Uutisissa..

Luin juuri uutisista että poliisi olisi kuulustellut molempia Mikaa ja Sorellaa tiistaina. Onko Poliisi käynyt kuulustelemassa BB-talossa Sorellan kanssa. Jos on niin miksi ei voinut kuulustella siellä myös Mikan kanssa?
Tietääkö joku?
71217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

käytettiin kans kyttiksellä eilen kun se oli "pk-huonees" ne pari tuntia.

Äänestä

Se oli BB:n rangaistus mankille, ulos talosta.,sehän oli tiedossa että rangaistus tulee ja se oli tuo.

Äänestä
  • "Vastaava tuottaja Milla Bruneau ei ole kuullut, että talon tapahtumat olisivat muissa maissa johtaneet rikostutkintaan. Hän kuitenkin tähdentää, että Suomessa ohjelman tekijät eivät halua ajaa tapahtumia äärirajoille.

    - Emme hae tietoisesti esimerkiksi asukkaiden turvallisuutta vaarantavia tilanteita. Olemme vastuussa siitä, että toiminta pysyy Suomen lain puitteissa."

    Eli BB:n väki on vastuussa siitä, että talossa ei tapahdu mitään rikollista!

    Äänestä

Mirkku61, luepa netistä IS, Iltalehti, YLE, HS tai vaikka Oikeussanomat.

Mika on poistettu talosta koska poliisi epäilee häntä rikoksesta, nimittäin seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Sekä Mika että Sorella on kuulusteltu eilen illalla Espoon poliisitalolla. Kuulustelun jälkeen Sorella vietiin takaisin taloon.
Rikoksesta epäiltyä Mikaa ei tietenkään voi palauttaa kilpailemaan rikospaikalle, tuskinpa edes vaikka SubTV:n tuotantotiimi niin haluaisi.

Fanien epätoivoisesta huutelusta ja turhista adresseista riippumatta, isoon MTV3-konserniin kuuluva TV-kanava tuskin ottaisi riskiä, että rikoksesta epäilty henkilö esiintyy heidän ohjelmassaan kellon ympäri. Varmaan myöskään R-ketju (R-kioskit) ja Saunalahti, jotka ovat ohjelmat suurimmat sponsorit, eivät halua rikosepäilyn tuomaa negatiivista julkisuutta itselleen.

Veikkaan että Mika nähdään tulevaisuudessa korkeintaan jossain BB-extra-haastattelussa. Lähipäivinä luultavasti nähdään, miten hän kieltäytyy lehtihaastatteluistakin. En usko että hän uskaltaa tulla esim. BB2006:n päättäjäisiin, kun voittaja aikanaan selviää.

Äänestä

Kuuleminen on eri asia kuin kuulustelu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirkku61 kirjoitti:

Luin juuri uutisista että poliisi olisi kuulustellut molempia Mikaa ja Sorellaa tiistaina. Onko Poliisi käynyt kuulustelemassa BB-talossa Sorellan kanssa. Jos on niin miksi ei voinut kuulustella siellä myös Mikan kanssa?
Tietääkö joku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu