”Maaseutua ei voi tuoda”, kuuluu eräs tietyllä tavalla tarkoitushakuinen slogan, mutta totta se on. Maaseudun tuotteita onneksi voi tuoda myös tänne Stadiin. Ja maaseutua on hyvin lähellä täälläkin. Eilen taas sain molemmat toteamukseni tosiksi kokea.
Viime viikolla kävin jo toisen kerran vanhoilla sienimaillani Nuuksiossa, Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin kuntien pohjoisalueille ulottuvassa Etelä-Suomen laajimmassa erämaassa, n. 30 km. kotoani länteen. Aivan tyhjän korin kanssa jouduin palaamaan n. 8 km:n lenkiltäni, jolta aina olen helposti napannut kaksi täyttä koria hyviä sieniä.
Eilen lähdin jo aamusta Sipoon korpeen, n. 20 km. kotoani itään. Se ei ole läheskään Nuuksion suuruinen alue, mutta useita tuhansia hehtaareja kuitenkin, ja aina sieltäkin olen hyvin sieniä saanut. Ajelin Vanhaa Porvoontietä Östersundomiin ja siitä moottoritien alitse pohjoiseen Hindsbytä kohti ja parkkeerasin Helgträsk-järven kohdalle tien poskeen. Siitä sitten tein melkoisen lenkin Fiskträskin suuntaan ja sitten vielä Bisajärvenkin suuntaan, mutta korpi oli sienistä aivan tyhjä. Ei ensimmäistäkään syötäväksi kelpaavaa sientä!
Pitäisi kai mennä Salpausselän pohjoispuolelle, ennen kuin sieniä alkaisi jonkin verran löytyä. Nastolassa asuva veljeni kertoo saaneensa niitä melko mukavasti sieltä ja mökkimaisemistaan Päijänteen rannoilta.
No, ei se mitään. Ajelin sitten Sipoosta kotiin Hakaniemen torin kautta ja ostin torilta 3 litraa Pielisen saarista poimittua ja Nurmeksen Kalan täällä myymää hyvää puolukkaa hintaan 10 euroa. Viiden kilon laatikon ostamalla olisin saanut puolukat vielä edullisemmin, mutta en minä niitä niin paljoa tarvitse, kun on jo hillona ja pakastettuna mustikkaa ja herukoita ja omenoitakin runsaasti hillottuna. Hilloksi suurimman osan noista puolukoistakin keitin, mutta tänään tein myös puolukkapiirakan, kaupasta ostamaani muropohjaan tietysti. Ja hyvää tuli!
Olin varsin avuton ruoanlaittaja vielä kolmisen vuotta sitten, mutta syöpäsairas viisas vaimoni patisti minut Helsingin työväen opiston kokkikursseille, kun tiesi lähestyvän loppunsa, joka sitten lokakuussa 2004 tuli. Tuo kurssi kai antoi jonkin verran itseluottamusta asiassa, ja niinpä olen pääsääntöisesti itse ateriani valmistanut jo pari vuotta, ja leipomistakin hieman opetellut. Itse asiassa olen ruvennut pitämään ennen niin vastenmielisestä kokkaamisesta.
Sienien kerääminen, perkaaminen ja säilöntä (suolaaminen, kuivaaminen kuivurilla ja pakastaminen) olivat minun reviiriäni jo avioliittonikin aikana. Vaimoni niistä kyllä ruokaa laittoi. Minä syntyjäni itäsuomalaisena opin tuntemaan ja keräämään paljon sieniä jo lapsena, mutta länsirannikolta syntyisin ollut vaimoni ei oikein koskaan siinä taidossa varmaksi kehittynyt. Joskus alkuaikoinamme yhdessä sienessä ollessamme hän näytti lähes jokaisen poimimansa sienen minulle, ja kysyi ”mikä sieni tämä on”. Kun olin jo ties monennenko kerran sanonut, että ”paskasieni, heitä se pois”, totesi vaimoni: ”se paskasieni taitaa olla yleisin sieni”!
Tuonne Sipoonkorpeen mennessäni ajelin sen alueen halki, jota Helsinki itselleen havittelee ja toivottavasti saa. Mitä upeinta maalaismaisemaa, hyvin harvassa olevine taloineen ja viljelyksineen. No, onhan siellä rannikolla muutama uudempi asutuskeskuskin, Vesterskog kai suurin, mutta enimmäkseen se haluttu alue on viljelysaluetta tai ”joutomaata”, pohjoisosaltaan jo sitä Sipoon korpea, josta suurin osa kyllä jäisi Sipoolle. Ja eteläreunaltaanhan alue on kaunista saaristoa, josta tulisi varmaan se varsinainen ”kultahammasrannikko”, jonka rinnalla joku Espoon Westend jäisi toiseksi!
Sipoo saa syyttää vain itseään, kun on pitänyt tuollaista, aivan pääkaupungin kyljessä sijaitsevaa aluetta lähes autiona. Ei siis ole suostunut kaavoittamaan pelosta, että Sipoon kielisuhteet järkkyisivät pahasti, jos ja kun sinne enemmistöltään suomenkielinen väestö tulisi. Nyt silla laajalla alueella asunee enintään pari tuhatta ihmistä. Hyvin sinne 50 000 lisää mahtuisi, eikä tosiaankaan tulisi vielä ahdastakaan; ihan pientalovaltaisesti se voitaisiin kaavoittaa. Ja niinhän Helsinki aikoo tehdä, jos ja kun alueen saa.
Missään nimessä en ole vastaan ruotsin kielen asemaa massamme, enkä puhu pakkoruotsista, koska mielestäni kaksikielisyytemme on rikkaus, jota tulee vaalia. Mutta joku raja pitää olla silläkin, miten pitkälle siinä voidaan mennä. Sipoossa on jo nyt suomenkielinen enemmistö, mutta RKP on ollut siellä käytännössä lähes yksinvallassa. Ja seurauksena on ollut, että: maan kenties parhaalla paikalla sijaitseva maalaiskunta on itse asiassa melkoinen takapajula. Ei ihme, että monet sipoolaiset suomenkieliset toivovat alueliitoksen toteutumista. Näin ainakin kertoo ystäväperhe, joka asuu ”liitosuhan” alla olevassa Karhusaaressa.
Luulisi ainakin noiden maanomistajien olevan liitoshankkeen kannalla, sillä hehän siinä miljoonapotit korjaisivat, kun heidän maansa kaavoitettaisiin asuntotonteiksi. Olisiko niin, että tietty puolue ei ajattele niinkään kannattajiensa etua kuin omaa etuaan?
Minä kyllä uskon hankkeen toteutuvan, kun ainakin kaksi suurta hallituspuoluettamme ja muu valtiovalta on jo ilmaissut tukensa sille. Sipoolle ei meinannut kelvata kuntaministerin esittämä selvitysmies, eläkkeellä oleva Lohjan kaupunginjohtaja Pekka Myllyniemi, mutta hallitus käveli Sipoon johtajien yli ja vahvisti Myllyniemen nimityksen. Se mielestäni vahvasti ennakoi tulevaa ratkaisua.
Viime viikolla kävin jo toisen kerran vanhoilla sienimaillani Nuuksiossa, Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin kuntien pohjoisalueille ulottuvassa Etelä-Suomen laajimmassa erämaassa, n. 30 km. kotoani länteen. Aivan tyhjän korin kanssa jouduin palaamaan n. 8 km:n lenkiltäni, jolta aina olen helposti napannut kaksi täyttä koria hyviä sieniä.
Eilen lähdin jo aamusta Sipoon korpeen, n. 20 km. kotoani itään. Se ei ole läheskään Nuuksion suuruinen alue, mutta useita tuhansia hehtaareja kuitenkin, ja aina sieltäkin olen hyvin sieniä saanut. Ajelin Vanhaa Porvoontietä Östersundomiin ja siitä moottoritien alitse pohjoiseen Hindsbytä kohti ja parkkeerasin Helgträsk-järven kohdalle tien poskeen. Siitä sitten tein melkoisen lenkin Fiskträskin suuntaan ja sitten vielä Bisajärvenkin suuntaan, mutta korpi oli sienistä aivan tyhjä. Ei ensimmäistäkään syötäväksi kelpaavaa sientä!
Pitäisi kai mennä Salpausselän pohjoispuolelle, ennen kuin sieniä alkaisi jonkin verran löytyä. Nastolassa asuva veljeni kertoo saaneensa niitä melko mukavasti sieltä ja mökkimaisemistaan Päijänteen rannoilta.
No, ei se mitään. Ajelin sitten Sipoosta kotiin Hakaniemen torin kautta ja ostin torilta 3 litraa Pielisen saarista poimittua ja Nurmeksen Kalan täällä myymää hyvää puolukkaa hintaan 10 euroa. Viiden kilon laatikon ostamalla olisin saanut puolukat vielä edullisemmin, mutta en minä niitä niin paljoa tarvitse, kun on jo hillona ja pakastettuna mustikkaa ja herukoita ja omenoitakin runsaasti hillottuna. Hilloksi suurimman osan noista puolukoistakin keitin, mutta tänään tein myös puolukkapiirakan, kaupasta ostamaani muropohjaan tietysti. Ja hyvää tuli!
Olin varsin avuton ruoanlaittaja vielä kolmisen vuotta sitten, mutta syöpäsairas viisas vaimoni patisti minut Helsingin työväen opiston kokkikursseille, kun tiesi lähestyvän loppunsa, joka sitten lokakuussa 2004 tuli. Tuo kurssi kai antoi jonkin verran itseluottamusta asiassa, ja niinpä olen pääsääntöisesti itse ateriani valmistanut jo pari vuotta, ja leipomistakin hieman opetellut. Itse asiassa olen ruvennut pitämään ennen niin vastenmielisestä kokkaamisesta.
Sienien kerääminen, perkaaminen ja säilöntä (suolaaminen, kuivaaminen kuivurilla ja pakastaminen) olivat minun reviiriäni jo avioliittonikin aikana. Vaimoni niistä kyllä ruokaa laittoi. Minä syntyjäni itäsuomalaisena opin tuntemaan ja keräämään paljon sieniä jo lapsena, mutta länsirannikolta syntyisin ollut vaimoni ei oikein koskaan siinä taidossa varmaksi kehittynyt. Joskus alkuaikoinamme yhdessä sienessä ollessamme hän näytti lähes jokaisen poimimansa sienen minulle, ja kysyi ”mikä sieni tämä on”. Kun olin jo ties monennenko kerran sanonut, että ”paskasieni, heitä se pois”, totesi vaimoni: ”se paskasieni taitaa olla yleisin sieni”!
Tuonne Sipoonkorpeen mennessäni ajelin sen alueen halki, jota Helsinki itselleen havittelee ja toivottavasti saa. Mitä upeinta maalaismaisemaa, hyvin harvassa olevine taloineen ja viljelyksineen. No, onhan siellä rannikolla muutama uudempi asutuskeskuskin, Vesterskog kai suurin, mutta enimmäkseen se haluttu alue on viljelysaluetta tai ”joutomaata”, pohjoisosaltaan jo sitä Sipoon korpea, josta suurin osa kyllä jäisi Sipoolle. Ja eteläreunaltaanhan alue on kaunista saaristoa, josta tulisi varmaan se varsinainen ”kultahammasrannikko”, jonka rinnalla joku Espoon Westend jäisi toiseksi!
Sipoo saa syyttää vain itseään, kun on pitänyt tuollaista, aivan pääkaupungin kyljessä sijaitsevaa aluetta lähes autiona. Ei siis ole suostunut kaavoittamaan pelosta, että Sipoon kielisuhteet järkkyisivät pahasti, jos ja kun sinne enemmistöltään suomenkielinen väestö tulisi. Nyt silla laajalla alueella asunee enintään pari tuhatta ihmistä. Hyvin sinne 50 000 lisää mahtuisi, eikä tosiaankaan tulisi vielä ahdastakaan; ihan pientalovaltaisesti se voitaisiin kaavoittaa. Ja niinhän Helsinki aikoo tehdä, jos ja kun alueen saa.
Missään nimessä en ole vastaan ruotsin kielen asemaa massamme, enkä puhu pakkoruotsista, koska mielestäni kaksikielisyytemme on rikkaus, jota tulee vaalia. Mutta joku raja pitää olla silläkin, miten pitkälle siinä voidaan mennä. Sipoossa on jo nyt suomenkielinen enemmistö, mutta RKP on ollut siellä käytännössä lähes yksinvallassa. Ja seurauksena on ollut, että: maan kenties parhaalla paikalla sijaitseva maalaiskunta on itse asiassa melkoinen takapajula. Ei ihme, että monet sipoolaiset suomenkieliset toivovat alueliitoksen toteutumista. Näin ainakin kertoo ystäväperhe, joka asuu ”liitosuhan” alla olevassa Karhusaaressa.
Luulisi ainakin noiden maanomistajien olevan liitoshankkeen kannalla, sillä hehän siinä miljoonapotit korjaisivat, kun heidän maansa kaavoitettaisiin asuntotonteiksi. Olisiko niin, että tietty puolue ei ajattele niinkään kannattajiensa etua kuin omaa etuaan?
Minä kyllä uskon hankkeen toteutuvan, kun ainakin kaksi suurta hallituspuoluettamme ja muu valtiovalta on jo ilmaissut tukensa sille. Sipoolle ei meinannut kelvata kuntaministerin esittämä selvitysmies, eläkkeellä oleva Lohjan kaupunginjohtaja Pekka Myllyniemi, mutta hallitus käveli Sipoon johtajien yli ja vahvisti Myllyniemen nimityksen. Se mielestäni vahvasti ennakoi tulevaa ratkaisua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siellähän Sinun ja Minun mielipiteeni on punnittavana.
Meidän yhteisellä päätöksellähän asia saatiin päiväjärjestykseen.
Onnea meille, että voidaan vielä tehdä päätöksiä.
En tiedä olleeni mukana asiaan vaikuttamassa edes alemmalla tasolla saati päättämässä siitä hallituksessa! Mutta hyvä niin, jos olen ollut; ilmankos se tuossa asiassa niin viisaan kannan ottikin!
Mutta antaisitkohan jäädä allaolevan linkin, joka johtaa eräällä toisella saitilla olevaan esitykseeni; uskoisin sen kiinnostavan myös täällä joitakin, jotka tuskin kuitenkaan osaavat hakeutua kyseiselle saitille:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001339&posting=22000000019942089
Siinähän tuo puolestani saa olla.
Kirjoittelemisiin