kukaan ei tunnu tietävän elatusmaksun oikeaa suuruutta.onhan se tehty vaikeaksi kun ensin katsotaan lapsen ikä ja harrastukset ja elintavat.oia siitä sit selvää.itse maksan sopimuksen mukaan jonka tein exän kans 160 ekee.onks se mielestänne ok.vuosiansio brutto siinä 30000.velkaakin kämpästä mulla 80.000.
paljonko
hhvvv
131312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mielestäni oikein ok.Itse saan sen minimin.Lapsi 8v,ei käy isällään kuin muutaman kerran vuodessa.
vaikka, 50€ per muksu, jos molemmille vanhemmille se vaan sopii, eikä sossu siihen mitenkään pysty vaikuttamaan, miten vanhemmat sen itse sopivat,allekirjotuksin, sulassa sovussa, sitten on eriasia, kun ns.riitautetaan ja halutaan esim. vähin määrä,minkä kuntakin maksaisi,jos puoliso, joka on työtön ei edes sitä vähimmäis-määrää pysty maksamaan, määrätään maksu, mikä vähintään "pitää" maksaa kunnalle, olkoon vaikka kk 30€, minkä voi myös verotuksessa sitten vähentää, työttömyystuloistaan, mitä on maksanut, porsaanreikiä, niitä löytyy, niinkuin byrokratiaakin siltä puolelta!!!!
Keskimäärin maksuhan on 125 ja sinun maksamaasi summaa maksaa vain n. 5% kaikista maksajista (siis erittäin hyvätuloiset)...mutta jos sinulla on tuohon varaa, niin hyvähän se vain on!
Ennen vanhaan lapset (kuten kaikki muutkin ihmiset) harrastivat sen mukaan, mihin oli varaa. Nykyisin lapset näköjään päättävät itse harrastuksistaan, vanhempien on sitten järjestettävä ne varat... Ymmärsinköhän nyt ihan oikein - ja jos ymmärsin, onko tämä ihan oikein?
Ihmettelen vain yleisesti, en ole missään tekemisissä tällä hetkellä elatusmaksujen kanssa, suuntaan enkä toiseen...
Nykypäivänä se on suositus saada lapsia liikkumaan! Kyllä mun mielestä lapsen kuuluukin itse päättää mitä hän haluaa harrastaa(mahdollisuuksiahan on monia).Eikä niin, että äiti tai isä PAKOTTAA esim.pelaamaan jääkiekkoa,vaikka lapsi ei siitä kovin kiinnostunut olisikaan.Nykypäivän lapset ovat vaativia ja nykyään on kaikkea mahdollista kivaa(LIIKUNTAA)tarjolla.Mikä on tosi hyvä asia!!!
Jaaha, lapsi päättää itse, vanhemmat keräävät rahat - mistä? 20 vuoden pankkilaina? Lopetetaan syöminen? Muutetaan hellahuoneeseen? Outoa.
Sitten ihmetellään, kun nämä nuoret ylivelkaantuvat "itsenäistyessään", ei mitään tajua rahan arvosta, ei mitään realiteetteja siitä, mikä on mahdollista, mikä ei.
Nuoret ovat vaativia, se on tosiaankin huomattu. Vanhempien velvollisuus olisi laittaa asialle tiukka piste. Nyt en puhu uusperheistä, en eronneista ja karanneista, vaan ihan yleisesti ottaen siitä, mikä on mennyt metsään tämän päivän kakaroiden kanssa.
Mikäli lapsi haluaa harrastaa jotain kallista, mihin vanhemmilla ei ole varaa, niin menköön vaikka lehtiä jakamaan. Vanhempien velvollisuus ei ole tukea suuruudenhulluja haluja.
Liikkua voi ilmaiseksi.
lasten harrastukset varojen mukaan eikä toisinpäin eli jostain varat harrastuksiin. Ihmettelen myös sitä, minkä takia etävanhemman pitäisi elatustuen lisäksi osallistua harrastuskuluihin? Monet valittavat sitä, että elareiden lisäksi pitäisi maksaa puolet vaikkapa ratsastuksesta tai ostaa joka vuosi talvi- tai kesävaatteet. Elareissahan huomioidaan juuri nämä menot ja lapsilisätkin voi käyttää vaatteisiin. Eihän ne tuet välttämättä suuria summia ole, mutten ymmärrä, miksi etävanhempi olisi se maksaja?
Kerroppa miksi sen joka elää lasten kans yksin pitäis koko vastuu kantaa lapsista. elatusmaksut on pieni osa siitä mitä lapsiin menee kuukauden aikana. Yhdessähän ne lapset on aikanaan hankittu, löytyy tietenkin poikkeuksia.
Elatusmaksuissa tosiaan pitäisi ottaa lapsen harrastukset huomioon, mutta jos lapsi on alta kouluikäinen erotessa, mitenpä niitä huomioon ottaa. On kustannuksiltaan ihan eri asia, jos lapsi harrastaa vaikka jääkiekkoa kuin että runolausuntaa. Siinä sitten jokainen äiti ja isä saa miettiä, mitä lapselle vastaa, jos lätkä kiinnostaa, mutta raha on niukassa tai ei ole halua maksaa. Joka tapauksessa kyllä sen etän kuuluu osallistua harrastuksiinkin. Joko erikseen tai sitten maksamalla "isompaa" elatusmaksua.
Mm. tämän vuoksi minusta elatusmaksujen määrääminen ei mene järkevästi niin, että esim. 2-vuotiaalle määritetään elatusmaksu, joka kattaa kulut 18-vuotiaaksi asti. Jonkinlainen porrastus olisi paikallaan tai maksujen tarkistaminen tiettyinä aikoina. Jos maksu määrätään sen 2-vuotiaan menojen mukaan, ei se kata esim. yli 10-vuotiaan menoja, puhumattakaan yli 15-vuotiaasta. Tietenkin vanhempien pitäisi asioista (esim. mitä on vara harrastaa) yhdessä sopia. Tiedän, ettei se kaikilta onnistu.
Tämän vuoksi me ollaan exän kanssa tehty niin, että elatusmaksu kattaa vain (kärjistetysti) ruuan ja asumisen (ml. sähkö, vesi, vakuutukset jne...). Kaikista muista hankinnoista sovimme erikseen ja jaamme kustannukset puoliksi. Eli näin hankitaan polkupyörät, vaatteet, harrastetaan, käydään koulua ja myös matkustetaan.
Sitten tuosta lapsilisän käytöstä. Mua huvittaa, kun puhutaan, mihin lapsilisät käytetään. No elämiseen. En minä ainakaan kaikkia tuloja erotele malliin minun rahat ja tuossa lasten osuus. Vastaavasti en jaa myöskään kuluja (lasten osuus sähköstä, minun osuus jne.). Minulla ei ole aikaa eikä kyllä haluakaan mitään kirjanpitoa pitää. Sen kuitenkin tiedän, että kukaan ei voi tulla väittämään, että minä elelisin lasten rahoilla. Eiköhän se niin mene, että LÄHES jokaisessa lapsiperheessä vanhemmat/lähivanhempi on se viimeinen kenelle jotain uutta laitetaan. Lasten tarpeet menevät edelle. Eli kyllä sillä lapsilisällä voi vaatteita ostaa, mutta myös ruokaa. Mitä sitten, jos minäkin äitinä syön sitä samaa ruokaa. Kyllä ne nuo lapsetkin syövät "sillä minun rahalla" ostettua ruokaa.
Tosi harvassa on ne, jotka erossa rikastumaan pääsevät. Eiköhän ole tärkeintä, että niin lähi lapsineen kuin se etäkin tahollaan toimeen tulevat. Itse ainakin toivon lapsilleni parasta ja onneksi tuo ex on samoilla linjoilla. Eivät ne kaikkea haluamaansa saa, mutta mahdollisimmat mukavan lapsuuden ja nuoruuden heille yritämme tarjota.
Kaikki riippuu kaikesta, niin elatusmaksutkin. Itse saan 170,-/kk per lapsi. Seuraamme lasten kuluja, koska jaamme myös isommat muut kustannukset keskenämme. Lapset ovat jo murrosikäisiä ja voin vain kertoa, että yllätys oli itsellenikin, kuinka paljon kaikenlaisia menoja on.
Meillä lapset olivat jo aloittaneet harrastuksensa, kun me vanhemmat erosimme. Molemmat olimme sitä mieltä, että lasten EI tarvitse luopua rakkaista harrastuksista sen takia, että meillä ei homma pelittänyt. Muutoinkin pyrimme järjestämään asiat niin, että heillä säilyi kaikki mahdollisimman pitkälti ennallaan. Toki periaate kuitenkin on, että sitä laitetaan, mihin on varaa. Sama luonnollisesti päteen meidän molempien vanhempien menoihin. Eli uutuuksia/matkoja jne... ei hankita lasten kustannuksella.
Elatustarvetta ei muutoin saa selville kuin laskemalla oman lapsen menot. Ei se nyt niin hirveän hankalaa ole - pikkuisen joutuu miettimään, mutta onnistuu. Kuten sanoin me exän kanssa seuraamme murkkuikäisten menoja. Varmasti ero alta kouluikäisen menoihin on valtava. Lastemme onneksi me saamme nämä asiat hoidettua sovussa. Ex-mies on fiksu, mutta enhän minä toki olisi muunlaista miestä aikanaan huolinutkaan :D.
Mieheni ex saa 2 lapsesta elatusmaksuja 320e/kk ja lisäksi harrastusmaksut puoliksi.
Lapset ovat meillä 10-15 päivää/kk.
180 euroa/hlö. Kaksi on jo täyttänyt 18 v. Lisäksi maksan kännykkälaskut ja ostan aina kun pyytävät vaatteita ym.
Siltikin ex on sitä mieltä, että maksan liian vähän.
Itselläni on talosta lainaa n. 80.000 e.
ex-mieheni ei maksa ollenkaan elatusmaksuja. Meillä on kaksi lasta ja olemme tehneet sovussa keskinäisen elatussopimuksen. Hän maksaa toisen lapsen kaikki menot(vaate,harrastus,kännykkä,viikkoraha) ja minä maksan toisen lapsen em menot. Lapset ovat vajaa kaksi viikkoa/kk isällä ja minä saan lapsilisät.Isommat menot maksamme puoliksi. Reilua eikö totta? Sossuja emme ole sotkeneet sopimukseemme, omilla allekirjoituksillamme vahvistneet tämän sopimuksen joka tarkistetaan vuoden välein tai jos tarvetta löytyy niin aikaisemminkin. Käyttäkää ihmiset maalaisjärkeä kun sovitte asioista, ei kaiken tarvitse mennä yleisen kaavan mukaan. Mielestäni esim joka toinen vlp etävanhemman luona on huono ratkaisu. Etä putoaa lasten arjesta ja se ei ole oikein. Tietenkin on vastuuttomia ja ongelmaisia ihmisiä joihin ei voi luottaa edes sitä kahta viikonloppua. Nyt puhunkin vastuullisista vanhemmista jotka haluavat jakaa lapsen arjen.