HOMOSEKSUAALISUUS

Lapsi on kuitenkin lapsi, sinä olet itse hänet synnyttänyt(jos äiti olet) olet hänet kasvattanut, olet ollut tukena, rakastat häntä. Ei hän siitä mihkään muutu jos vaan sattuu samasta sukupuolesta pitämään. Minä olisin lapseni tukena, olis sitten mikä tahansa tai homoseksuaalinen tai hetero, kunhan lapseni olisi onnellinen. Oma lapseni ei siis vielä ole homoseksuaalinen koska ovat vasta pikkulapsia, mutta kokemusta on

..että olin onnellinen hänen puolestaan koska olivat korviaan myöten rakastuneita.

Tiesin heidän suhteensa "laadusta" jo ennen kun lapseni kertoi, odotin vaan koska on itse valmis kertomaan.

Lapseni onni on tärkeintä, niin simppeliä se on.

häntä niin kuin ennenkin. Tärkeintähän on, että lapseni on onnellinen. Salailu ei ole kenellekkään hyväksi.

on lesbo tytär jota hän rakastaa.

Ja tällä tyttärellä on pieni poika jota hän rakastaa. Tulipa pojasta homo taikka hetero :)

mun isosiko on lesbo ollu avoimesti jo vuosii ja asusunu/seurustellu naisen kans.isä ei koskaan pystyn hyväksyy asiaa eikä halunnu olla sen jälkeen missään tekemisissä kun kuuli asiasta.
isäpuoli on hyväksyny asian ilman mitän ongelmii ja äippäki hyväksyy nykyään.alussa se kyll oli äipälle helvetin kova pala ja vähäks aikaa meni välitkin poikki sen takii,mut sitten äipää alko miettii et onko sillä oikeestaan mitää merkitystä kumpaa sukupuolta hänen tytön kumppani on jos tyttö vaan on onnellinen ja et hänen tyttöhän se on kaikest huolimatta.nykyään äippä on sujut asian kans.pystyy kertoman muille asiast ilman että välittää mitä muut asiasta ajattelee ja tyttönsä naisystävänkin kans on hyvissä väleissä nykyään.

mäkin hyväksyn asian ja jos mulla joskus on omia lapsia joista joku on homo/lesbo/bi niin mä hyväksyn kyll asian ja olen ylpeä lapsistani on ne sitten heteroita tai jotain muita.

Jos lapseni olisivat ja uskaltaisivat joskus kertoa olevansa homoja, se olisi itselleni kunnianosoitus luottamuksesta ja onnistuneesta kasvatuksesta. Varsinkin kun ottaa huomioon, miten maailma ja tämä ahdasmielinen yhteiskunta suhtautuu kaikkeen vähänkin erilaiseen. Olen pienestä pitäen korostanut pojilleni (8 ja 4v) että äidille voi aina kertoa kaiken ilman että koskaan tuomitsisin tai tarvitsisi pelätä miten reagoin. Ainoa asia, mitä ei saa tehdä, on tehdä toisille pahaa ja olla itsekäs. Samoin yritän viestiä, että koti on aina avoinna. Joku ihminen pitää olla, jolle voi uskoa kaiken. Ja jos ei oma äiti, niin kuka sitten silloin varsinkin kun murrosikä pahimmillaan ja kaikki uutta ja pelottavaa.