta asiasta. Olihan sillä naisella selvä tarkoitus saada Mika "innostumaan".Kovasti hän teki töitä asian eteen. Nainen oli selvästi halukas intiimiin kanssakäyntiin, Mika yritti jopa toppuutella. Ei aina ole miehen vika.
ei aina miehen vika
kirsti 12
2235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
nainen ei ollut hereillä teon tapahtuessa, naiselta ei kysytty lupaa
Ei siinä mitään outoa ole. Se on laki ja sillä siisti. Ottakaa selvää siitä mikä on sallittua ennenkuin alatte puuhastelemaan nukkuvien kanssa. Säästytte ikäviltä syytteiltä.
Sorellan halukkuus loppui viimeistään siinä vaiheessa kun nukahti, ja jo pitkään ennen sitä makasi liikkumatta, valitteli että oli juonut liikaa, mongersi että haluaa nyt topin. Ja naisellahan on oikeus muuttaa mieltään missä vaiheessa tahansa. Muistakaa se, te kaikki pikku-kirstit ja muut Mikan puolustelijat.