Vaihdevuodet vai ei?

Kirjoittelin täällä parisen vuotta sitten, kun sain gynekologilta 41-vuotiaana tylyn diagnoosin: vaihdevuodet. FSH-arvo oli yli 50, munasarjat ja kohdun limakalvo ultralla katsottuna surkastuneet. Itsekin pysyin sormin kokeilemalla toteamaan, että emättimen limakalvot olivat ohuet, kuivat ja pelottavan hauraantuntuiset.

Kuukautiset olivat olleet epäsäännölliset jo yli 3 v ajan, mutta olin kuvitellut, että se johtuu vain stressaavasta elämäntilanteesta ja rankoista työoloista. Aikaisemminkin olin gynellä käynyt, mutta silloin elimet ollivat näyttäneet ihan toimivilta. Koska vaihdevuosioireet olivat vähäiset (vain lievää kuumaa aaltoilua pari kertaa viikossa) en vastoin gynekologini suositusta aloittanut hormonikorvaushoitoa, vaan jäin "katsomaan ja odottelemaan" mitä tuleman pitää. Kovasti hämmentynyt ja masentunut olin, koska pidin itseäni vielä nuorena naisena ja lapsetkin olivat jääneet tekemättä.

Seuraavana keväänä huomasin, että painoni alkoi väkisin nousta kilon viikossa, vaikka ruokailu-ja liikuntatottumukseni eivät olleet muuttuneet. Vaikka yritin rajoittaa syömistäni, paino nousi silti. Läskiä kertyi lähinnä lantionseudulle ja rinnat suurenivat. Alapäässä alkoi esiintyä limoittelua. Ajattelin itse, että jotain hormonaalista tämä on. Painonnousu pysähtyi onneksi 4 kiloon. 6 viikon kuluttua näistä muutoksista alkoivat kuukautiset - 13 kk tauaon jälkeen - ja ylimääräiset kilot hävisivät (painoindeksi 22). Aikamoinen ihme, eikö?

Kuukautiset tulivat 1-2 kk välein normaalin runsaina muistaakseni 4 kertaa ja jäivät taas 12 kk ajaksi pois. Taas tuli vaihdevuosikuumottelua, mutta ei häiritsevästi.

Tämän vuoden heinäkuussa paino alkoi taas väkisin nousta ja emätin limoitella. Lisäkiloja tuli onneksi vain 2, mutta elokuun alussa lihoin yhden viikon aikana peräti 3 kg ja olo oli kuin olisin ollut raskaana. Vatsa pyöreänä, rinnat arat ja pinkeät, mieliala heitteli ja olin todella ärtyisä ja itkuinen.

No alkavia kuukautisia nämä merkit taas enteilivät, kuten olin aavistellutkin. Kuukautiset tulivat elokuun loppupuolella (taukoa edellisiin siis 12 kk) ja eilen alkoivat toiset kuukautiset säännöllisinä. Painon kanssa on edelleen vaikeuksia, indeksi on normaalin ylärajoilla ja olo turvonnut, vaikka olen kovasti rajoittanut syömisiäni ja ankaran flunssan takia olin käytännössä mehupaastolla toista viikkoa, kun ei mikään maistunut.

Siis mitä ihmettä tämä oikein on? Kun olen lukenut muiden juttuja tällä palstalla niin tavallinen tarina on, että kuukautiset ovat vain jääneet kertalaakista pois ja vaihdevuosioireet alkaneet. Näin kävi myös omalle äidilleni noin 43-vuotiaana. Mitään perussairautta minulla eiole todettu, mikä olisi selittänyt kuukautisten varhaisen poisjäämisen.

Ja mikä on minun tapauksessani ehkäisyn tarve? Monista lehtijutuissa on väitetty, että jos yli 4-kymppiseltä naiselta on kuukautiset ovat olleet 6 kk poissa, niin ehkäisyä ei enää tarvita. Itse en kyllä tähän luottaisi, vaan tällä hetkellä vaikuttaisi, että olen hyvinkin hedelmällisessä tilassa.
44619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lakkaat vahtimasta painoasi, hylkäät kevyttuotteet ja teollisen ruoan, sekä koitat vähentää stressiä töissä.

Äänestä
  • vaihdoin sikanautajauhelihan paistijauhelihaan ja juuston vähärasvaiseen ja lihasta kuorin näkyvän rasvfan pois. Otan rasvat mielumin kasvis- ja kalarasvana kuin eläinrasvana.

    Äänestä

  • Jippii, viimeinkin joku kiinnostui vastaamaan!

    Kevyttuoteita en käytä, enkä teollisia ruokia. Uskon mahdollisimman prosessoimattomaan ravintoon, vain kalan ja kanan syön kypsennettynä. Lisäksi käytän erilaisia vitamiineja ja hivenaineita. Työni ja sen lieveilmiöt olivat vielä kolme vuotta sitten varmaan pahin stressin ja pahoinvoinnin aiheuttaja elämässäni. Nyt olen hypännyt pois oravanpyörästä ja opiskelen uuteen ammattiin. Tuloni putosivat noin 1/10:aan entisestä, mutta nykyään olen paljon onnellisempi ja tasapainoisempi.

    Painoani en voi valitettavasti lakata vahtimasta, sillä sen nousu aiheuttaa valtavaa stressiä ja ahdistusta. Olen koko aikuisikäni taistellut ylipainoa vastaan. Kolmikymppisenä todella kyllästyin mainitsemaasi "vahtimiseen", seurauksena 25 kg ylipaino. Nyt olen viimeiset pari vuotta ollut normaalipainossani ja jatkossakin haluan pysyä sellaisessa painossa, jossa minun on hyvä olla, siis painoindeksi noin 22. Tämä ei onnistu ilman säännöllisiä ( 2X viikossa) vaa'alla käyntejä ja ravintosuunnittelua. Kroppani vaikuttaa olevan varsinaista "selviytyjätyyppiä", sillä rasvakerros säilyy paastostakin huolimatta. Nykyään en enää edes yritä paastota, mutta hyvin vähällä (laadukkaalla) ravinnolla tulen toimeen.

    Olisin toivonut muilta kertomuksia vaihdevuosien alkamisesta, että onko tämmöistä stooria kellään muulla, vai olenko poikkeus? Ja tuohon ehkäisykysymykseen olisin toivonut vastauksia. Itse olen päätynyt siihen ratkaisuun, että käytän ehkäisyä vielä jatkossakin, jos sellaiseen tarvetta ilmenee.

    Äänestä

  • Charo kirjoitti:

    Jippii, viimeinkin joku kiinnostui vastaamaan!

    kirjoittaja uudestaan .

    Kevyttuotteilla ja kevyttuotteilla on eroa. Ei kaikki kevyt ole pahasta. Paino pysyy paremmin kurissa kun käyttää vähärasvaista lihaa ja broileria. Merilohta syön kerran viikossa ja silakkaa tai sardiinia kerran. Käytän oliiviöljyä paistamiseen ja leipomiseen rypsiöljyä ja omega kananmunia. Juustoa ei ole varaa syödä jos ei tykkää 5%:n juustoista. Ennemmin kannattaa laittaa vaikka pelkkää voita ohut kerros leivän päälle ja maistella ruisleivän aitoa makua.
    Syön joka päivä ohkasen siivun kevytkakkua päiväkahvin kanssa. Olen oppinut huijaamaan itseäni ja olen saanut 18 kiloa pois vaikka olen vaihdevuosiin tulossa(48).
    Jos ei syö kevyttuotteita ollenkaan niin luulempa että on vaikea saada pysymään annokset kohtuullisen kokoisena. Kun syö vähän kevyemmin niin voi syödä itsensä kylläiseksi.

    Jos vats kurnii eikä ole enää " pisteitä " jäljellä niin keitän pienen määrän punaisia viinimarjoja ja siilaan ne. Sitten puoli desiä mannaryynejä makeutusaineella. Vispaan sen sitten kuohkeaksi niin täsät satsista tulee 1.5 litraa vispipuuroa ja takuulla et syö mitään neljään tuntiin jos tämän määrän syöt. Ei se mannaryyni niin terveellistä ole mutta joskus sitäkin voi syödä. Koko tässä annoksessa on vain n. 120 kcal mikä tulee siitä puolesta desistä mannasuurimoita.

    porkkanoitten narskuttelu välipaloina täyttää vatsaa myös.
    Me syömme vaan ruisleipää ja senkin ostamme paperipussissa. Korpelan leipomo valmistaa sellaista leipää missä ei ole kuin ruisjauhoja. Se on vanhanajan ruisleipää..tarpeeksi hapan ja maukas. Siihen voita päälle niin muuta ei tarvitsekaan. Olen myös vähentänyt vehnäjauhojen syöntiä ja tav. makaroonit kauramakarooneiksi ja riisin täysjyväriisiksi.
    Olen pitänyt painoni jo kaksi vuotta ja olin sentään ikävuosina 37-45 ylipainoinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Charo kirjoitti:

Kirjoittelin täällä parisen vuotta sitten, kun sain gynekologilta 41-vuotiaana tylyn diagnoosin: vaihdevuodet. FSH-arvo oli yli 50, munasarjat ja kohdun limakalvo ultralla katsottuna surkastuneet. Itsekin pysyin sormin kokeilemalla toteamaan, että emättimen limakalvot olivat ohuet, kuivat ja pelottavan hauraantuntuiset.

Kuukautiset olivat olleet epäsäännölliset jo yli 3 v ajan, mutta olin kuvitellut, että se johtuu vain stressaavasta elämäntilanteesta ja rankoista työoloista. Aikaisemminkin olin gynellä käynyt, mutta silloin elimet ollivat näyttäneet ihan toimivilta. Koska vaihdevuosioireet olivat vähäiset (vain lievää kuumaa aaltoilua pari kertaa viikossa) en vastoin gynekologini suositusta aloittanut hormonikorvaushoitoa, vaan jäin "katsomaan ja odottelemaan" mitä tuleman pitää. Kovasti hämmentynyt ja masentunut olin, koska pidin itseäni vielä nuorena naisena ja lapsetkin olivat jääneet tekemättä.

Seuraavana keväänä huomasin, että painoni alkoi väkisin nousta kilon viikossa, vaikka ruokailu-ja liikuntatottumukseni eivät olleet muuttuneet. Vaikka yritin rajoittaa syömistäni, paino nousi silti. Läskiä kertyi lähinnä lantionseudulle ja rinnat suurenivat. Alapäässä alkoi esiintyä limoittelua. Ajattelin itse, että jotain hormonaalista tämä on. Painonnousu pysähtyi onneksi 4 kiloon. 6 viikon kuluttua näistä muutoksista alkoivat kuukautiset - 13 kk tauaon jälkeen - ja ylimääräiset kilot hävisivät (painoindeksi 22). Aikamoinen ihme, eikö?

Kuukautiset tulivat 1-2 kk välein normaalin runsaina muistaakseni 4 kertaa ja jäivät taas 12 kk ajaksi pois. Taas tuli vaihdevuosikuumottelua, mutta ei häiritsevästi.

Tämän vuoden heinäkuussa paino alkoi taas väkisin nousta ja emätin limoitella. Lisäkiloja tuli onneksi vain 2, mutta elokuun alussa lihoin yhden viikon aikana peräti 3 kg ja olo oli kuin olisin ollut raskaana. Vatsa pyöreänä, rinnat arat ja pinkeät, mieliala heitteli ja olin todella ärtyisä ja itkuinen.

No alkavia kuukautisia nämä merkit taas enteilivät, kuten olin aavistellutkin. Kuukautiset tulivat elokuun loppupuolella (taukoa edellisiin siis 12 kk) ja eilen alkoivat toiset kuukautiset säännöllisinä. Painon kanssa on edelleen vaikeuksia, indeksi on normaalin ylärajoilla ja olo turvonnut, vaikka olen kovasti rajoittanut syömisiäni ja ankaran flunssan takia olin käytännössä mehupaastolla toista viikkoa, kun ei mikään maistunut.

Siis mitä ihmettä tämä oikein on? Kun olen lukenut muiden juttuja tällä palstalla niin tavallinen tarina on, että kuukautiset ovat vain jääneet kertalaakista pois ja vaihdevuosioireet alkaneet. Näin kävi myös omalle äidilleni noin 43-vuotiaana. Mitään perussairautta minulla eiole todettu, mikä olisi selittänyt kuukautisten varhaisen poisjäämisen.

Ja mikä on minun tapauksessani ehkäisyn tarve? Monista lehtijutuissa on väitetty, että jos yli 4-kymppiseltä naiselta on kuukautiset ovat olleet 6 kk poissa, niin ehkäisyä ei enää tarvita. Itse en kyllä tähän luottaisi, vaan tällä hetkellä vaikuttaisi, että olen hyvinkin hedelmällisessä tilassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu