Äänestetään Jenni tällä viikolla ulos talosta ja sitten Kale, niin saadaan jotain jännitystä taloon.
En tykkää Sorellasta, mutta annetaan hänen vielä koomailla siellä.
EI tuon kolmikon juttuja jaksa sitten yhtään kuunnella. Jennikin on täysin turha persoona talossa.
En tykkää Sorellasta, mutta annetaan hänen vielä koomailla siellä.
EI tuon kolmikon juttuja jaksa sitten yhtään kuunnella. Jennikin on täysin turha persoona talossa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jenni on naisista ainoa joka erottuu joukosta.Heittää välillä hauskoja juttuja sekä pelleilee edes joskus.Muut naiset ei tee talossa mitään hauskaa jota olisi myös hauska seurata.Sorella erottuu toki myös joukosta mutta sitä itkemistä ja valittamista ei ole hauska seurata.Jos jennin lisäksi lähtisi kari niin talossa ei olisi yhtään mitään seurattavaa.
ja oma itsensä, minusta sitä paitsi rehellinen! Eli on edessä samaa kuin takanapäinkin, valitettavasti totuudenpuhujia ei aina rakasteta. Viime vuonna se aito oma itsensä oli muuten Perttu. Jennin esittelystä: "Tamperelainen ei voi sietää pinnallisia, avuttomia, ruikuttajia, kaavoihinsa kangistuneita ja "itsesäälissä rypeviä laiskuuden huippuja". Tuo kuvaus sopii muuten Sorellaan, kuin nenä päähän.
Jenni lähde mihinkään.! Jenni on sexybeibe (sillonku meikkaa).
Ainoa suorasanainen koko talossa, muut vain takanapäin huutelevat(Mira pahin selkäänpuukottaja). Jennille plussaa.
Jenni pihalle, mieluummin kyllä Sore, mutta se tippuu kuitenkin. Nyt ois mahis saada Jenni eli pikkuhitleri ulos niin käytetään se mahdollisuus.
ja sitä ei kukaan sivistynyt halua nähdä
Puhuu toisille ilkeästi, eikä kadu yhtään. Pitää itseään muita parempana. ulos talosta.
vasta inhottavaa onkin, mutta kaikilla ei ole pokeria puhua, kuin selän takana=)
kanssasi, että jenni, kaarlo ja sit vielä mira vekeen.
Samaa mieltä!!
jennistä tullut inhottava. Tyhmää sanoa että ei ole tarvis tutustua, mitä se sinne bb taloon on mennyt jos niin ahistaa kun joku yrittää tehä tuttavuutta. Kaarlo jenni ja Hanne kaikki ihan hörhöjä ja Kaarlo vois kans lähteä pois talosta!