Jenni ulos

Näyttää pahasti siltä, että porukka kannattaa kaikkein pahinta kieroilijaa eli Jenniä. Sehän on alusta asti pitänyt omaa lahkoaan, joiden jäsenet palvelee sitä orjallisesti. Jenni sulkee korvansa ja silmänsä kaikelta, mikä uhmaa sen hegemoniaa tai edes mielipidettä. Kova peluri ja suuren luokan kieroilijahan se selvästi on. Kylmä ja tarkasti laskeva ihminen, joka on tietoisesti ottanut johtajan paikan. Samaan aikaan koko porukan henki on repeillyt täydellisesti. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että ihmiset pitää sitä jotenkin erikoisena. Tyhmä, kapeakatseinen, pelaava, tuomitseva, suvaitsematon ja ylimielinen ihminen, joka ainakin minulla ärsyttää ihan hemmetisti.
3230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

inhoavat. Vahvista itseäsi raukka.

Äänestä

...ja todelliset puolet ihmisestä tulee esiin. jenni on tehnyt tosiaan järjestelmällistä vallan hallintaa, kukapa muu tuohon pystyy vaikuttamaan, kuin äänestäjät. Muut asukkaat tulevat vaan kärsimään jatkossa jennin käytöksestä

Äänestä
  • Muut talossa pelkäävät Jenniä,eivätkä siksi uskalla sanoa omia mielipiteitään vapaasti tai nousta häntä vastaan. Jennin kostoa ja vihaa ei varmaan kukaan kestä...Sorella yritti kertoa Jennille mielipiteensä, mutta se teilattiin heti, eikä kukaan uskaltanut puolustaa Sorellaa vaikka varmasti oikeesti olivat asiassa Sorellan puolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jalpertti kirjoitti:

Näyttää pahasti siltä, että porukka kannattaa kaikkein pahinta kieroilijaa eli Jenniä. Sehän on alusta asti pitänyt omaa lahkoaan, joiden jäsenet palvelee sitä orjallisesti. Jenni sulkee korvansa ja silmänsä kaikelta, mikä uhmaa sen hegemoniaa tai edes mielipidettä. Kova peluri ja suuren luokan kieroilijahan se selvästi on. Kylmä ja tarkasti laskeva ihminen, joka on tietoisesti ottanut johtajan paikan. Samaan aikaan koko porukan henki on repeillyt täydellisesti. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että ihmiset pitää sitä jotenkin erikoisena. Tyhmä, kapeakatseinen, pelaava, tuomitseva, suvaitsematon ja ylimielinen ihminen, joka ainakin minulla ärsyttää ihan hemmetisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu