Mahtava peli on hansfree.
En puhunut mitään, mutta seurasin vierestä vaimon hansfree laitteen ensikäyttöä, on se äkkinäisellä mahtava peli.
Puhelimelle ei tahtonut löytyä sopivaa paikkaa, muualta, kuin penkinvälikonsolista, kojelaudalla se seilasi ajotilanteitten mukaan,
riippuen mihin suuntaan oltiin kääntymässä.
Kuulokenappi ei pysynyt korvassa, välillä yritti
tunkea mikrofoonia korvaan.
Johdot sekaantui takinnappeihin ja käsijarruun.
Tuosta sekamelskasta ei puuttunut enään kuin että
siihen olisi tullut puhelu, niin olisin hypännyt kyytistä.
Voidaan kuvitella jos siinä olisi vielä pieni lapsi nykkimässä piuhasta, niin ajokeskittyminen olisi sitten ihan eriluokkaa, kuin ennen
mokomaakin hansfreetä.
Tuon tarkoitus lienee vapauttaa kädet puhelimesta ja siihen liittyvistä laitteista, mutta toisin kävi.
On markkinavoimat menekkituotteen kehittäneet ja sitä on meidän pakko käyttää.
Hallituksen edustajat mainitsikin joistain hätäisesti ja kiireellä
tehdyistä lakipäätöksistä, tämä on sellainen.
Lähitulevaisuudessa saamme varmaan lukea uutisista, kuinka kännykän käyttäjä
on hirttäytynyt hansfree piuhoihin.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olipa hyvä kommentti. Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Ei paranna turvallisuutta tippaakaan. Pikemminkin päin vastoin. Koskahan autostereoita pitää kuunnellaan kuulokkeilla?
Mitenkään tuohon turvallisuuteen kantaa ottamatta haluaisin kommentoida, että laissa kyllä käsketään käyttämään hf:ää muttei leikkimään millään johdoilla. Se on oma vika jos ei osta kunnon laitteita (siis jos siellä autossa pitää luurin kanssa räplätä). Ei pidä lähteä soitellen sotaan!
Kaikessa on aina jonkinasteista alkukankeutta.
Kun noin on menny hankalaksi,taitaa olla jo varsin vahvasta muutosvastarinnasta myös kyse.
Puhelin voi olla taskussa ja hf-johdon saa kyllä kulkemaan niin ettei se häiritse millään tavoin.
sen kännyn voi aina työntää vaikka takin taskuun (jolloin piuhat ei sekaannu vaihdekeppiin ym.) ja hommata kunnon korvakuuloke-mikki yhdistelmän eikä mitään nappikuuloketta, harva muuten saa sitä nappia pysymäänkään korvassa ja on kuulemma epämukavakin.
vain omaa tyhmyyttä mikäli ei osaa sijoittaa kännyä, se kun ei tosiaan siellä takin taskussa paljoa paina eikä tilaa vie ja kun hommaa kunnon kuuloke-mikki yhdistelmän niin eipä koko systeemiä huomaakaan.
eli oikeassa olet, muutosvastarintaa varmaankin. koskahan muuten alkavat kapinoimaan pyöräilykypärä ja heijastin pakkoa? niiden tiedetään parantavan turvallisuutta mutta olisi silti hauska tietää mitä ihmiset siihen suhtautuvat. eivät noi eduskunta ja hallitus aina päättömiä lakeja tee, kyllä noissa hf-, heijastin- ja kypäräpakoissa kuten muissakin pakoissa on todellakin ajateltu liikenneturvallisuutta, meidän kaikkien omaksi parhaaksi.
näistä Hf:n ihailijoista ja puolustajista on käyttänyt ko.laitetta ennen kuin se tuli pakolliseksi? Kyllähän puhelut voi vastaanottaa, mutta soitto ei onnistu vaikka olisi millaista puheohjausta. Miksiköhän tämä "kylmä" luuri sitten on hyväksytty? Mutta kyllähän eduskunta ajattelee meidän kaikkien parasta......
Eihän ole tarkoituskaan että sä soitat sillä ajon aikana vaan että voit vastata jos joku soittaa sulle, sen kylmän luurin salliminen tosin on vähän outo juttu. Se että sä näpräät kännykkää ajon aikana vie huomion liikenteestä ja osittain myös ohjauksen koska jos sulla on vaan toinen käsi vapaana, sillä kääntelet rattia ja hoitelet muita hallintalaitteita niin kässäät kai miks on hf-pakko. Koittakaa nyt vaan sopeutua tuohon lakiin, kun tarpeeks on ns.pöly ja möly laskeutunut niin ette enää oo moksiskaan koko laitteesta ja suhtaudutte siihen kuin mihin tahansa vempaimeen, vaikkapa jääkaappiin. Tää on tosiaankin muutosvastarintaa, yhtään todellista syytä ei ole vielä esitetty miks se laki on huono. Taitaa vaan olla kysymys siitä että koska se on laki niin sitä pitää periaatteesta vastustaa. No...on paljon tyhmempiä lakeja joita todella olisi SYYTÄ vastustaa mutta eipähän soraääniä vaan kuulu. Miksi???
Ukke on hyvä vaan ja hankkii vaimolleen kunnon laitteet ja myös opastaa käytössä, ei tarvi sit peljätä oman/vaimon/lasten/ulkopuolisten hengen puolesta ja ennenkaikkea tulee autoilun ja puhumisen yhdistäminen mielekkääksi.
En minä ainakaan aijo käyttää hf:ä kun puhelimesta löytyy kovaääninen niin ei tarvitse pitää kännykkää edes korvalla.