Isännät kiukuttelevat esim lehdissä ettei saa kuskela mistään! Menisivät peilin eteen. Tänäänkin luin lehdestä Peeura-Transsin sepustustusta kuljettajapulasta. Sit kehtas mainita vielä 10 euron tuntipalkasta.
Isännät
Tyhmiä
236730
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
kyllä minä lähtisin 10:llä töihin. eikö se ole ihan normaali kuljettajan palkka. paljonko sun sitten pitäis saada.
kun muutki
mutta TES kertoo minimipalkat. Huom! MINIMIPALKAT. Olen siivoushommissa 13 euroa tunti.
sinne siivoojien sivuille.
ei ikinä saa 13 euroa tunnille se on yks mikä on ihan varma juttu. Älä nyt jumalauta viitti heittää tommosta skeidaa. Mutta asiaan: 10 euroa rekka-pekka hommista on aika lähellä totuutta
On aivan joutavaa puhua siitä, ettei isännät maksa. TES määrittelee vähimmäispalkat, minkä jokaisen palkkasuhteessa olevan kuuluu saada. Extraakin saa maksaa, ei ole missään kielletty. Totuus on se, että suostutaan siihen alipalkkaukseen omasta tyhmyydestä. Ei ole mikään selitys työnantajalta, ettei voi maksaa TES-palkkaa. Jutun juoni on siinä, että osa yrittäjistä pyrkii "varmistamaan" itselleen kuljetussopimuksen halvemmalla taksalla ja etu tulee nimenomaan kuskin selkänahasta. Kaikkien yrittäjien tulee olla samalla viivalla. Ei siinä rehellisillä ole häävit oltavat. Pitäisi viedä nämä harrastajayrittäjät saunan taakse koivuniemen herran kuultaviksi. Heitä voisi periaatteessa syyttää ihmisoikeuksien rikkomisesta.
Tällä penteleen alalla kun tuntuu olevan nuo halvat kuskit,niitä "hyviä" kuskeja? Heti ku isäntä vähän kehasee reissun päätteeks,niin ollaan kuula punasena kertomassa essolla kuinka hyvä mää oon! Haukutaan kommareiks isännän suulla kuski kaverit, jotka "kehtaa" pyytää tes palkat.
ainakin noissa isoissa firmoissa vähän yli 6 euroa kun aikoinaan sitä kyselin. ja työaika 6 tuntia päivässä, ettei ihme jos ei ketään kiinnosta ainakaan suomalaisia.
katoin vanhoista tilinauhoista että perustuntipalkka on ollu 10 vuotta sitten n. 10 euron luokkaa.
edes eurot käytössä ,ehkä oli 10 markkaa tunnilta, näin on
siivoojat saavat 13 euroa tunnilta ja enemmänkin, kun ovat valinneet työpaikakseen paperitehtaan, siellä nimittäin arvostetaan siivoojiakin ihmisenä palkanmaksun aikanakin.
Just näin rattimatti, kuskien perseestä ja selästä se revitään...
tyytyy aika vähään, metalliteollisuudessa 16€/h. Kympillä tehtiin kymmenen vuotta sitten.
Tässä rehellisen yrittäjän palkanmaksu.
työtunnit.
4vk./180h.
palkka 2300€
lisät 1400€
netto 2500€
Vuodessa n.35000€
mieltä, ja eritoten ne idiootti kuskit jotka menevät sellaiseen paikkaan missä kaikki ei tule niin kuin pitää, heitä pitäisi kans hieman kouluttaa, nahkaremmillä!idiootteja.
Että paperitehtaissa on siivous ym ulkoistettu jo ajat sitten joten eivätpä saa paperijuutalaisen palkkaa. ja sitäpaitsi kyllä se paperiteollisuus läskimaha ahosen ansiosta saadaan vielä pois Suomesta kiitosta vaa sak
tessin palkan niin kuin se kuuluukin. meinas varmaan sitä perustunti palkkaa mikä on alussa reilu kymppi tunnilta.
kuitenkin. Kuskeja saa tänäpäivänä töihin vaikka kuinka paljon, kun pistää rahaa tiskiin.
mistä niitä saa
Sieltähän niitä rikollisia saa ainaski tuntuu siltä ko rekkakuskeja polliisit sakottaa...
jos vain tienaa niin kuin tessi sanoo.ja piste!!!!
entäs sitten kun tulee palkanmaksupäivä ja kyllä on tiedossa että kyseisellä linjalla tulee ylitöitä? kitistään ja maristaan kaikesta turhasta,aivan kuin se olisi työntekijän syy että katteet on niin huonoja! EIKÖ kuljetusalan YRITTÄJÄT osaa jumalauta vieköön laskea palkkakuluja ennenkuin alkavat yrittäjäksi, vai onko ne niin epätoivoisia että luulevat että tulisi joku jumala joka armahtaisi palkan maksusta?? v..tuttaa jo koko ala!
1: Joissakin yrityksissä säästetään väärässä paikassa ja tingitään taksoissa että päästään ajamaan halvalla tavaraa.. Voin lonkalta heittää noin 40 yritystä missä näin toimitaan näin alkuun.. mutta jääköön mainitsematta tällä kertaa. 2: Sanotaan rengeille että "eikai haittaa jos liksa tulee 2 viikkoa myöhässä kun on tilitykset saamatta" jne jne seliseli. Pikku vinkki : Sanokaa isännillemme että auto ei liiku senttiäkään ennenkuin rahat on tilillä (kannattaa seurata omia tuntimääriä etteivät kuseta!) Ex isäntä soitti joka palkkapäivä että "jos mä nyt laitan tän verran vaikka tilille nii riittääkö?) Ei tosiaan riittäny. Eli pistin auton kaverin halliin piiloon ja soitin isännälle että sitten kun on palkka & lomakorvaukset tilillä niin saat auton takaisin ja työsuhteeni päätty siihen. (sopimus oli rahat tuli ja työt loppu siihe) tiedoksi vain muille kohtalotovereille : Aina kannattaa kuulua liittoon!! Nykyään on paremmat työolosuhteet ja joka ikinen euro & centti mikä kuuluu meikäläiselle, tulee sinä päivänä kun pitääkin!