Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Valinta

Ikkunaremontin takia asuntoon oli hyvin helppo päästä sisään, sillä uusi ikkuna oli asennettu väärinpäin - kahva kadulle. Ainoa ongelma oli se, että asunto sijaitsi neljännessä kerroksessa, eikä sinne päässyt muuta tietä kuin kiipeämällä pitkin paksua syöksyränniä ja kurottamalla kahvaan.

He eivät olisi voineet olla huonommin varustautuneita edessä olevaan aktiin, sillä he olivat hieman humalassa ja ilma oli kylmä, putki jäässä ja taivas pimeänä. Tästä huolimatta he mumisivat kadulla ja suunnittelivat kiipeämistä ylös, keskustelivat rehvakkaasti siitä miten helppo on kiivetä putkikannakkeita pitkin kuin ne olisivat olleet tikapuita.

Vaikka heitä edessä oleva nousu pelottikin, niin silti he melkein joutuivat tappeluun siitä kumpi menisi ensin. Kun viimein sopuun oli päästy, päätettiin mennä aivan peräkkäin, jossa toinen tulee alempaa toista, kun toinen hilaa itseään pitkin putkea sidottuaan ensin vyönsä putken ympärille turvavaljaiksi. Suunnitelma oli olosuhteisiin nähden hyvä ja toteuttamiskelpoinen. He ryhtyivät toimeen.

Toisen kerroksen kohdalla ylempänä kipuavaa miestä alkoi pelottaa. Putki oli aivan jäässä ja kipuaminen tuntui muuttuvan hetki hetkeltä mahdottomammaksi. Sormet olivat muuttuneet kylmästä tunnottomiksi, ja kylmä ilma jääti ponnistuksesta märäksi muuttuneen paidanselkämyksen jäiseksi. Hän joutui hakkaamaan jäätä irti putkesta, ja sai aikaan valtavan räminän hiljaisella kadulla. Pulina muuttui ähkimiseksi, ponnistukset epätoivoisemmiksi, lopulta alemman miehen jalka lipesi askelmalta ja hän liukui putka pitkin seuraavaan kannakkeeseen ja kiljaisi kivusta haaroissa. Farkut olivat kiristyneet niin kireälle, että hän tunsi jalkovälinsä muuttuneen puhtaaksi kimpuksi tuskaa.

Mutta he eivät luovuttaneet, eivät vaikka alla kadulla kulkeva tumma hahmo huusi heille jotain, kiroili sitten ja jatkoi matkaansa piittaamatta tapahtuneesta sen enempää.
Viimein vapiseva käsi osui ikkunankahvaan ja puristi sitä niin että se narisi lukossaan. Hän tunsi miten toinen kiipesi pitkin hänen jalkaansa, ja piteli sitä kiinni niin kuin se olisi ollut tukki meressä kaukana ulapalla.

Ikkuna aukesi ääneti ulospäin, puhalsi avautuessaan ulos lämmintä sisäilmaa ja kodin tuoksua, etäisen kahvin aromin ja huonekasvien puhtaan raikkaan vehreyden. Huoneisto oli täysin pimeä, pimeä niin kuin kaikki muutkin asunnot kadunpuoleisella seinustalla. Ensimmäisenä kiipeävä mies astui varovasti ikkunalaudalle ja piteli kiinni ikkunapokista sydän jyskyttäen rinnassa. Kadulle oli päätä huimaava matka. Hän kyykki ikkuna-aukossa ja haisteli ilmaa kuin eläin, tuijotti pimeyteen ja odotti valojen rävähtävän päälle, mutta mitään ei tapahtunut. Asunto oli tyhjä ja eloton - vaikka se eli, sen aisti jokaisella solulla hänen sisällään. Solut hyrisivät ylikierroksilla, sykkivät kuin hurmoksessa adrenaliinin vauhdittaessa hänen jokaista ajatustaan kohti kiitolaukkaa. Hän astui äänettömästi asuntoon sisään, ja hänen perässään toinen.

He olivat perillä, ja vetivät huput kasvoilleen.

- Pitäisikö panna valot päälle?

Toinen mietti hetken, sitten hiiviskeli pitkin olohuonetta seinänvierustalle, asetti kätensä valokatkaisijalle, mutta tuli toisiin ajatuksiin. Hän kuuli jotain. Pelästyneenä mies käänsi päätään avoimen oven suuntaan ja näki hämärässä vuoteen, vuoteella peiton alla ihmisen kokoisen mytyn. Salamannopeasti hän asetti sormensa suulleen ja kielsi näin toista jatkamasta puhetta. Hän viittilöi makuuhuoneeseen ja huitoi hätääntyneenä kädellään. Hetken he olivat paniikissa, sitten kun mitään ei ikuisuuksiin tapahtunut, he pystyivät jälleen sydämet jyskyttäen tutkimaan asuntoa.

Toinen heistä ihmetteli valtavaa julistetta jossa mallin mitoissa oleva pitkähiuksinen nainen piteli toisella kädellä tukea reidestään ja toisella kädellä takamuksestaan ja kumartui kameraan leveälahkeisessa housupuvussaan niin että hänen rintansa vako näkyi yhtä tummana kuin hänen hämärässä tummaksi maalatut huulensa. Ne olivat melkein mustat vähässä valossa. Hämmästyksekseen hän huomasi samasta naisesta olevan jokapuolella kuvia, niin pöydillä kuin ikkunalaudoilla, kehystettyinä kuin julisteina. Hän ei ollut koskaan käynyt asunnossa jossa oli näin valtavasti kuvia jostain tietystä ihmisestä, ja jotenkin hänen mieleensä tuli ajatus siitä että tämän huoneiston omistja nukkui tuolla sängyssä. Ajatus oli tyrmäävä. Oli aivan selvää, että nainen oli malli, sillä hänen huoneistonsa oli kuin hänen itsekkyytensä omakuva. Kaikkialta löytyi vain vaatteita, kenkiä, hansikkaita, hattuja, alusvaatteita hänen tutkiessaan koko asunnon lävitse. Suuressa eteisessä oli valtava vartalopeili. Se peitti kokonaisen seinän alleen, ja sisään tunkeutunut mies seisoi sen edessä tuntien itsensä hyvin pieneksi ja hämmästyneeksi. Hän käveli ajatuksissaan kädessään kehystetty valokuva, jossa tämä nainen istuu luultavasti purjeveneen kannella ja katselee merelle taustallaan oudot vuoret jollaisia mies ei ollut koskaan nähnyt.

Kylpyhuone oli suuri ja krominen luomus täynnä hajuvesiä ja peilejä saunoineen ja ihmeellisine mosaiikkilaatoituksineen jotka toivat mieleen jotain itämaista. Hän seisoi lämpimässä ja nuuski ilmaa, se lumosi hänet hänen silmiensä harhaillen hyllyjen tavaramäärässä, tamponeissa, piilolinssikoteloissa, rasvoissa ja koruissa.

Sillä aikaa hänen toverinsa oli hiipinyt makuuhuoneeseen, jossa hän arvioi kannettavan tietokoneen arvoa ja sitä mitä kaikissa lipaston laatikoissa saattoi olla. Tietokone raksahteli hiljaa pöydällä. Ja vuoteen vierellä yöpöydän kellossa näkyivät punaiset digitaalinumerot: 04:12. Hän hiipi pitkin valkoista lankamattoa ohitse naisen, kun tämä liikahti unissaan. Vuoteesta putosi käsi ja hipaisi häntä reiteen. Kultainen sormus erottui aivan selvästi yön hämärässä.
Hän napsautti yövalon päälle, sillä hän tunsi lääkepurkin joka lojui yöpöydällä punaisessa kellon valossa. Hän vihelsi hiljaa, kun keltainen valo tulvahti huoneeseen ja valaisi seinät ja naisen nukkuvat kasvot.

- Tämä tyttö taitaa olla sitten aivan pihalla, hän mumisi ääneen ja huomasi toverinsa tulleen paikalle.

- Se on joku malli joka vetää unilääkkeitä. Koko kämppä on täynnä sen kuvia. Vittu, aivan sairasta.

- Ei pahemman näköinen tussura.

- Kato tossakin on sen kuva. Voi jumalauta mikä perse.

- Mä vähän kurkkaan...

Mies veti peiton naisen yltä ja jätti tämän kyljelleen keltaiseen valoon pelkkä pyjaman paita päällään. Hän nukkui hyvin syvään, sillä miehen sormella tökkimiset eivät tehneet häneen mitään vaikutusta. Ei kulunut kuin kolme sekuntia, kun naisen silmät revähtivät auki ja miestä katsoivat vuoteelta laajenneet silmät - kuin luullen näkevänsä unta.

- Perkele... mies parahti ja hyppäsi sänkyyn, käänsi naisen väkisin vatsalleen ja väänsi tämän käden selän taaske ja puristi ne yhteen huudellen käskyjä toiselle. Naisen suusta purkautui tukahtunut kauhunhuuto, kun hänen päätään painettiin tyynyyn eikä hän saanut henkeä.

- Teippiä perkele... ja nopeasti, mies karjaisi ja toinen syöksyi ulos huoneesta.

Nainen hänen allaan huusi kauhusta ja väänsi niin kovaa vastaan, että miehellä oli täysi työ pidellä häntä aloillaan. Hän painoi suunsa naisen korvan viereen ja puhui hiljaa ja rauhallisesti:

- Älä venkoile. Se vain sattuu. Jos vielä riuhdot, vedän nyrkillä päähän niin että nukut viikon. Eihän tuollainen malli nyt mustaa silmää halua, siinähän menee duunipaikka ja tulee nälkä. Mitä naapuritkin nyt sitten sanoisivat... mieti sitä... Mitä sinä sanoit? Nostan pääsi pääsi tyynystä, mutta jos huudat, tällään.

Hän nosti naisen pään hiuksista ylös, mutta oli varovainen.

Nainen veti ilmaa keuhkoihinsa kasvot punoittaen ja silmät epäuskosta kiinni. Hänen alahuulensa vapisi, ja hän puri sitä järkytyksestä shokissa samalla kun hänen käsiään taas väänneltiin. He teippasivat naisen ranteet yhteen ja päästivät tämän sitten irti. Nainen potki itsensä vuoteenpäätyyn, jääden vilkuilemaan hermostuneesti molempiin miehiin, hiukset hajallaan silmillä ja rinnat kohoillen kiihkeän hengityksen tahtiin.

- Mikäs sun nimi on, pulu?

- Ootsä malli?

- Missäs sun kundikaveri on, vai ootko sä lepso?

- Miks vitussa sä vuoraat luukkus omilla kuvillas?

- Oletko sä vähän pipi, kun syöt noita mömmöjäkin?

- Täällähän on purkkia ku apteekissa... voi jeesus, mies hypisteli yöpöydän purkkeja ja luetteli lääkkeiden nimiä toinen toisensa jälkeen naisen kasvoille. Tämä tuijotti naamioituneita silmiä ja yritti muodostaa jotain sanottavaa... ja viimein:

- Pyydän... menkää pois ja ottakaa mitä tahdotte. Minä en ilmoita tästä kenellekään.

Mies jatkoi purkkien lueskelua. Ja lopulta, kun kaikki oli käyty lävitse, hän tarttui naista leuasta ja kysyi:

- Onko täällä rahaakin... jossain? Hän pyyhkäisi hiukset naisen silmiltä ja jäi kiinni aivan jäänsinisiin silmiin, niin sinisiin että häntä kylmäsi.Iirikset olivat aivan luonnottoman väriset, jäiset kuin pihalla mollottava tyhjä kuu. Ne katosivat kun silmäripset räpsähtivät, tulivat esiin kuin salamavalo kamerasta, kirkas taivas keskelle yötä - kun meikkaamattomat luomet aukenivat. Katse oli hypnoottinen, siihen upposi kuin tyhjyyteen... kuin kauneuteen jossa oli jotain väärää ja pahaa, tukalaa ja luonnotonta.

- Mikä helvetin otus sinä olet? Mies kiihtyi ja heitti naisen niskasta sängylle, riuhtaisi luonnovalkoisen silkkipyjaman auki niin että napit sinkoilivat ropisten seiniin ja kaappeihin. Koko alaston vartalo välähti heidän silmiinsä sillä samalla hetkellä, rinnat, vatsa ja ajeltu häpy, reidet ja pitkät sääret, kauniina kaartuva kaula ja kasvot, joista jotkut olivat valmiita maksamaan rahaa saadakseen ne itselleen.
Miehen oli vallannut jokin eläimellinen kiihko ja vallantunne. Hän kömpi sänkyyn ja jäi polvilleen naisen jalkojen eteen, repien sepalustaan auki vapisevin sormin. Nainen tuijotti hänen toimiaan sängyltä käsittämättömän rauhallisena, vaikka toinen miehistä piteli hänen hiuksistaan kiinni vuoteen pienojen välistä, mies hymyili ja naurahteli kuin vähäjärkinen, eikä saanut vapaana heiluvista rinnoista silmiään irti.

- Vittu, malli tai ei, munaa tulee nyt. Milloin sä viimeksi sait hyvännäköistä valkoista posliinia Jack? mies letkautti vehkeensä housuistaan ja nainen tajusi samassa miehen olevan mustaihoinen. Käsi tyydytti kalua muutaman vedon, sitten siihen ilmestyi eloa, ja hän kömpi naisen reisien väliin jääden polvilleen tämän eteen kalu kädessään.
Jokin oli vialla. Naisen ilme oli aivan tyyni, eikä hän tuntunut pelkäävän sinisten silmiensä sisällä tilannetta ollenkaan.

- Onko sinulla kondomia. Sain Aidsin Lontoossa, tämä sanoi.
35087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin jälkeenpäin tarkasteltuna, taisin syyllistyä pieneen vedätykseen joka ei ole tämän sivun hengen mukainen.

Pyydän anteeksi.

Äänestä
  • aivan sopivaa vaihtelua sivuille.

    Äänestä

  • hyvä muistutus kirjoitti:

    aivan sopivaa vaihtelua sivuille.

    Mulle kelpaa tänään kaikki - ihan jees tarina. Melko humaanikin kun nainen kertoi pikku vaivastaan ennen mahdollista aktia...

    Ja minusta ihan täysin palstaan sopivaa tavaraa, ei kaiken tartte olla runkkumateriaalia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Model kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu