liikuntakyky

Olen aina ollut hyvin liikunnallinen ja vahva, jaksanut pitkään ja vhavat jalkalihakset. Nyt olen huomannut väsyväni paljon nopeammin treeneissä. Miten te muut liikuntahullut olette pitäneet liikuntakyvyn ja tarmon yllä? Vaikuttaako hormonihoito plussaa vai miinusta jaksamiseen?
115173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen ihan puolen vuoden aikana huomannut, välillä tulee tosi vetopois olo koko kropalle, ja etenkin jalkoihin. Tuntuu, ettei silloin jaksaisi edes portaita nousta ylös. Kestää aina n. 2-5 päivää, n. kerran kuukaudessa.
Olen huomannut, *haamumenkkojeni* aikaan tuo olo. Eli menkkoja ei tule, mutta vatsan alaosassa tuntuu, kuin alkaisivat ja sitten tuo kamala voimaton olo jaloissa.
En ota mitään hormooneja (ainakaan vielä) ja yritän, ettei tarvitsisi ottaakaan. kop-kop-kop!
Olen pian 55v.
Kyllä trampoliinilla hyppeleminen jatkuu samaan tahtiin joka aamu 1-1½ tuntiin, joskus vähän illallakin, jos jaksan/huvittaa.
Hyvät venyttelyt toisinaan, vaikka pitäisi aina.

Äänestä

Humoristinen kohtaus lääkärini kanssa. " En jaksa kävellä enää portaita kolmanteen kerrokseen" ja vastaus " Mutta eikö silloin pitäsi treenata enemmän" Siis monen vuoden ajan olet kävellyt kolmanteen kerrokseen vaivattomasti ja yht´äkkiä en jaksakaan, niin se johtuu treenauksen puutteesta. Vastaan: "Ei voi olla totta! Treeneissä ei ole ollut taukoa moneen vuoteen, koska työt ovat jokapäiväistä, tietty." Jalkojen voimattomuus on minullekin "uusi" oire, josta kärsin. Sain lääkärini vakuuttuneeksi oireistani ja sain lähetteen labraan, jossa estrogeeni yms. veren arvot tutkitaan. Voin mennä hänelle tai omalle gynegologille labratulosten kanssa ja ehkä minulle määrätään hormonit. Voin kirjoitella sitten mitkä on seuraukset.

Äänestä
  • Joka ei jaksa millään.

    Äänestä

  • kohta 48-vee. kirjoitti:

    Joka ei jaksa millään.

    paljon liikkuva ja myös huomaan että voimaton olo tulee yks kaks ja portaat on pahimpia myös ylämäet.

    Äänestä

  • sama vaiva. Asun kolmanessa kerroksessa ilman hissiä ja olen käyttänyt portaita jo 20 v, niin luulisi ettei ole harjoittelun puute. Mutta nykyään minulla on jotenkin voimattomat jalat.Aivan kuin lihakset olisivat voimattomat.Olen käyttänyt hormoneja 7v. Käytän myös betasalpaaja verenpaineeseen ja rytmihäiriöihin,niin olen ajatellut voiko siinä olla syy.Mutta ehkä ei sitten.Ajattelin kysäistä tästä asiasta gynelta ja kardiologilta seuraava kerta kun käyn siellä.Välillä minulla on myös kipeät pohkeet ja jotenkin raskaat jalat. Ei mitään turvotuksia kyllä.

    Äänestä

  • 57v kirjoitti:

    sama vaiva. Asun kolmanessa kerroksessa ilman hissiä ja olen käyttänyt portaita jo 20 v, niin luulisi ettei ole harjoittelun puute. Mutta nykyään minulla on jotenkin voimattomat jalat.Aivan kuin lihakset olisivat voimattomat.Olen käyttänyt hormoneja 7v. Käytän myös betasalpaaja verenpaineeseen ja rytmihäiriöihin,niin olen ajatellut voiko siinä olla syy.Mutta ehkä ei sitten.Ajattelin kysäistä tästä asiasta gynelta ja kardiologilta seuraava kerta kun käyn siellä.Välillä minulla on myös kipeät pohkeet ja jotenkin raskaat jalat. Ei mitään turvotuksia kyllä.

    lihaksiin paitsi sydämeenkin. Onko rauta-arvosi kunnossa? Nimim. entinen heikkojalka

    Äänestä

  • vaikuttaa myös kirjoitti:

    lihaksiin paitsi sydämeenkin. Onko rauta-arvosi kunnossa? Nimim. entinen heikkojalka

    syödä magnesiumia kahta tuntia lähempänä kuin ottaa pillerinsä.

    Äänestä

  • vaikuttaa myös kirjoitti:

    lihaksiin paitsi sydämeenkin. Onko rauta-arvosi kunnossa? Nimim. entinen heikkojalka

    magnesiumia. Ajatteln että auttaisi rytmihäriöihin ja suonenvetoon. Minä en ainakaan saannut niistä apua.Viimeksi kun kävin kardiologilla otettiin kyllä hemoglobiinit. Oli kunnossa.

    Äänestä

Kuule mulla on ihan sama ongelma, olen hyvin liikunnallinen 46-vuotias. Aerobiccaan n. 5krt viikossa teen lenkkejä käyn uimassa jne. Ennen ei jaksamisen kanssa ollut mitään ongelmaa ja palauduin suht nopeasti. Nyt olen laskenut, että n.2-viikkoa kuukaudesta käyn puoliväkisin tunneilla ja lihakset ovat tosi kipeät suorastaan jäykät esim. jaloissa on kuin 1000kg painot ja niska-hartiaseutu on jäykkänä pääkalloon asti. Tämä on sietämätöntä. Olen miettinyt että nyt kun tätä muutakin vaivaa on niin olisikohan se tuo estrogeenin mataluus kun vaikuttaa myös lihaksiin. Jokuhan sanoi että nainen on kävelevä estrogeeni, jos se loppuu niin kaiken maailman vaivat tulee, tiedä häntä

Äänestä
  • Jos saat avun estrogeenista tähän liikuntaongelmaan, niin kerro tällä palstalla. Tämä on minulle oikeasti sellainen elämäntapajuttu, että en haluaisi jättää liikuntaa vvuosien takia.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Jos saat avun estrogeenista tähän liikuntaongelmaan, niin kerro tällä palstalla. Tämä on minulle oikeasti sellainen elämäntapajuttu, että en haluaisi jättää liikuntaa vvuosien takia.

    Estrogel voide auttoi jo runsaassa viikossa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


48-vee kirjoitti:

Olen aina ollut hyvin liikunnallinen ja vahva, jaksanut pitkään ja vhavat jalkalihakset. Nyt olen huomannut väsyväni paljon nopeammin treeneissä. Miten te muut liikuntahullut olette pitäneet liikuntakyvyn ja tarmon yllä? Vaikuttaako hormonihoito plussaa vai miinusta jaksamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu