Mika puhui ulkoa lauseet

Muistelkaas miten Mika tuli muille ilmoittamaan, että lähtee. Kaikki meni sovitulla tavalla sopimuksen mukaan! Muut odottavat sohvalla, Mika lähtee lukitun oven takaa makuuhuoneesta ja marssii päättäväisesti kuin teatterin lavalla muiden eteen ja takoo sanoja niin että kukaan ei ehdi mitään sanoa väliin ettei tule tilannetta, että mika joutuisi vastaamaan jolloin lauseet ei olisi enää BB:n ohjeiden mukaisia! Mikalle oli luettu ja opetettu ulkoa kaikki lauseet! Itsekin ihmettelin miten joku tulee noin huoneesta ja tykittää lauseita tahtiin jossa muille ei jää aikaa miettiä mitään ennen seuraavia lauseita!

Normaalisti ja itsenäisesti puhuessaan Mika olisi tunteillut joukkoon, että tosi paska juttu ja tää on saissee, jne.

BB:n piti ulkoaopettaa koko näytelmä mikalle, eli osa BB:stä on nyt todistettavasti näytelmää.

Myös Sorellan käyminen Espoon Kilossa poliisilaitoksella kesken talossaolon, on vähintäänkin kyseenalaista, kun katsojille ei ole tiedotettu asiasta mitään. Epäilen etteikö hän asemalla olisi nähnyt yhtään Iltislööppiä millään pöydällä taikka kuullut keltään ohikulkijalta yhtään mitään mistään?
3677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sheriffi luulee ettei ihmiset huomaa että sopimus / sopimusakko sulkee kilpailijoiden suut.

Viimeksi tämän aiheinen viesti oli all1 10min. kunnes poistettiin.

Otetaan nyt aikaa.

Äänestä
  • kun kaikista asoista ei saa mielipidettään ilmaista...
    Valittakaa siitä että saadaan kunnollinen sefu tänne!

    Äänestä

ja esim tuossa suomi24 etusivullakin se Mikan kuvan alla oleva juttu vaikuttaa aivan siltä kun sille olis vuorosanat annettu ettei kukaan sysäisi syitä tuotantotiimin niskaan ja ettei rahastus kärsisi tästä...
Mika muka heti ensimmäisenä sanoi näin: "Mielestäni Big Brother joutui tekemään vaikean päätöksen. He ajattelivat tässä asiassa minun parastani" Mitään muuta ei sitten kommentoitukkaan...
En usko että nuo ovat Mikan ajatuksia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BBpakotti kirjoitti:

Muistelkaas miten Mika tuli muille ilmoittamaan, että lähtee. Kaikki meni sovitulla tavalla sopimuksen mukaan! Muut odottavat sohvalla, Mika lähtee lukitun oven takaa makuuhuoneesta ja marssii päättäväisesti kuin teatterin lavalla muiden eteen ja takoo sanoja niin että kukaan ei ehdi mitään sanoa väliin ettei tule tilannetta, että mika joutuisi vastaamaan jolloin lauseet ei olisi enää BB:n ohjeiden mukaisia! Mikalle oli luettu ja opetettu ulkoa kaikki lauseet! Itsekin ihmettelin miten joku tulee noin huoneesta ja tykittää lauseita tahtiin jossa muille ei jää aikaa miettiä mitään ennen seuraavia lauseita!

Normaalisti ja itsenäisesti puhuessaan Mika olisi tunteillut joukkoon, että tosi paska juttu ja tää on saissee, jne.

BB:n piti ulkoaopettaa koko näytelmä mikalle, eli osa BB:stä on nyt todistettavasti näytelmää.

Myös Sorellan käyminen Espoon Kilossa poliisilaitoksella kesken talossaolon, on vähintäänkin kyseenalaista, kun katsojille ei ole tiedotettu asiasta mitään. Epäilen etteikö hän asemalla olisi nähnyt yhtään Iltislööppiä millään pöydällä taikka kuullut keltään ohikulkijalta yhtään mitään mistään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu