Intohimon syöksähtelyssä lattialle yksitellen tiputetut vaatteet odottivat poimijaansa. Auringonnousu. Säteet silmillä herättävät. Vaivalloinen nouseminen. Katse vierellään makaavaan ruumiiseen, joka nousi ja laski hengityksen tahdissa. Tumma hiuskuontalo sekaisin. Mies nukkui hänen mustien ripsiensä peitellessä poskensa.
Rosa huokaisi. Hän kaivoi kaapista pyyhkeen ja kietoi sen alastoman ruumiinsa ympärille. Suihkun lämmin vesi oli kuin soliseva puro ja Rosan vartalo uurteet maassa. Sentti sentiltä Rosa raikasti ruumiinsa uuteen päivään. Hetki hetkeltä hän muisteli edellistä iltaa. Jokainen Mikon suudelma oli painunut syvemmälle kuin hänen ihonsa koskaan aiemmin oli uskaltanut päästää. Jokainen Mikon kosketus oli tatuoitu hänen sydämeensä. Rosa tunsi halua juosta kirkuen karkuun, sillä hänen sydämensä oli viimein avaamassa oveaan eikä mikään tuntunut pelottavammalta kuin se. Kuitenkin, enemmän kuin mitään muuta Rosa halusi palata takaisin sänkyyn, suudella Mikon hereille ja nukahtaa jälleen hänen kainaloonsa.
Kolme minuuttia myöhemmin Rosa puki vaatteen yksi kerrallaan päälleen. Valkoiset alushousut, valkoiset rintaliivit, valkoinen toppi… kaikki valkoista niin kuin Rosan viattomuus oli ollut vielä edellisiltana. Huokaus. Neljä hiipivää askelta. Varovainen suudelma. Huomenta, Mikko huokaisi hymy silmillään. Rosa oli hiljaa. Rosa ei sanonut mitään. Hän ei hiiskahtanutkaan. Ainoa mihin hän kykeni oli hiljainen tuijottaminen. Lumoutunut tuijottaminen. Onnellinen tuijottaminen. Onnellinen suudelma. Huomenta, huokaisi Rosan suu. Mikon kädet vetivät Rosaa lähemmäksi. Aivan rintaa vasten. Niin, että korva kuuli sydämen äänen. Ulkona sataa, Rosa huokaisi. Kaksikymmentä yksi hiljaista huokaista sekä yksi raskas. Mennään kävelylle, Mikko sanoi. Kulmakarvat Rosan kasvoilla kohosivat epäilevään asentoon. Et kai ole sokerista? Mikon suu nauroi.
Sade oli kylmä. Viima oli terävä. Ainoa lämmin kohta Rosan ruumiista oli sydän. Sormenpäät olivat siniset. Haluan sisään, Rosa huokaisi. Ei terävästi, mutta ilmaisten selvästi pelkonsa sormien tippumisen suhteen. Maistuuko kahvi? Mikko ehdotti. Vielä kymmenen kylmää askelta. Raskas ovi. Lämmin tuoksu, lapsuuden tuoksu. Ikkunapöytä, josta näki kadulla kylmässä kulkevat ihmiset. Kylmät sormet kupin ympärillä. Kupin, joka muistutti ämpäriä. Hiipivä käsi pöydän päällä etsi kättä omaansa. Pelottaa, Rosan suu kuiskasi ennen kuin oli kysynyt lupaa Rosalta. Hämmästynyt kulmakarvan nosto miehen kasvoilla. Lämmin puristus Rosan kädessä. Mikä? Mikon suu kysyi. Punaiset läikät tytön poskilla. Jyskyttävä sydän hänen rinnassaan. Sinä, huulet lipsauttivat. Läheisyys, rakkaus, ikuisuus, elämä, huulet päästivät pelon härät valloilleen. Miehen hengitys. Tytön huokaus. Hellä hipaisu tytön poskella. Huulet suutelemassa. Pelko pilaa elämän, mies huokaisi. Viisi nielaistua Rosan kyyneltä. Mikko, en minä tätä valinnut ole, Rosan vihaiset huulet puuskahtivat. Et ehkä, mutta minä olen valinnut sinut, miehen suu kuiskasi. Kahvin makuinen suudelma. Lämmin läikähdys Rosan vatsassa.
Lattialta kerätyt vaatteet löytävät tiensä laukkuun. Viimeinen suudelma auton penkillä. Tytön huokaus. Mikon huokaus. Soitan huomenna, Mikon huulet lupasivat silmien kanssa yhtä aikaa. Neljäkymmentäkolme rappusta ylös. Kiertyvä avain lukossa. Siivoton asunto. Tyhjä asunto. Tyhjä jääkaappi.
Onnentäyteinen sydän. Onni ruokkii omistajaansa.
Nukahtaminen on kymmenen kertaa vaikeampaa yksin. Kylmä sänky. Huulet hapuilevat peiton kulmaa luoden itselleen vahvan illuusion siitä, että mies olisi siinä. Ihan vieressä. Lämmittämässä.
Hengitys tasoittuu hiljalleen.
Rosa huokaisi. Hän kaivoi kaapista pyyhkeen ja kietoi sen alastoman ruumiinsa ympärille. Suihkun lämmin vesi oli kuin soliseva puro ja Rosan vartalo uurteet maassa. Sentti sentiltä Rosa raikasti ruumiinsa uuteen päivään. Hetki hetkeltä hän muisteli edellistä iltaa. Jokainen Mikon suudelma oli painunut syvemmälle kuin hänen ihonsa koskaan aiemmin oli uskaltanut päästää. Jokainen Mikon kosketus oli tatuoitu hänen sydämeensä. Rosa tunsi halua juosta kirkuen karkuun, sillä hänen sydämensä oli viimein avaamassa oveaan eikä mikään tuntunut pelottavammalta kuin se. Kuitenkin, enemmän kuin mitään muuta Rosa halusi palata takaisin sänkyyn, suudella Mikon hereille ja nukahtaa jälleen hänen kainaloonsa.
Kolme minuuttia myöhemmin Rosa puki vaatteen yksi kerrallaan päälleen. Valkoiset alushousut, valkoiset rintaliivit, valkoinen toppi… kaikki valkoista niin kuin Rosan viattomuus oli ollut vielä edellisiltana. Huokaus. Neljä hiipivää askelta. Varovainen suudelma. Huomenta, Mikko huokaisi hymy silmillään. Rosa oli hiljaa. Rosa ei sanonut mitään. Hän ei hiiskahtanutkaan. Ainoa mihin hän kykeni oli hiljainen tuijottaminen. Lumoutunut tuijottaminen. Onnellinen tuijottaminen. Onnellinen suudelma. Huomenta, huokaisi Rosan suu. Mikon kädet vetivät Rosaa lähemmäksi. Aivan rintaa vasten. Niin, että korva kuuli sydämen äänen. Ulkona sataa, Rosa huokaisi. Kaksikymmentä yksi hiljaista huokaista sekä yksi raskas. Mennään kävelylle, Mikko sanoi. Kulmakarvat Rosan kasvoilla kohosivat epäilevään asentoon. Et kai ole sokerista? Mikon suu nauroi.
Sade oli kylmä. Viima oli terävä. Ainoa lämmin kohta Rosan ruumiista oli sydän. Sormenpäät olivat siniset. Haluan sisään, Rosa huokaisi. Ei terävästi, mutta ilmaisten selvästi pelkonsa sormien tippumisen suhteen. Maistuuko kahvi? Mikko ehdotti. Vielä kymmenen kylmää askelta. Raskas ovi. Lämmin tuoksu, lapsuuden tuoksu. Ikkunapöytä, josta näki kadulla kylmässä kulkevat ihmiset. Kylmät sormet kupin ympärillä. Kupin, joka muistutti ämpäriä. Hiipivä käsi pöydän päällä etsi kättä omaansa. Pelottaa, Rosan suu kuiskasi ennen kuin oli kysynyt lupaa Rosalta. Hämmästynyt kulmakarvan nosto miehen kasvoilla. Lämmin puristus Rosan kädessä. Mikä? Mikon suu kysyi. Punaiset läikät tytön poskilla. Jyskyttävä sydän hänen rinnassaan. Sinä, huulet lipsauttivat. Läheisyys, rakkaus, ikuisuus, elämä, huulet päästivät pelon härät valloilleen. Miehen hengitys. Tytön huokaus. Hellä hipaisu tytön poskella. Huulet suutelemassa. Pelko pilaa elämän, mies huokaisi. Viisi nielaistua Rosan kyyneltä. Mikko, en minä tätä valinnut ole, Rosan vihaiset huulet puuskahtivat. Et ehkä, mutta minä olen valinnut sinut, miehen suu kuiskasi. Kahvin makuinen suudelma. Lämmin läikähdys Rosan vatsassa.
Lattialta kerätyt vaatteet löytävät tiensä laukkuun. Viimeinen suudelma auton penkillä. Tytön huokaus. Mikon huokaus. Soitan huomenna, Mikon huulet lupasivat silmien kanssa yhtä aikaa. Neljäkymmentäkolme rappusta ylös. Kiertyvä avain lukossa. Siivoton asunto. Tyhjä asunto. Tyhjä jääkaappi.
Onnentäyteinen sydän. Onni ruokkii omistajaansa.
Nukahtaminen on kymmenen kertaa vaikeampaa yksin. Kylmä sänky. Huulet hapuilevat peiton kulmaa luoden itselleen vahvan illuusion siitä, että mies olisi siinä. Ihan vieressä. Lämmittämässä.
Hengitys tasoittuu hiljalleen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja itsekin kirjoittajana sanon tekstistäsi, huom. en siis ole mikään asiantuntijakriitikko.
Mielestäni teksti on tunkkainen ja kliseinen, ei syvyyttä. Tämäntyyppistä tekstiä (kioskiromantiikka/Harlekin) en yleensä lue.
Jos haluat kirjoittaa tällaisesta aiheesta, niin oletko lukenut esim. Anais Nin Erotica ?
Ruumis tässä yhteydessä ei ollut osuva ilmaus.. vartalo, keho.. mitä tahansa muuta kuin ruumis, ruumis on kuollut ja nihkeän vihreä.
Liian kliseinen, hutera edes romanttiseksi novelliksi.
Jos haluat kirjoittaa romantiikkaa, kokeile kirjoittaa toden tuntuisemmin, arkisemmin. Romantiikka asuu sanaväleissä ei useinkaan itse sanoissa.
Minusta toimi tuo "Sade oli kylmä" -alkava kappale. Alussa oli vähän jotenkin tökkiviä kohtia, ehkä huonoja sananvalintoja ja ne lukumäärät tekemisissä kuulostivat hiukan koomisilta.
Mutta tällainen lyhyillä lauseilla leikittely on minusta mukava lukea, runomaista.
Vaikea sanoa. Toimi ja ei toiminut.
Älä hae noin selkeästi romantiikkaa tekstiisi. Se tulle pienemmistä asioista. Ei suurista asiakokonaisuuksista. Ei koko aikaa. Sinänsä ihan makea. Lyhytlauseisuus toi juuri sitä runomaisuutta. Sanat olisi voinut valita tarkemmin, selvemmin. Ja jos kirjoitat sillä tyylillä, pidä huoli, että pysyt yhdessä tyylissä koko novellin aikana. Nyt se karkasi alussa vähän.
Kaikki luovuus ja itsensä ilmaiseminen on hienoa!!!!
Mutta jos haluat palautetta, niin tekstisi kuulostaaa kyllä ainakin minun mielestäni turhan "Reginamaiselta ja tietyllä tapaa kliseiseltä". Vesisade ja olla sokeria...
Hae enemmän omia ilmaisuja.
Ja, naisen katse osui ruumiiseen, toivottavasti ei.
En tarkoita olla ilkeä, tsemppiä kirjoitaamiseen!
Pystyt varmasti hiomalla parempaan, sitähän kirjoittaminen on: hiomista ja taas uudelleen hiomista.
"ruumis nousi ja laski" -- ääk.
En jaksanut lukea kovin pitkälle. Kummallisuudet häiritsivät.