Iltasanomat:
"Myös Sorella kävi
poliiskuulustelussa Espoossa
Jutun tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jukka Kaski sanoo, että tapahtuman molempia osapuolia on jo kuultu.
- Molemmat henkilöt on kuulusteltu tiistaina illansuussa Espoon poliisilaitoksella."
Eli puhe siitä, että Mikan piti lähteä talosta kuulustelujen takia, on paskapuhetta. Sorella on käynyt kuulusteluissa ja palannut taloon, miksei Mikan kanssa olisi voitu toimia samalla tavalla?
No siksi, kun näin toimimalla BB sai vieritettyä syyn Mikan häädöstä poliisille. Samalla BB kiittää luojaansa siitä, että he näin pääsivät helposti eroon sponsorien kannalta hieman kiusallisesta kilpailijasta. Ei tarvinnut antaa kenkää, kun paha poliisi tuli ja vei Mikan. Näppärää.

Vastaukset 5
Vanhimmat
hyvä vai ei ?
Jaahas, joku on napsinut taikametsän taikasieniä. Annapa pään selvitä, ja tule sitten takaisin, jookos?
Sanoin ennen rangaistuksen ilmoittamista ja ennekun tiedettiin mistään syyttämisharkinnasta, että BB tulee pesemään kätensä viskaamalla Mikan pihalle. Ei mun mielestä yksinkertaisesti edes ollu muuta vaihtoehotoa!
BB on kiusallisessa tilanteessa, jos Mika saa syytteen, koska silloin BB on antanut rikoksen tapahtua, eikä viheltänyt peliä välittömästi poikki!
Veikkaan, että BB:n alkohoolipolitiikka joutuu myös tarkastuksen kohteeksi!?
Ei siitä alkoholipolitiikasta välttämättä mitään juttua tule. Alkoholin ostaminenhan on sallittua, samoin kuin alkoholin juominen ja kännissä toilailu (...siis niin kauan kuin lakia ei rikota).
Eli jos haluavat tehdä itsestään pellejä ryyppäämällä, niin siitä vaan, kyllä se BBlle sopii.
Teko oli törkeä, mutta vain toista osapuolta ei voi syyllistää. Järkyttävää miten kaksi aikuista ihmistä eivät osaa pitää huolta itsestään.
BB-talossa olevia ihmisiä ei ole vielä vierotettu tuttipullosta. Nyt aikuisena he käyttävät kaljapulloa tuttipullon korvikkeena.