rajansa.Onko ketään ärsyttänyt omaisen iän mukana tuoma nuukuus.Kun ei kannata edes valoja päällä pitää ja pimeässä pitäs istua ja jutella kun käy tapaamassa.Mistähän tämä johtuu sillä itse en jaksa enää ymmärtää.
Kuitenkaan ei ole kysynys rahanputteesta ja ei kyllä tee mieli käydä edes kylässä kun tulee niin huolissaan oleva olo.
Ei edes syödä kannata!
Kuitenkaan ei ole kysynys rahanputteesta ja ei kyllä tee mieli käydä edes kylässä kun tulee niin huolissaan oleva olo.
Ei edes syödä kannata!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Luulenpa, että ainakin hänen kohdallaan se johtui sota- ja pula-ajasta. Piti olla erittäin säästäväinen, eikä silloin saanut mitä halusi. Äitini on jo kuollut. Ruokaa ei saanut tuhlata. Lisäksi hän osti pakastimen täyteen, kun jokin oli tarjouksessa, sanoi säästävänsä. Söi erittäin vähän, esimerkiksi tuollainen 300 g valmis ateria kesti hänellä 3 päivää.Kun tyhjensin hänen asuntoaan, löysin säilykepurkkeja, joiden viimeinen päiväys oli mennyt jo monta vuotta sitten. Hän siis osti, mutta ei raaskinut sitten syödä, vaan säästi pahan päivän varalle.
Diivailen säästämällä joissain asioissa.
Kanssaihmisiä harmittaa ilmiselvästi nuukailuni koska he tietävät ettei se ole pakon sanelemaa.
Loma-asunnollamme ollessa käyn todella aamuisin kalasatamassa pummaamassa ilmaiset sardiinit.
Saatan tehdä lihakaupan kananruodosta kolmen päivän keiton kahdelle.
Toisaalta saatan ostaa ja fileroittaa merianturan.
Vaatteiden ja kenkien ostaminen on erittäin vastenmielistä.
Hetken mielijohteesta saatamme vaimon kanssa tehdä nopean, impulsiivisen päätöksen lähteä esimerkiksi puolen vuoden päästä Karibian risteilylle lisäviikkoineen.
Miksi puoli vuotta. Tietenkin halutun reitin ja hyttiluokan varmistamiseksi.
Ym.
Kotona ollessamme katson päivittäistavarakaupassa aina hintalaput ja teen "halpaa" ruokaa.
Viimeeksi brassisisäfilettä 7,95E/kg.
Kai tämä nuukuus jotain omaistani ärsyttää?
Penskat eivät ole sanoneet mitään.
Tiedän että tyttö hieman ihmettelee.
Motto: Miljoonannen ja ensimmäisen euron ostovoim on täsmälleen sama!
katsoi ja oli itseensä tyytyväinen.
Niin olenkin!
nuukuudella sisältöä elämään. Onnittelen vilpittömästi ilkimystä.
Onkohan siinä ongelma, ettei pysty enää käsittämään elämän kokonaisvaltaisuutta, ja sitä, että mihin raha riittää ja mihin ei ?
On tiedossa suuri joukko ikääntyneitä ihmisiä, jotka käyttäytyvät juuri noin, pahanpäivän varalle pitää säästää.
Huippu tapaus oli, et kun suolapurista ropsahteli pöydälle, nekin se ajeli takaisin suolapurkkiin. Kun hänen piti olla sairaalassa, hän karkasi sieltä, koska se maksaa. Sit järjestivät hänelle kunnallisen kotipalvelun, joka hoitaa hänen lääkkeistään ruoasta ja siivouksistaan, niin se ajoi hänet ulos, kun se maksaa.
Sukulaiset kanto sille ruokaa, kun se ei raaskinnut itelleen sitä osta, kun eläke muka oli niin pieni. Ei eläkälaisen kannata ruokaa ostaa.
No sitten hän kuoli. Käteisvaranto oli yli 300 000 mk, tämä siis markka-aikana. Sijoitukseina ja oman asunnon arvo n. 1 miljoona markkaa.
Tällainen erakko asui jalasmökissä ja kävi töissä vielä eläkkeelä ollessakin joka päivä 15 vuotta. Sisaren lapsenlapset peri, ei olleet koskaan kuulleetkaan henkilöstä Ruotsin enosta.
Olen aina ollut äärettömän nuuka, jo pikkulapsena säästin kaikki rahat jotka sain. En malttanut ostaa karkkejakaan. Aikuisena taistelin velkojen kanssa, äärimmäisellä nuukuudela selvisin niistäkin.
Nyt kun olen vanha niin, olen ajatellut että aikaa on niin vähän jäljellä että, päätin muutama vuosi löysätä nyörejä. Niin olen tehnytkin, käytän tosiaan rahoja nuukailematta, mutta tietysti kohtuudella. Mutta tahti on toinen. Jälkipolvelle ostelen huusholliin tavaroita.
Viimeksi sohvakaluston, ja maksan reilulla kädellä jos tarvin apua. Näin olen pannut elämäntyylini uusiksi. Ja hetkeäkään en ole katunut.
Hän on oikea pinninvenyttäjä ja ajattelee ensimmäisena hintaa. Aina ja kaikessa.
Viimeisin aihe oli, kun hän selitti aivan vakavissaan, että on epätaloudellista matkustaa sellaisella bussilla, joka ajaa suoraan paikkakunnalta toiselle.
Olin aivan äimän käkenä.
No, hän selitti logiikkansa: Hinta on sama kuin sellaisessa bussissa joka mutkittelee kylästä toiseen. Suoraan ajavan bussin kyydissä siis "häviää" rahaa, kun ajokilometrejä ja ajoaikaa on vähemmän.
Kääkkärääh! Mitä siihen olisi voinut vastata? Ensin yritin sanoa, ettei matkustaja maksa matkan kestosta eikä kilometreistä, vaan pääsystä määränpäähän, mutta huomasin väittelyn turhaksi. Hän oli ehdoton mielipiteessään: "Aina meitä petkutetaan!"
70-luvulla, Turkin presidentin vieraillessa Suomessa eräällä Itä-Suomen paikkakunnalla, työkaverini toimi suurehkon yrityksen suojelupäällikkönä ja sai paikkakuntalaisena "kunniaviran" vierailuajan turvapäälliköksi. Puhdas muotoseikka!
Ohjelmaan kuului juhlaillallinen paikkakunnan parhaassa ravintolassa.
Kaverini päänsärky. "Maksavatkohan ne portsarirahankin"?
Siihen aikaan se oli 0,50mk tai enemmän.
Normaali illallinen maksoi silloin minimissään ilman juomia 50mk, sataseen olisi pitänyt varautua.
Veitikka oli aivan tosissaan.