On jo jonkin aikaa tuntunut, että mitta on täynnä. Tunnen olevani vankina kotona lasten kanssa, varsinkin viikonloppuisin, kun mies vetää paikallisessa päiväkännejä, hengaa kavereiden kanssa tai on töissä. Minulla ei ole ajokorttia ja lapset ovat 10, 4 ja 2v., joista vanhin on minun aikaisemmasta suhteesta. Olemme olleet yhdessä 7vuotta, eikä pojalla ole ollut biologiseen isäänsä koskaan mitään yhteyttä, joten hän pitää miestäni isänään. Siis tietää kyllä totuuden.
Kaikki tuntuu menneen muutaman viimeisen vuoden aikana pieleen lopullisesti, tai minä vain olen pikkuhiljaa saanut tarpeekseni, kun mikään ei lupauksista huolimatta muutu: kaikki viikonloput toistavat tätä samaa kaavaa, mies lähtee mahd. jo pe illalla ulos, sanoo käyvänsä jossain ja olevansa selvinpäin -tulee useiden tuntien kuluttua (joskus vasta seuraavana päivänä)kännissä! Seuraavana päivänä sama juttu, joskus sunnuntainakin... Joskus perjantain reissu kestää yli koko viikonlopun. Jos osoitan tyytymättömyyteni mitenkään silloin kun hän on kännissä, hän alkaa huutaa ja pahimmassa tapauksessa rikkoo tavaroita (keväällä laittoi lääkehumalassa koko asunnon remonttiin, hajotti akvaarion ym...). Selvinpäin hän varmasti ihan oikeastikin ymmärtää kantani ja lupaa muutosta, mutta mitään ei ole tapahtunut, kaikki jatkuu entisellään.
Viimeisen vuoden aikana hänen törttöilynsä ovat aiheuttaneet hirveät laskut, asunnon ikkunat ja vesivahinko maksavat n.1000€, sakot ja ajokortin menetys rattijuoppoudesta lukuisia kertoja kun hän on kännissä hukannut rahansa... Kevään jälkeen heitin hänet ulos, mutta tyhmänä, lasten takia, otin takaisin. Mutten kirjoille, arvostelkaa tästä vaan, mutta erilliset budjetit on ainoa, mikä tuo edes vähän turvaa ja helpotusta, minä ja lapset emme ainakaan joudu kärsimään hänen holtittomasta rahan käytöstään, ja pystyn tarpeen tullen maksamaan velat, jotka ovat kaikki (auto, prätkä) minun nimissäni, kun miehellä ei ole luottotietoja.
Näin kirjoittaessani hän näyttää hirviöltä, muttei monessa asiassa ole! Hän ihan oikeasti ja varmasti rakastaa minua, vieraita naisia ym. ei ole, vaan viina vie. Ja isänä hän on hyvä, kotona ollessaan hän on lasten kanssa paljon, nousee yöllä jos on tarvis, tekee kaikkea sitä mitä minäkin. Hän on lapsille äärettömän tärkeä ja rakas! Hän perusteleekin oikeutensa käytöökseensä sillä, että hän on lasten kanssa niin paljon, että tarvitsee vastapainoa. Entäs minä? Minä olen lasten kanssa ihan yhtä paljon! Eikä minulla ole, ilman hyviä perusteluja ja etukäteen ilmoittamista, mitään mahdollisuutta poistua kotoa, se ei yksinkertaisesti hänelle sovi, vaan silloin kun hän on kotona ollaan perheen kesken! Baariin pääsen kyllä sillointällöin, ennalta sovitusti. Eikä siinä mitään, yleensä meillä on silloin ihanaa ja kaikki tuntuu menevän hyvin... Olen jo pitkään haaveillut erosta (kuulostaa varmaan kamalalta), mutta uskon siihen, että lapsilla on oikeus isäänsä, eivätkä he kärsi tästä tilanteesta kuten minä. Tuntisin itseni itsekkääksi jos eroaisimme vain siksi, etten minä ole tyytyväinen. Tosin nyt olen alkanut ajatella sitäkin, että lapset kärsivät kyllä välillisesti, en jaksa olla heidän kanssaan täysillä, kun on niin paha mieli ja hermostunkin sitten helpommin.
Se miksi nyt kirjoitan tätä sekavaa tarinaa johtuu tämänpäiväisestä: oltiin sovittu, että tänä viikonloppuna tehdään lasten kanssa jotain mukavaa. No, eihän niin tapahtunut vaan mies lähti aamupäivällä kavereiden kanssa "käymään" katsomaan jotain prätkän osia ja ilmestyi iltapäivällä kännissä kotiin... Huomasi etten ole tyytyväinen ja alkoi huutaa.
Hän huusi minulle, mutta haukkui 10vuotiasta! Vaikkei hän ollut tehnyt mitään! Poikaani hän haukkui vain siksi, että tietää sen sattuvan minuun ja niin sattuukin, mutta enemmän poikaan!
On hän minulle muutaman kerran aiemminkin poikaa arvostellut, muttei pojan kuullen, vaan humalassa minun kiusakseni. Enkä ymmärrä miksi, hän on kohdellut poikaa kuin omaansa kaikki nämä vuodet. Nyt alkaa tuntua siltä, ettei tätä voi enää jatkaa, poikaa ei voi vetää meidän erimielisyyksimme. Mutta entä nuoremmat? Ja kyllä hän esikoisellekin on äärettömän rakas. Kuinka voin suojella esikoistani niin, ettei hän menetä ainoaa isää joka hänellä on, muttei joudu kuuntelemaan perusteetonta haukkumista?
Olen muutaman vuoden aikan käynyt läpi kaikki vaihtoehdot avioerosta itsemurhaan, mutten selviä tästä mitenkään ilman, että lapseni joutuvat kärsimään. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja että olen pettänyt esikoiseni "valitsemalla" hänelle isän, jota hän ei saakaan pitää, minä hänet tähän toin, hän kiintyi mieheen ja nyt hän jää ilman isää. En ole lainkaan varma, etteikö mies voisi eron tullen katkaista välejään esikoiseen ja tavata vain "omiaan". Miten esikoinen kestäisi tämän?!
Välillä ajattelen, että otan vain esikoisen mukaan ja häivyn, pyyhin viimeiset 7v. pois elämästämme ja aloitetaan alusta, kahdestaan niinkuin silloin... Tosin sekään ei ole mahdollista, rakastanhan pienempiä ihan yhtälailla...
Anteeksi pitkä ja sekava teksti, tulihan purettua.
Kaikki tuntuu menneen muutaman viimeisen vuoden aikana pieleen lopullisesti, tai minä vain olen pikkuhiljaa saanut tarpeekseni, kun mikään ei lupauksista huolimatta muutu: kaikki viikonloput toistavat tätä samaa kaavaa, mies lähtee mahd. jo pe illalla ulos, sanoo käyvänsä jossain ja olevansa selvinpäin -tulee useiden tuntien kuluttua (joskus vasta seuraavana päivänä)kännissä! Seuraavana päivänä sama juttu, joskus sunnuntainakin... Joskus perjantain reissu kestää yli koko viikonlopun. Jos osoitan tyytymättömyyteni mitenkään silloin kun hän on kännissä, hän alkaa huutaa ja pahimmassa tapauksessa rikkoo tavaroita (keväällä laittoi lääkehumalassa koko asunnon remonttiin, hajotti akvaarion ym...). Selvinpäin hän varmasti ihan oikeastikin ymmärtää kantani ja lupaa muutosta, mutta mitään ei ole tapahtunut, kaikki jatkuu entisellään.
Viimeisen vuoden aikana hänen törttöilynsä ovat aiheuttaneet hirveät laskut, asunnon ikkunat ja vesivahinko maksavat n.1000€, sakot ja ajokortin menetys rattijuoppoudesta lukuisia kertoja kun hän on kännissä hukannut rahansa... Kevään jälkeen heitin hänet ulos, mutta tyhmänä, lasten takia, otin takaisin. Mutten kirjoille, arvostelkaa tästä vaan, mutta erilliset budjetit on ainoa, mikä tuo edes vähän turvaa ja helpotusta, minä ja lapset emme ainakaan joudu kärsimään hänen holtittomasta rahan käytöstään, ja pystyn tarpeen tullen maksamaan velat, jotka ovat kaikki (auto, prätkä) minun nimissäni, kun miehellä ei ole luottotietoja.
Näin kirjoittaessani hän näyttää hirviöltä, muttei monessa asiassa ole! Hän ihan oikeasti ja varmasti rakastaa minua, vieraita naisia ym. ei ole, vaan viina vie. Ja isänä hän on hyvä, kotona ollessaan hän on lasten kanssa paljon, nousee yöllä jos on tarvis, tekee kaikkea sitä mitä minäkin. Hän on lapsille äärettömän tärkeä ja rakas! Hän perusteleekin oikeutensa käytöökseensä sillä, että hän on lasten kanssa niin paljon, että tarvitsee vastapainoa. Entäs minä? Minä olen lasten kanssa ihan yhtä paljon! Eikä minulla ole, ilman hyviä perusteluja ja etukäteen ilmoittamista, mitään mahdollisuutta poistua kotoa, se ei yksinkertaisesti hänelle sovi, vaan silloin kun hän on kotona ollaan perheen kesken! Baariin pääsen kyllä sillointällöin, ennalta sovitusti. Eikä siinä mitään, yleensä meillä on silloin ihanaa ja kaikki tuntuu menevän hyvin... Olen jo pitkään haaveillut erosta (kuulostaa varmaan kamalalta), mutta uskon siihen, että lapsilla on oikeus isäänsä, eivätkä he kärsi tästä tilanteesta kuten minä. Tuntisin itseni itsekkääksi jos eroaisimme vain siksi, etten minä ole tyytyväinen. Tosin nyt olen alkanut ajatella sitäkin, että lapset kärsivät kyllä välillisesti, en jaksa olla heidän kanssaan täysillä, kun on niin paha mieli ja hermostunkin sitten helpommin.
Se miksi nyt kirjoitan tätä sekavaa tarinaa johtuu tämänpäiväisestä: oltiin sovittu, että tänä viikonloppuna tehdään lasten kanssa jotain mukavaa. No, eihän niin tapahtunut vaan mies lähti aamupäivällä kavereiden kanssa "käymään" katsomaan jotain prätkän osia ja ilmestyi iltapäivällä kännissä kotiin... Huomasi etten ole tyytyväinen ja alkoi huutaa.
Hän huusi minulle, mutta haukkui 10vuotiasta! Vaikkei hän ollut tehnyt mitään! Poikaani hän haukkui vain siksi, että tietää sen sattuvan minuun ja niin sattuukin, mutta enemmän poikaan!
On hän minulle muutaman kerran aiemminkin poikaa arvostellut, muttei pojan kuullen, vaan humalassa minun kiusakseni. Enkä ymmärrä miksi, hän on kohdellut poikaa kuin omaansa kaikki nämä vuodet. Nyt alkaa tuntua siltä, ettei tätä voi enää jatkaa, poikaa ei voi vetää meidän erimielisyyksimme. Mutta entä nuoremmat? Ja kyllä hän esikoisellekin on äärettömän rakas. Kuinka voin suojella esikoistani niin, ettei hän menetä ainoaa isää joka hänellä on, muttei joudu kuuntelemaan perusteetonta haukkumista?
Olen muutaman vuoden aikan käynyt läpi kaikki vaihtoehdot avioerosta itsemurhaan, mutten selviä tästä mitenkään ilman, että lapseni joutuvat kärsimään. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja että olen pettänyt esikoiseni "valitsemalla" hänelle isän, jota hän ei saakaan pitää, minä hänet tähän toin, hän kiintyi mieheen ja nyt hän jää ilman isää. En ole lainkaan varma, etteikö mies voisi eron tullen katkaista välejään esikoiseen ja tavata vain "omiaan". Miten esikoinen kestäisi tämän?!
Välillä ajattelen, että otan vain esikoisen mukaan ja häivyn, pyyhin viimeiset 7v. pois elämästämme ja aloitetaan alusta, kahdestaan niinkuin silloin... Tosin sekään ei ole mahdollista, rakastanhan pienempiä ihan yhtälailla...
Anteeksi pitkä ja sekava teksti, tulihan purettua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja heti tuli mieleen, että lähde menemään elikkä jätä se mies.Mä kans katteli sitä touhua ja hoidin lapsemme yksin.Mulla oli paljon helpompaa yksin tai siis lapsen kanssa.Ja hyvin on mennyt=)
Olen 27v. yh-äiti. On kaksi kaunista ja kaikin puolin ihanaa lasta (9- ja 5-vuotiaat) ja erosin keväällä ukostani 7 vuoden avioliiton jälkeen juuri samoista syistä, kuin mitä sinä koet elämäsi tällä hetkellä olevan. Myös minä kävin lähes itsemurhen partaalla, ennen kuin tajusin että ei se mies siitä enää monen vuoden jälkeen mihinkään muutu, kun ei ole siihen mennessäkään kyennyt elämäänsä muutosta tuomaan. Surullista, mutta ei silti pidä heittää oma elämäänsä hukkaan vaikka toinen niin haluaakin itselleen tehdä. Viinan mahti on valtava ja minä en enää häpeä tunnustaa sitä, että jäin mieheni silmissä pullolle toiseksi.Lapsilleni olen yhä kuitenkin se tärkein asia maailmassa ja he ansaitsevat vain parasta.
Noissa alkoholistiperheissä kun käy lähes poikkeuksetta niin, että ennemmin tai myöhemmin koko perhe oireilee tilannetta kukin tavallaan, vaikka vaan yksi juo.
Siis neuvoni sinulle on että muuta minkä pystyt muuttamaan, hyväksy se mitä et voi muuttaa ja unohda se mitä et voi hyväksyä. Ei pidä jäädä rämpimään paskassa lopuksi ikää kun on vaihtoehtojakin olemassa.Pärjäämään tulet varmasti ja ainakin lapsesi saavat paremman lapsuuden kun ei tarvitse humalaista isää(tai juomisen takia poissaolevaa) ja tämän raivonpuuskia katsella/kuunnella.
En lukenut koko tarinaa, reilun puolenvälin kyllä. Miehesi on alkoholisti ja ilman apua pilaa aina vain enemmän ja enemmän lasten elämää. Sinä ehkä sopeudut, mutta yhdenkään lapsen ei tarvitse tuollaisesta kärsiä.
Usko minua. Tiedän mistä kirjoitan, muuttakaa eri osotteisiin ja tavatkaa ainoastaan selvinpäin. Tai ainakin lasten ei tulisi nähdä enään koskaan juoppohullua eikä edes pienissä sievissä olevaa.
kirjoituksestasi.Meillä ero ollut viikon vireilä.Ukko lähti ryyppäämään ja on vetänyt kohta kuukauden.Myös muut päihteet käytössä.Onneksi on toisessa kaupungissa,ettei lapsia aleta koulussa kiusaamaan isän sekoiluista.
Ei kykene hankkimaan asuntoa.Kävin maistraatissa sanomassa irti kodistamme.Elatusmaksut luultavasti menevät oikeuden kautta.En uskokaan että kykenee tulemaan lastenvalvojan luo sovittuna aikana.Lapset oirilivat reilu viikon,nyt vähän helpottaa.Eivät puhu isästä.pitäisikö minun puhua heille isästä?Tietävät kyllä tilanteen 6,8,12vuotiaat.Ajattelin että heille tulee paha mieli, jos mainitsen sanan isä.Rankkaa on yksin tehdä kaikki,täytyy revetä jokapaikkaan:koulu ja tutkinnon suorittaminen,koti,lapset.
Mulla sama tilanne että esikoinen ed suhteesta. En voisi kuvitellakaan että jatkaisin suhdetta missä mies haukkuisi lastani, ketään heistä. Miehiä tulee aina uusia mutta lapsuus on vain kerran. Ei voi sanoa että selvinpäin on hyvä isä kyllä se arvosana tulee kokonaisuudesta eikä yksittäisistä tilanteista. Hyvä isä ei hauku lapsia, ei esiinny lasten edessä kännissä, ei petä lupauksiaan.
Moi
Minun exmieheni oli tuurijuoppo joka otti kyllä joka pe ja la mutta ei hirveästi. Kavereiden kanssa kuitenkin aina silloin tällöin pari kertaa vuodessa niin paljon että alkoi rähjäämään joka asiasta heti kotiin tultuaan ja homma meni niin pitkälle että viikonlopuksi pistin pojan toppapuvun oman auton takapenkille ja koiran hihnan paikkaan mistä sen nopeasti saan jos ulos tulee kiire. Lähdettiinkin pari kertaa renkaat vinkuen pihasta kun pelotti tarpeeksi.
Meille tuli ero ja puoli vuotta sen jälkeen hän yritti lämmitellä suhdetta ja olin siihen vähällä lähteäkin mutta yksi lause jäi soimaan päässäni kun juteltiin.. Eli hän sanoi että minun pitää muuttua... Ihan tosi en varmasti ole maailman helpoin ihminen mutta rakastin häntä täysillä ja tein kaikkeni perheen eteen ja sitten minun olisi tarvinnut muuttua. Onneksi en enää lähtenyt siihen peliin mukaan.
Alkoholisti saa käännettyä kaikki ongelmat sinun syyksesi ja saa jutun kuulostamaan jopa uskottavalta. Alkoholisti on mestari keksimään syitä juoda ja vika on aina muissa kuin itsessä.
Minun isoisäni oli myös alkoholisti ja juoppohulluna kautena sytytti nuotion rintamamiestalon alakertaan kun minä 4v ja veli 6v oltiin yläkerrassa. Hän joi itsensä hengiltä mutta moni kärsi ennen sitä.
Nyt uuden aviomieheni isäpuoli on alkoholisti joten en tiedä kiertääkö se ympärillä mutta nykyinen mies ottaa saunakaljan minun kanssa puoliksi ja jos kesällä houkuttelen yhden siiderin.
Sitä en koskaan ala vannoa ettei hänkin joku päivä ratkea mutta toivon yhä edelleen että ei.
Älä ala säälimään alkoholisti miestäsi. Suunta on pahasti alaspäin ja jos etsit itsellesi uuden kodin voi jopa olla että hän tajuaa jotain ja laittaa elämänsä järjestykseen tai alkaa juoda vielä enemmän. Sinä olet vastuussa kuitenkin vain lapsista et tuosta aikuisesta miehestä..!
Anneli