kadonnut karitsa

Meillä on ollut pikkuinen lammaslauma (10 kpl) vapaana tontillamme nyt loppukesästä. Huomasin, että nyt on kadonnut yksi musta karitsa laumasta. Etsimme porukalla ympäri tonttia ja metsästäkin huhuilimme. Ei näy eikä kuulu. Täälläpäin on viime vuosina ilvekset lisääntyneet. Peuroja tappaneet aikaisemmin - löytynyt kuolleena metsästä. Voisiko olla mahdollista, että ilves olisi vienyt karitsan mennessään?
4634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

voi ollakin ilves vienyt. Tuttavalta on kyllä ihan ihmisetkin vieneet. Toisaalta voi olla vain eksyksissä. Ovatko ne yöt sisällä jossakin?

Meillä karitsa hävisi, ja oli noin sadan metrin päässä. Koira löysi. Ihmisvoimin ennen sitä kahlattiin ja huhuiltiin tuntitolkulla, eikä löydetty vaikka vierestä mentiin. Karitsa oli myös musta, ja oli painautunut ihan kuusen oksien alle litteäksi, odotti ikäänkuin maastoutuneena siellä. Ei vastannut huutoihin eikä tullut esiin.

Haepa joltakin tutulta koira lainaksi, jos ei omaa ole, sellainen joka ymmärtää etsimiskäskyn edes sinnepäin. (Meillä etsinyt koira ymmärsi aiemmin vain "MISSÄ pallo"- käskyn, hyvin silti löytyi lammaskin. Kysyttiin vain Missä, ja se meni suorinta tietä karitsan luo.

Kyllä se todennäköisimmin jossakin suht lähellä on, ei vaan uskalla itse liikkua, kun lauma on hukassa.

Äänestä

Vilkaise kaikki ojat ja muut kolot, joskus eläimet tippuvat paikkoihin mistä eivät pääse pois ...

Ilveksen jäljiltä pitäisi kai löytyä ainakin jonkinlainen talja tai muu jätös, ei se sitä kilometri tolkulla kanna ...

Äänestä

löytynyt?

Äänestä
  • harmittaa.... :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilveskö? kirjoitti:

Meillä on ollut pikkuinen lammaslauma (10 kpl) vapaana tontillamme nyt loppukesästä. Huomasin, että nyt on kadonnut yksi musta karitsa laumasta. Etsimme porukalla ympäri tonttia ja metsästäkin huhuilimme. Ei näy eikä kuulu. Täälläpäin on viime vuosina ilvekset lisääntyneet. Peuroja tappaneet aikaisemmin - löytynyt kuolleena metsästä. Voisiko olla mahdollista, että ilves olisi vienyt karitsan mennessään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu