Matkija kaveri

Onko muilla samaa ongelmaa, että kaveri matkii?
Jotkut ehkä haluavat olla kavereidensa kanssa samanlaisia, mutta minä en. Haluan olla tälläinen kuin olen, enkä halua että minusta monistetaan mitään kopiota. Yhdestä tytöstä tuli puolivuotta sitten kaverini. Ennen hän oli ihan erilainen.. mutta heti kun hänestä tuli kaverini hän muuttui, alkoi matkimaan minua.

Hän haluaa samanlaiset ja saman väriset hiukset kuin minulla, vaikkei väri sopisi hänelle.
Hän otti samanlaiset lävistykset korut, kuin minulla (mikä on mun mielestä tosi noloa).
Ostaa samanlaisia vaatteita kun mulla (kenkiä,paitoja ym.) Mun mielestä on tosi noloa kävellä sen vierellä "kaksoisolentona"..
Ostin juuri viime viikolla yhdet hienot helmet.. hän sitten kysyi mistä ostin ja kas kummaa.. seuraavana päivänä hänellä oli samanlaiset :/
Hän aikoo ostaa samanlaisen koululaukun kuin minulla (entisen koululaukkunu reppuni hän on ottanut minulta, vaikka kummatkin oli rikki.. hänelle oli vain tärkeää saada samanlaiset).
Hän matkii minua ruokavaliossaankin.. ja meikeissä.. ihan kaikessa älyttömässä.
Hän väittää että on masentunut, alkoholisti (niin kuin minä olen).. hän on noista kaukana.. hän on vain muutaman kerran juonut itsensä känniin :( :(
Hän kyseli jo koska meinaan antaa 300 euron kännykkäni hänelle, koska haluaa samanlaisen.
Hän matkii minua kaikessa.. hän katsoo vain samoja tv-ohjelmia kuin minä.. Hän kuuntelee vain samanlaista musiikkia kuin minä.. tai ei kuuntele mutta "fanittaa"..
Esim. Hän osti halvalla yhden tunnetun bändin levyn, mutta antoikin sen minulle sanoen "Saat sen, koska en pidä tuollaisesta musiikista"..
Itse pidin levystä tosi tosi paljon ja koko siitä bändistä, se on ihan paras! Ja kun kaverini tajusi että se on minun mielestä hyvä... hän "fanittaa" sitä!!!
Hän muuttaa kaikessa mielipidettään heti minun mielipiteeni kuultuaan ja se on mun mielestä tosi naurettavaa.. olen ihan vain testannutkin häntä.
Esim. olen kertonut hänelle että haluan huulikorun.. hän sanoi myös haluavansa.
Eilen hän kysyi mennäänkö ottamaan ne lävistykset?
Sanoin en mä ota. Hän kysyi etkö haluu vai? Sanoin ihan vitsillä en, ja sitten hän sanoi ettei hänkään halua.
Sitten se pyys mua yhden bändin keikalle.. hinta vain 50e. sanoin että en tuu koska en pidä koko bändistä yhtään.. sitten hän vain sanoi että ei hänkään.
Nyt tuli varmaan aika pitkä ja naurettava stoori, mutta halusin vain kertoa kuinka ärsyttävää se on kun kaveri matkii joka hemmetin asiassa, eikä osaa pitää omaa mielipidettään.
Mitä voisin tehdä? En kehtaa liikkua hänen kanssaan jos hän näyttää samanlaiselta kuin minä.. ja yrittää muutenkin olla samanlainen.
mitä tehdä? :/
3563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja se tekee koko masennuksesta, unettomuudesta, alkoholismista pelkän vitsin.
Olen saanut kaikenlaisia lääkityksiä sun muita.. käynyt kaiken maailman päihdeklinikoilla.
Ja nyt hän tulee sanomaan että on masentunut, ja kärsii mukamas unettomuudesta ja kysyi vielä että miten saisi niihin lääkkeet.. ei niitä tosta vaan jaella.
Ja alkoholismi.. se ei taida tietää mikä se on..

Äänestä

ymmärrän hyvin ettet tahdo toisen olevan täysin samanlainen kuin sinä itse olet..

kokeile puhua ystävällesi asiasta. kerro että sinua ärsyttää, etkä tahdo hänen matkivan.
äläkä kerro hänelle, mistä oikeast tavarasi hankit. tai sano että on jotain vanhoja kamoja vaan.. ;) pieni valkonen valhe, millä EI SATUTA ketään, EI OLE PAHAKSI!
eikä kukaan tietenkään voi pakottaa sinua liikkumaan hänen kanssaan, jos se ei sinusta itsestäsi tunnu hyvältä.

varsinkin jos se vielä vaan pahentaa sun muutenki huonosti menevää (?) elämää... koska silloinhan ei tietenkään jaksa mitään vittuiluja tai sellasta ku jos itellä menee vähän huonommin, silloon pitäis tehä vaan kaikkee sellasta mistä itse pitää :) voimia sulle :)

Äänestä

Ei,ei,ei....Tommosta ei saisi pitää ihmisten lähellä,julkisilla paikoilla ja ilman valvontaa. Kehotan sua hommaamaan paljon itsenäisempiä kavereita, jotka ei ole kyttäämässä vessassa kuinka monella paperilla pyyhit perseen.
Niin ja kerros minkä ikäsiä te oikein olette? Meinaan kun sitten vois kenties tajuta tommosta vähän paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xdminna kirjoitti:

Onko muilla samaa ongelmaa, että kaveri matkii?
Jotkut ehkä haluavat olla kavereidensa kanssa samanlaisia, mutta minä en. Haluan olla tälläinen kuin olen, enkä halua että minusta monistetaan mitään kopiota. Yhdestä tytöstä tuli puolivuotta sitten kaverini. Ennen hän oli ihan erilainen.. mutta heti kun hänestä tuli kaverini hän muuttui, alkoi matkimaan minua.

Hän haluaa samanlaiset ja saman väriset hiukset kuin minulla, vaikkei väri sopisi hänelle.
Hän otti samanlaiset lävistykset korut, kuin minulla (mikä on mun mielestä tosi noloa).
Ostaa samanlaisia vaatteita kun mulla (kenkiä,paitoja ym.) Mun mielestä on tosi noloa kävellä sen vierellä "kaksoisolentona"..
Ostin juuri viime viikolla yhdet hienot helmet.. hän sitten kysyi mistä ostin ja kas kummaa.. seuraavana päivänä hänellä oli samanlaiset :/
Hän aikoo ostaa samanlaisen koululaukun kuin minulla (entisen koululaukkunu reppuni hän on ottanut minulta, vaikka kummatkin oli rikki.. hänelle oli vain tärkeää saada samanlaiset).
Hän matkii minua ruokavaliossaankin.. ja meikeissä.. ihan kaikessa älyttömässä.
Hän väittää että on masentunut, alkoholisti (niin kuin minä olen).. hän on noista kaukana.. hän on vain muutaman kerran juonut itsensä känniin :( :(
Hän kyseli jo koska meinaan antaa 300 euron kännykkäni hänelle, koska haluaa samanlaisen.
Hän matkii minua kaikessa.. hän katsoo vain samoja tv-ohjelmia kuin minä.. Hän kuuntelee vain samanlaista musiikkia kuin minä.. tai ei kuuntele mutta "fanittaa"..
Esim. Hän osti halvalla yhden tunnetun bändin levyn, mutta antoikin sen minulle sanoen "Saat sen, koska en pidä tuollaisesta musiikista"..
Itse pidin levystä tosi tosi paljon ja koko siitä bändistä, se on ihan paras! Ja kun kaverini tajusi että se on minun mielestä hyvä... hän "fanittaa" sitä!!!
Hän muuttaa kaikessa mielipidettään heti minun mielipiteeni kuultuaan ja se on mun mielestä tosi naurettavaa.. olen ihan vain testannutkin häntä.
Esim. olen kertonut hänelle että haluan huulikorun.. hän sanoi myös haluavansa.
Eilen hän kysyi mennäänkö ottamaan ne lävistykset?
Sanoin en mä ota. Hän kysyi etkö haluu vai? Sanoin ihan vitsillä en, ja sitten hän sanoi ettei hänkään halua.
Sitten se pyys mua yhden bändin keikalle.. hinta vain 50e. sanoin että en tuu koska en pidä koko bändistä yhtään.. sitten hän vain sanoi että ei hänkään.
Nyt tuli varmaan aika pitkä ja naurettava stoori, mutta halusin vain kertoa kuinka ärsyttävää se on kun kaveri matkii joka hemmetin asiassa, eikä osaa pitää omaa mielipidettään.
Mitä voisin tehdä? En kehtaa liikkua hänen kanssaan jos hän näyttää samanlaiselta kuin minä.. ja yrittää muutenkin olla samanlainen.
mitä tehdä? :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu