kolkoskopia

kertokaa miten se tehdään.Sain kutsun solumuutosten vuoksi kätilöopiston gynelle.
22231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tehdään löytyneiden solumuutosten vuoksi. Spekulalla saadaan näkyvyys, laimealla etikkaliuoksella käsitellään emätin sisältä(myös kohdunsuu) ja ulkoiset synnytinelimet, ehkä väliliha ja ympäröivä alue. Liuos tuo esille nopeasti alueet,joilla on mahdollisia solumuutoksia. Usein otetaan lisäksi koepalat ainakin pahimman näköisiltä alueilta. Koepalan otto ei mielestäni sattunut pientä nipsausta enempää, mutta kun polttivat koepalojen ottokohdat verenvuodon tyrehdyttämiseksi se sattui. Kipua helpotti kun hieroi samalla alavatsaa ja oli erittäin rentona. Kolposkopia koepalojen ottoineen kesti minulla noin 20 minuuttia. Joskus samalla kertaa tehdään myös loop-konisaatio tai solumuutoskohtien laserointi. Kumpikin tehdään käsittääkseni puudutuksen kera. Minulle konisaatio tehtiin toisella kertaa nukutuksessa kovan lääkäri- ja toimenpidekammon vuoksi.

Äänestä

Juu äsken tuossa kerroinkin jo toisessa jutussa. Mulle tehtiin papa luokka 3 takia kolposkopia ja sitten se loop-konisaatio kerralla. Koko operaatio kesti 15 minuuttia, itse leikkaus varmaan 2 minuuttia. Samalla otettiin koepalat.

Kohdunkaulansyövän esiaste löytyi leikatusta palasta 3 mm kokoinen solumuutos ja niissä koepaloissa oli keskivaikeaa dysplasiaa 0,5 mm kokoinen alue, mutta niissä ei syövän esiastetta.
Dysplasia tarkoittaa solumuutosta ja siinä on sitten nuo eri luokat, lievä, keskivaikea, vaikea.. Koepalat otetaan kohdunkaulan yläosasta eli sinne mulle sitten jäi ne keskivaikeat dysplasiat ja sen takia ravataan nyt papassa loppuelämä kuin hullu.

Toimenpide ei tosiaan satu ollenkaan ja on tosi nopea. Mitään vuotoakaan ei oikein ollut sen jälkeen. Haavat poltettiin umpeen. Pari viikkoa tuli jotain rusehtavaa valkovuotoa tms, mutta siinä kaikki ja sitäkin hyvin vähän. Saikkua sain päivän, omalta lääkäriltä hain lisää viikon. Saikulla rakensin taloa.. että niin kipeä. Henkinen kipu on siis kaikkein pahin, siksi oli saikulla kun olin niin järkyttynyt asiasta että en halunnut olla töissä ja kertoa siellä ihmisille asioista.

Pelkäsin etukäteen ihan turhaan, mutta ainahan noita operaatioita kammoaa kun ei tiedä mistä on kyse. Tsemppiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti71.... kirjoitti:

kertokaa miten se tehdään.Sain kutsun solumuutosten vuoksi kätilöopiston gynelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu