Onko perää??

...että Mira on kertonut muille bb:n talossa olijoille, kun Sorella kertoi että tiesi etukäteen tulevansa taloon kesken kisan.

Vaikka Sorella ei olisi saanut puhua siitä kenellekkään talossa (ei edes Miralle).

On se Sorella aika moinen nainen, ei siitä kyllä ota selvää.
Itkee tihruttaa heti jos häntä ei huomata.

Rangaistuksen tarvitsee hänkin niinkuin kaikki muutkin, jotka ovat tehneet jotain vääryyttä bb:n talon sääntöjä kohtaan.

Kuten sieltä joutui lähtemään Heli ja Mika pois, omien virheittensä takia.

Nyt olisi sitten Sorellan vuoro, jos asiassa on jotain perää!

Jotain tälläistä olisin kuullut tai luinko lehdestä!!
51730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juu näin on. Ja Jennikin on jostain Sorellan sanomasta ymmärtänyt, että Sorella on alusta asti tiennyt tulevansa taloon.

Äänestä

Vaan joku (oliko se nyt juuri Mira) kertoi muille että Sorella oli lipsauttanut jotain josta hän oli tällaisen päätelmän tehnyt. Tähän Jenni sitten vastasi että hänkin oli kuullut jotain sellaista mistä oli alkanut tällaista epäilemään. Näitä kohtauksia ei ole näytetty ainakaan niin että niistä olisi se selkeästi tullut ilmi.

Äänestä

Ei ollu Heli vaan Heidi :) Sorella tiesi että on ensimmäinen varalla jos joku joutuu kesken kaiken lähtemään se totta. Muotoilit vaan lauseen väärin.

Äänestä
  • Seurasin 24/7, kun Mira ja Sorella keskustelivat asiasta. Tarkkaa sanamuotoa en muista (vanha kun olen), mutta selvästi jäi Sorellan samomasta se käsitys, että hän tiesi tulevansa taloon siinä vaiheessa kuin tuli riippumatta siitä, oliko joku joutunut lähtemään kesken kisan (ilman äänestystä).

    Sain siis sen käsityksen, että Sorella olisi tullut taloon, vaikkei Heidi olisi joutunut lähtemään.

    Mirakin epäili, että on olemassa "jono", josta tullaan taloon, jos joku joutuu lähtemään/lähtee ilman äänestystä. Sorella sanoi, ettei asia ole niin, mutta hän ei voi puhua enempää.

    Äänestä

Sorella oli sanonut jotain sellaista, josta Mira oli päätellyt näin. Toisinsanoen ei Sorella ollut suoraan sanonut mitään. Ja Big Brotherin tuntien olisihan asiaan varmasti jo puututtu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aamor88 kirjoitti:

...että Mira on kertonut muille bb:n talossa olijoille, kun Sorella kertoi että tiesi etukäteen tulevansa taloon kesken kisan.

Vaikka Sorella ei olisi saanut puhua siitä kenellekkään talossa (ei edes Miralle).

On se Sorella aika moinen nainen, ei siitä kyllä ota selvää.
Itkee tihruttaa heti jos häntä ei huomata.

Rangaistuksen tarvitsee hänkin niinkuin kaikki muutkin, jotka ovat tehneet jotain vääryyttä bb:n talon sääntöjä kohtaan.

Kuten sieltä joutui lähtemään Heli ja Mika pois, omien virheittensä takia.

Nyt olisi sitten Sorellan vuoro, jos asiassa on jotain perää!

Jotain tälläistä olisin kuullut tai luinko lehdestä!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu