Karmiini

Olemme asuneet 1,5 vuotta 80-luvulla rakennetussa yksitasoisessa tiilirakenteisessa omakotitalossa.

Talossa on rossipohja, sokkelissa tuuletusluukku. Ryömintätila ok, ostettaessa ei kuulemma löytynyt mitään erityistä rossipohjasta.

Ihmettelen kuitenkin painuneita lattioita ja halkeamia seinissä (tuskin voi johtua lentokentän läheisyydestäkään...). Esim. kirjahyllyjen kallistuma on mielestäni melkoista, yläreuna n. 5 cm irti seinästä. Lattialle pudotettu pallo tms. vierii aina tiettyihin kohtiin lattia-aloja.

Keittiötä on uusittu, mm. ap-koneen kohdalta mitattu kosteutta, ei ollut. Saunatilat ovat alkuperäisessä kunnossa, enkä havaitse niissä mitään näkyviä poikkeamia. Ainut outous on saunan puolelta kylpyhuoneeseen tuleva "poistokouru", joka on kaiverrettu laattoihin.

Makuuhuoneista toinen on tehty talon päädyssä olevaan entiseen puuvarastoon. Eristykset olivat entisen ulko-oven kohdalta huonot, mutta korjasimme ne kesällä. Ilmanvaihto ko. huoneessa on kuitenkin huono.

Talo ei haise, ja jonkunlaisia kosteusmittauksia siitä on otettu ennenkuin ostimme sen. Kuitenkin ihmetyttävät lasten ja omat jatkuvat flunssakierteet.

Minulla ei ole oikein mitään selkeää mielikuvaa asiasta, eikä mitään "perusteellisia" oireita. Suunnittelen remonttia, jossa tekisin makuuhuoneeksi tehdyn puuvaraston vieressä olevasta pienestä autotallista yhden huoneen lisää. Kuitenkin mietityttää talon kunto muuten, joutuuko tässä miettimään vähän muun kaliiperin remontteja ensin.

Onko kellään ajatusta, kannattaako lähteä tutkituttamaan talon kuntoa ja jos, niin miten? Koirien avulla, vai jonkun kosteusmittauksen tms? Mitä on syytä tutkia?
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että talo on painunut jostakin nurkasta, päätellen halkeamista ja vinoudesta. Voihan olla että seinät ovat alunpitäenkin olleet vinossa. Kannattaahan ne kosteusmittaukset tehdä silti jos epäilyttää, ei ne paljoa maksa.

Äänestä

Kosteusmittauksilla ei homeita saada selville eikä aina vuotojakaan. Homekoiran avulla voi selvittää aluksi, onko kyseessä homeongelma, missä ongelma on ja miten laajalla, mutta koiran jälkeen on saatava asiantuntevat korjaajat paikalle. Tässä linkkejä yrityksiin, joista voitte kysellä apua:

http://www.homekoira.com/

http://oulunsisailmatutkimus.fi/index.htm

http://www.kolumbus.fi/mikrosem/

http://www.novorite.fi/

Jatkuva sairastelu viittaa ikävä kyllä johonkin mikrobivaurioon, mikä on selvitettävä ja poistettava, ettette menetä terveyttänne pysyvästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko syytä huoleen? kirjoitti:

Olemme asuneet 1,5 vuotta 80-luvulla rakennetussa yksitasoisessa tiilirakenteisessa omakotitalossa.

Talossa on rossipohja, sokkelissa tuuletusluukku. Ryömintätila ok, ostettaessa ei kuulemma löytynyt mitään erityistä rossipohjasta.

Ihmettelen kuitenkin painuneita lattioita ja halkeamia seinissä (tuskin voi johtua lentokentän läheisyydestäkään...). Esim. kirjahyllyjen kallistuma on mielestäni melkoista, yläreuna n. 5 cm irti seinästä. Lattialle pudotettu pallo tms. vierii aina tiettyihin kohtiin lattia-aloja.

Keittiötä on uusittu, mm. ap-koneen kohdalta mitattu kosteutta, ei ollut. Saunatilat ovat alkuperäisessä kunnossa, enkä havaitse niissä mitään näkyviä poikkeamia. Ainut outous on saunan puolelta kylpyhuoneeseen tuleva "poistokouru", joka on kaiverrettu laattoihin.

Makuuhuoneista toinen on tehty talon päädyssä olevaan entiseen puuvarastoon. Eristykset olivat entisen ulko-oven kohdalta huonot, mutta korjasimme ne kesällä. Ilmanvaihto ko. huoneessa on kuitenkin huono.

Talo ei haise, ja jonkunlaisia kosteusmittauksia siitä on otettu ennenkuin ostimme sen. Kuitenkin ihmetyttävät lasten ja omat jatkuvat flunssakierteet.

Minulla ei ole oikein mitään selkeää mielikuvaa asiasta, eikä mitään "perusteellisia" oireita. Suunnittelen remonttia, jossa tekisin makuuhuoneeksi tehdyn puuvaraston vieressä olevasta pienestä autotallista yhden huoneen lisää. Kuitenkin mietityttää talon kunto muuten, joutuuko tässä miettimään vähän muun kaliiperin remontteja ensin.

Onko kellään ajatusta, kannattaako lähteä tutkituttamaan talon kuntoa ja jos, niin miten? Koirien avulla, vai jonkun kosteusmittauksen tms? Mitä on syytä tutkia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu