Veriryhmät

Kertokaa mulle mikä juttu se on, että tietyt veriryhmät ei voi saada lapsia keskenään? Siis miksi ei voi saada? Kuulin tästä vasta ensimmäistä kertaa elämäni aikana ja olen sentään jo 25v.
3681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se on joko sinun tai kertojan väärinkäsitys.

Jos äiti on Rh negatiivinen ja isä Rh positiivinen, alkaa äidin elimistö muodostaa vasta-aineita Rh positiivisen sikiön verisoluja vastaan. Ensimmäisen raskauden kohdalla tästä ei yleensä ole haittaa, mutta jo seuraavien raskauksien kohdalla voi olla. Siksi äiti synnytyksen jälkeen suojataan rokotuksella, jotta tätä vasta-ainemuodostusta ei tulisi. Jos sikiö on Rh negatiivinen, ei riskiä ole.

Joskus tosi harvoin tämä vasta-ainereaktio on niin voimakas, että se aiheuttaa vaaran jo raskauden aikana sikiölle. Mutta ei ole olemassa mitään yleistä estettä eri veriryhmätyyppisten vanhempien lastensaamiselle.

Äänestä

Telkassa ja radiossa on kuulema tullut juttua että AB-veriryhmän omaava ja O-veriryhmän omaava eivät voi saada yhteistä lasta. En itse katsonut ohjelmaa vaan kuulin siitä joten valitettavasti en osaa kertoa tarkemmin :(

Äänestä
  • juu minun isäni AB ja äiti O, ja sisaruksiakin löytyy ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salla kirjoitti:

Kertokaa mulle mikä juttu se on, että tietyt veriryhmät ei voi saada lapsia keskenään? Siis miksi ei voi saada? Kuulin tästä vasta ensimmäistä kertaa elämäni aikana ja olen sentään jo 25v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu