******************************
Suomussalmen poliisin mukaan Ylä-Kainuussa Suomussalmen, Hyrynsalmen ja Puolangan alueilla on tutkittavana useita metsästysrikoksia, joissa hirven lihoista on hyödynnetty vain osa.
Asiasta tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä virka-aikana poliisin numeroon (071) 8765 640.
******************************
Näin siinä alkaa varmaan jatkossa käymään. Varsinkin nuoret veet veisaa jostain ukkoseuroista, joissa pitää kaveerata kaikkien puukkojunkkarien kanssa ja kuunnella "miten ennen vanhaan". Mua ei ainakaan kiinnostaa v:n vertaa. Usein ukot myös känässä ja ei sellanen 50v mitään jaksa reippailla metsässä elintasovatsansa kanssa. Sitten vielä kaikki metsästyspolitiikat päälle. Lihat jaetaan milloin minkäkin periaatteen mukaan ja kunnon pihvit pilkotaan kymmenelle ja rustoista jämää saa halukkaat paljon.
Kaikki tämä on kohdallani johtanut siihen, että olen kiinnostunut vain villisioista ulkomailla sekä linnuista suomessa. Ymmärrän hyvin isokantaisen hirven salakaatajia vaikka laitonta onkin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
porakone. Mun porakonetta pyörittää sininen savu ja jos joku muuta väittää on hullu.
Minä olen monta vuotta käyttänyt sitä porakonetta ja aina on pelannut hyvin, nyt sieltä tuli sininen savu, että paukahti ja lakkas pelittämästä.
Jos se sininen savu olis pysynyt siellä sisällä niin se pelaisi varmaan vieläkin.
esille tuomiisi ongelmiin olisi, että hirvenmetsästystä vapautettaisiin (kuten kauriille jo tekivät),esimerkiksi niin että luotaisiin alueita jotka on vapautettu luvanvaraisuudesta valtion, kuntien ja seurakuntien maille. Tällöin me "yksinäiset sudet", salametsästäjät ja maattomat päästäisiin harventamaan hirvikantaa laillisesti, kun öykkärimaanomistajien hirvenmetsästysporukat vanhenee eikä ne saa hirviä nurin. Myös koiramiehille se tarjoaisi paremman mahdollisuuden kouluttaa oikeasti pysäyttävä hirvikoira. Nykyäänhän norjanharmaalla AJATETAAN hirvi lainvastaisesti passiketjun ammuttavaksi.
Ja mitähän siitä seuraisi jos hirvenmetsästys vapautettaisiin? Jokaikinen kynnelle kykenevä kooho rämpimään mettiin ja hirviä kaatamaan? Ja vielä "yksinäiset sudet", siis yksin? Minäkin haluan tietää miten saat yksinäsi jonkun hirvisonnin pois sieltä metästä. Ei ei... asiassa on niin paljon väärää, etten vaivaudu edes kommentoimaan. Ja tuon lainvastaisen ajattamisen jätän myös omaan arvoon.
Se tuo edellinen kaveri on käsittänyt vissiin tuon metsäkaurisasiankin oman väärän mielensä mukaan. Eihän sen pyynti vapaata ole, vaan siitä päätetään metsästysseuroissa ja sen metsästysoikeus kuuluu maanomistajalle kuten metsästysoikeus yleensä. Tuommoisten melskaajien puheet ja käytös aiheuttavat sen, että maanomistajat eivät halua luovuttaa metsästysoikeutta muille lainkaan.