vaikeasti oireilevan ADHD-lapsensa huostaanottoa.
Sitä ennen perheelle oli tarjottu (ja niitä käytetty) varmaankin kaikki avohuollon tukitoimet lastensuojelun kustantama lääkitys.
Ehkä joskus kannattaa ajatella myös muita lapsiaan ja itseään?
Sitä ennen perheelle oli tarjottu (ja niitä käytetty) varmaankin kaikki avohuollon tukitoimet lastensuojelun kustantama lääkitys.
Ehkä joskus kannattaa ajatella myös muita lapsiaan ja itseään?
Vastaukset 12
Vanhimmat
että RIITTÄVIÄ avohuollon tukia on harvan kohdalla saatavana. Ja siksi näitä tapauksia onkin, että vanhemmat itse joutuvat lopulta pyytämään vaikean lapsen sijoitusta, koska voimat eivät kerta kaikkiaan riitä joka paikkaan.
Siksi sekä psykiatrian että neurologian AVOhoitoa ja kuntoutusta olisi kehitettävä julkisella puolella, koska se on aivan riittämätöntä nykyisellään. Eikä koulukaan tule läheskään joka paikassa riittävästi vastaan.
uskoa, että vaikka kaikki tuet olisi saatu, on lapsi yksinkertaisesti niin sairas, ettei häntä voida pitää kotona? Näköjään. Miksi inttää? Jos koko perheen arki on yhtä tuskaa ja vaarallisia tilanteita, sisarusten kehitys vaarantuu ym. niin silloinhan sairas lapsi on, kaikesta tuesta huolimatta, parempi sijoittaa muualle.
kuntoutuksella ja tuella hän ei voisi jatkaa elämää kotona. Mutta nimenomaan se kuntoutus on nykyisin monesti se puuttuva linkki näissä asioissa.
Ja jos lapsi on niin sairas, että ei voi pitää kotona, niin mitä ihmettä toiseen perheeseen siirtäminen auttaa hänen asiaansa? Riittävällä kuntoutuksella ja esim. kouluelämän tuella monet vaikeasti oireilevat pystyvät kasvamaan itsenäiseen elämään ja ammattiin.
rahasammoksi sijaisperheeseen ole lapsen edun mukainen ratkaisu silloin, jos maailmalla on esimerkkejä hänen auttamisestaan muilla keinoin.
Pelkkä huostaanotto tuollaisessa tapauksessa ei ole nimenomaan lapsen edun mukaista. Ei tämä ole inttämistä, vaan lapsen edun ja oikeuksien ajamista. Vai pitäisikö meidän tänäänkin elää 1900-luvun alun mallien mukaan, jolloin älykkäät, oikean avun saavat Tourette-ihmiset kytkettiin mielisairaaloissa kahleisiin pelkästään pakkoliikkeidensä takia. Ja nyt tiedetään - yllätys yllätys - että oikealla avulla ja kuntoutuksella pakkoliikkeetkin vähenevät ja he kuntoutuvat täysin itsenäiseen elämään.
ADHD:ta hoidetaan, kun lääkitys, koulunkäyntiavustaja pienluokassa, kesäleirit, tukiperheet ym. on kaikki kokeiltu ja lapsi oireilee pahasti silti (väkivaltaa sisaruksia kohtaan, tavaroiden jatkuvaa rikkomista ym.)???
Mitä muita keinoja vielä on? Kerro ihmeessä.
apua Suomessakin. Jälleen kerran sanon:
Lasten ja nuorten terveydenhuolto on saatava ajanmukaiselle tasolle, mitä se ei Suomessa tällä hetkellä ole.
Jos lapsella ei ole neurologista diagnoosia, vaan hänen ongelmansa ovat pelkästään psykiatrian puolella, silloinkin hänellä on oikeus hoitoon ja apuun ilman huostaanottoa. Jos vanhemmat ovat tehneet virheitä kasvatuksessa, on perheterapia paljon oikeampi vaihtoehto kuin lapsen vanhemmista erottaminen.
Nimenomaan silloin kun muita syitä h-ottoharkinnalle ei ole kuin lapsen sairaus, eivätkä vanhemmat vastusta lapsen hoitoa. Lapsille hoitoa eikä huostaanottoa!
Huostaanottopakko voi tulee kyseeseen vain tieni-ikäisen kohdalla, jos hän on syyllistynyt rikoksiin tai käyttää päihteitä, siis elämä lähtenyt väärille urille. Vaikka vanhemmat olisivat tehneet kasvatustyön miten hyvin tahansa, myöhemmässä teini-iässä voi tulla ongelmia ja lapsi on jo niin iso, että vanhempien pakkotoimet eivät enää ole mahdollisia. Silloin h-otto voi olla ainoa tapa auttaa nuoren elämä oikeille raiteilleen.
ihan kaikesta sydämestäni. Ymmärrän, että ratkaisu ei todellakaan ole ollut helppo.
Mutta miten lapsen tilanne voi helpottua toisessa perheessä? Miten sijaisvanhemmat jaksavat toisten lasten lisäksi häntä yhtään sen paremmin kuin omatkaan vanhemmat? Saatika, että voisivat autta jotenkin.
Olisiko perustettava vaikeimpien adhd-lasten auttamiseen tarkoitettuja perhekoteja tai sijaisvanhemmilta vaadittava tietty koulutus heidän auttamisekseen. Silloin aikuiset tekisivät koulutusta vastaavaa työtä ja voisivat myös vaatia koulutusta vastaavaa palkkaa työstään. Nykyisessä systeemissä ei ole mitään järkeä lasten kannalta - ja tuskin vanhempienkaan.
oirehtivaa lasta ei voi kotona pitää muiden sisarustensa turvallisuuden vuoksi, sijoituspaikoissa on myös muita lapsia, älä unohda sitä.
Tavalliseen sijaisperheeseenkö voitaisiin lapsi sijoittaa ja vaarantamaan muita sijoitettuja... Sitäkö ajat takaa?
Vai rahaa ja sitä oikeata tukea, joka sijareilla on oikeus saada?
ettei lapsi pysty olemaan ja selviytymään kotioloissaan ja perheessään,
eikö lapsen terveyttä ja terveyden tilaa hoideta silloin väärin?
(Pitäisikö lapsi siirtää "mielisairaalaan" hoidettavaksi vai mistä ajatusmaailmasta on kyse?)
Ei lapsen terveyden tila ja hänen olonsa huostaanotettuna ja sijoitetuksessa
esimerkiksi toiseen perheeseen muuksi muutu!
Eikö kirjoittamassasi tapauksessa ole kyse suomalaisen terveyden huollon
huonosti ja epäoikeudenmukaisesti hoitamasta,
sairaan lapsen todella vääränlaisesta ja virheellisestä hoidosta?
Väärät lääkkeet, riittämätön terapia?
Onko lasta hoitava ja hänen terveyden tilaansa seuraava lääkäri juuri tämän
sairauden alan lääkäri,
jos lapsi ei ole saanut riittävää ja tehokasta apua sairauteensa?
Voiko ADHD -lapsi olla sairautensa ja oireidensa kanssa ns. "toivoton tapaus"
eli hänelle ei löydy sopivaa
lääkitystä ja kuntoutusta
eikä apu- ja tuki muotoja jokapäiväiseen elämäänsä?
olisi oikeutta h-ottaa ihan vain sairauden perusteella. EI mitään perhekoteja, vaan jos lapsi ei todella voi kuntoutuksen/lääkityksen/terapiankaan jälkeen olla kotona, on jokin hoitolaitos OIKEA ratkaisu. Kyllähän sekin voi olla perheenomainen, mutta miksi hiivatissa tarvittaisiin huostaanotto?!
on hieno asia ja yleensä ne ovat pitkiä prosesseja. Ne eivät tapahdu vuodessa saatika neljä päivän aikana. Joskus voi jopa tulla takapakkia. Ja eikö tässä nyt kuunnella bio äitiä?
oppilaan kohdalla, koska niin As- kuin ad/hd-lapsillakin yhteisten piirteiden lisäksi jokaisen kohdalla ovat tietyt ongelmat korostetummin esillä ja jonkun toisen lapsen pääasiallinen vaikeus on toisella peitetympi tai ei aiheuta tuen tarvetta kouluelämässä jollain toisella. Lisäksi kuulema harvoin on kenelläkään puhtaaksi esim. ad/hd, vaan mukana voi olla lisäominaisuuksia vaikkapa add:stä tai Tourettesta.
Koulua ajatellen on huomattava sellainenkin seikka, että kaikilla ihmisillä keskittymiskyky vaihtelee, mutta näillä lapsilla se voi olla erityisen aaltoileva, joillakin jyrkästikin. Lapsen omaa 'aaltoliikettä' voi yrittää seurata ja tietysti ihanne olisi, että huonoina päivinä hän voisi kerrata jo osaamaansa ja yritys oppia uutta jäisi silloin vähemmälle. Monesti nämä lapset ovat kouluikään mennessä saaneet ymmärtämättömältä ympäristöltä jo niin paljon negatiivista palautetta käytöksestään, että heidän itsetuntonsa voi olla hyvinkin huono. Siksi on musertavaa pakottaa lasta oppimaan silloin kun hän ei siihen syystä tai toisesta kykene.
Englannissa on saatu hyviä tuloksia Asperger-lasten suhteen niin, että diagnoosin varmistuttua sekä koulun henkilökuntaa että lapsen vanhempia neuvotaan/opetetaan/kurssitetaan parhaasta tavasta auttaa lasta. Lapsen kanssa tekemisissä olevien aikuisten on tiedettävä ja ymmärrettävä lapsen ongelmat, osattava nähdä tilanteet lapsen kannalta. Yksi hyvä lähtökohta on lapsen parhaiten tuntevien henkilöiden, kuten lapsen tutkinut lääkäri/terapeutti, opettaja ja vanhempi yhteistyössä tekemä kartoitus lapsen heikkouksista ja vahvuuksista oppimisen ja kaveriongelmien suhteen.
On mahdollista, että tarvitaan koulunkäyntiavustajaa ja tietysti myös hän tarvitsee kaiken annettavissa olevan tiedon lapsen tavasta kokea ympäristöään. Monen lapsen kohdalla olisi tärkeää saada myös välituntiavustaja varsinkin parin ensimmäisen kouluvuoden aikana, sillä varsinkin As-lapset ovat puolustuskyvyttömiä kiusaamista vastaan, eivätkä ad/hd-lapsienkaan sosiaaliset taidot ole huippuluokkaa. Avustajan voi kannustaa lasta sosiaalisuuteen ja olla tarvittaessa kiistatilanteiden puolueeton erotuomari.
Tony Attwood kirjoittaa kirjassaan Aspergerin oireyhtymä mm. seuraavasti: "Se ei ole olennaista, onko opettajalla kokemusta samanlaisista lapsista, koska jokainen As-lapsi on ainutlaatuinen ja opettaja käyttää eri keinoja eri lapsia varten. Voi kestää kuukausia oppia ymmärtämään lasta ja tulemaan toimeen hänen kanssaan, joten muutaman ensimmäisen viikon perusteella ei pidä yrittää päätellä, miten lapsi reagoi ja oppii loppuvuonna. -- Luokkahuoneen koko on tärkeää. Avoimia ja meluisia luokkahuoneitta kannattaa välttää. Lapsi pärjää hyvin hiljaisessa luokassa, jossa on hyvä järjestys ja jossa on tapana kannustaa eikä kritisoida. Tärkeä seikka on se, että opettajalla on käytettävissään käytännön tukea: koulunkäyntiavustaja ja käytännön neuvoja alan asiantuntijoilta. On myös tärkeää, että opettajalla on työtovereidensa ja koulun johdon henkinen ja käytännöllinen tuki takanaan. Erityisjärjestelyjä täytyy olla valmis tekemään esim. koetilanteissa. Jos opettaja ja lapsi sopivat hyvin yhteen, se näkyy luokan muiden lasten asenteissa. Jos opettaja tukee lasta, muut lapset vahvistavat sitä. Jos hän on kriittinen ja mieluiten haluaisi lapsen pois luokasta, muut lapset omaksuvat asenteen ja toimivat sen mukaisesti."
Vaikka kirjoitin enemmän Asperger-piirteiden valossa, antaa se kai kuitenkin jotain suuntaa sille, miten koulun pitäisi pystyä vastaamaan erityislasten tarpeisiin. Jotkut koulut tulevat vastaan halukkaammin ja joskus on tarpeen koulun vaihtaminen. Vanhemmat kuitenkin tietävät sen, miten esim. aistiyliherkkyys voi aiheuttaa lapselle valtavaa stressiä, tarkkaavaisuushäiriö huonommuuden tunnetta, sosiaaliset ongelmat omia paineitaan ja yleensä kaikki purkautuu satakertaisena koulun jälkeen vanhempiin.
Keskittymiseen voidaan vaikuttaa lääkityksellä, samoin masennukseen tai aggressiivisuuteen, jos sellaista on. Lääkekokeilut voivat olla rasittavia ja aikaa vieviä, mutta yleensä pahimpiin ongelmiin niistä löytyy jokin tuote, joka tuo helpotusta. Luin muuten vähän aikaa sitten jostain, että voimakas, äkillinen aggressiivisuus voi olla merkki piilevästä/alkavasta epileptisesta purkauksesta aivoissa, jonka perusteella on vaadittava lisätutkimuksia ja sen perusteella määrätään tietysti tietyn tyyppinen lääkitys.
Sen tiedän, että alle 10-vuotiaankin kohdalla on taitolaji suoriutua pahimmista lapsen turhautumisen raivokohtauksista. Eikä hankalia asioita silti saisi kokonaan haudata, vaan pitäisi pystyä työstämään ne jotenkin ovelasti vaikka toisessa yhteydessä niin, että lapsi voi olla vapaa 'tilillä ja tuomiolla olon' tunteesta. Stressin purkamiseen jokin liikuntamuoto olisi hyvä ja terveellinen tapa, meillä se on ollut uinti.
Parina ensimmäisenä vuonna tarvittiin tosi tiivistä yhteistyötä opettajan kanssa, koska lapsella ei ollut oikeaa diagnoosia ja suoraan sanottuna osa opetusvastuustakin jäi minulle kotiin. Se oli tietysti liikaa vaadittu, mutta vähitellen alkaa toivottavasti helpottaa.
Vanhempainyhdistyksiä toimii (en tiedä onko kaikkien tavoitettavissa eri puolilla maata) ja mielestäni vanhempien yhteistyöllä koulun suuntaan on suuri merkitys, niin väittävät ulkomailtakin.
Nettisivuilta, kirjallisuudesta ja Autismi-Aspergerliitosta saa varmaan lisää tietoa kysymyksiin, varmaan myös siihen, mitä kaikkein vaikeimmissa tilanteissa on tehtävä - tai onko jotain vielä tehtävissä, kun vaikutit niin luovuttaneelle.